fbpx

Kiertomatka Euroopassa: Graz 2003

15.1.2021 | Kiertomatka Eurooppaan, KIRJOITUKSET

 

Kaakkois-Itävallassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan Graz oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2003. Graz on ollut kulttuurinen kunta satojen vuosien ajan, mikä on johtunut osittain siitä, että se oli kahteen otteeseen Sisä-Itävallan poliittinen keskus Habsburgien valtakauden aikana. Grazin merkittäviin kulttuuri-instituutioihin lukeutuvat muun muassa kaupunginteatteri, oopperatalo sekä Itävallan suurin aluemuseo. Tämän lisäksi kaupungista löytyy runsaasti pieniä teattereita, nykytaiteen gallerioita sekä itsenäisiä taidetuotantokeskuksia. Forum Stadtpark on maineikas taiteilijoiden 1960-luvulla perustama taidetuotannon ja taidenäyttelyiden keskus, joka tunnetaan erityisesti avantgardistisen kulttuurin keskuksena Grazissa. Myös Steirischer Herbst, monialainen ja kansainvälinen avantgardistinen festivaali, joka on houkutellut vierailijoita ympäri maailman yli kolmen vuosikymmenen ajan, ansaitsee erityismaininnan. Graz tunnetaan myös opiskelijakaupunkina ja sen opinahjoihin lukeutuvat muun muassa vuonna 1585 perustettu Grazin yliopisto, ammattiopisto, taideyliopisto sekä pedagoginen instituutti, joissa on yhteensä kirjoilla noin 37 000 opiskelijaa.

Grazin kulttuuripääkaupunkihanke sisälsi noin 6000 tapahtumaa, joihin osallistui 2 755 271 vierailijaa. Kävijämäärä ylitti kaupungin kaikki odotukset. Tittelivuoden 10 ensimmäisen kuukauden aikana majoituksen tarjoajat rekisteröivät 728 473 yöpymistä, mikä tarkoitti 24,8% kasvua vuoteen 2002 verrattuna. Tämä oli uusi turismiennätys Grazissa. Samanaikaisesti muissa itävaltalaiskaupungeissa, kuten Wienissä, Salzburgissa, Linzissä tai Innsbruckissa kasvu oli vain vähäistä, tai kävijämäärät jopa laskivat edellisvuodesta. Grazin lisääntynyt turismi ei rajoittunut ainoastaan tittelivuoteen, vaan yöpyvien vierailijoiden määrä vuosina 2004 ja 2005 oli suurempi kuin vuonna 2002, joka oli menestyksekkäin turismivuosi ennen tittelivuotta.

Kulttuuripääkaupunkihanketta rahoitettiin 58,6 miljoonalla eurolla vuosina 1999-2004. Tästä summasta Grazin kaupungin osuus oli 18,2M€, Steiermarkin osavaltion osuus 19M€, Itävallan valtion osuus 15,5M€ ja EU:n osuus 0,5M€. Loput 6,4M€ koostuivat sponsorituloista ja muista tuloista. Hanke oli taloudellinen menestys, ja arvioiden mukaan se tuotti Grazille tuloina noin 80 miljoonaa euroa, eli yli 20 miljoonaa euroa voittoa hankkeeseen sijoitettuun kokonaissummaan nähden, sekä yli nelinkertaisesti sen summan, jolla Grazin kaupunki hanketta rahoitti. Lisäksi on arvioitu, että kulttuuripääkaupunkihanke loi työpaikkoja tai varmisti työllistymisen yli 1500 henkilölle.

 

Lähteet

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter