Legendaarinen kansanmusiikkiyhtye Altan on Oulun Irish Festivaalin 23.-27.9.2026 pääesiintyjä

OULU, SUOMI – Maailman pohjoisimman irlantilaisen kulttuurin festivaalin musiikkitarjonta on tänä vuonna poikkeuksellisen monipuolinen. Festivaali tuo Ouluun irlantilaisia maailmanluokan artisteja, sekä muusikoita Suomesta ja muualta Euroopasta. Viisipäiväisen festivaalin esiintyjiä ovat Altan -yhtyeen lisäksi Gráinne Holland yhteineen, Tempest, An Chéad Ghlúin Eile -duo, Antti Järvelä ystävineen, The Shire, Yläsiirtola Ramblers sekä The Soap Pig. Ohjelmassa on lisäksi päivittäin jamisessioita sekä irlantilaisen musiikin työpajoja.
Vuosi 2026 on historiallinen Oululle ja irlantilaiselle kulttuurille Suomessa. The Irish Festival of Oulu on Oulu2026 kulttuuripääkaupungin virallinen kumppani, sekä osa Irlannin EU-presidenttikauden virallista kulttuuriohjelmaa.
Festivaalin tämän vuoden musiikkiohjelman keskiössä on Altan, yksi arvostetuimmista irlantilaisen kansanmusiikin lähettiläistä maailmalla. Altan tekee vierailun Ouluun suoraan Yhdysvaltain kiertueeltaan, jossa se on esiintynyt täysille saleille ympäri maata. Altan on jo neljänkymmenen vuoden ajan tehnyt Donegalin kreivikunnan musiikkiperinnettä tunnetuksi maailmalla. The Irish Times on kuvaillut yhtyettä “ perinnemusiikin juhlaksi”. The Boston Globe arvioi yhtyeen olevan “kelttiläisen perinteen kuumin bändi”.
Altanin perustivat vuonna 1985 Donegalin kreivikunnassa viulisti ja laulaja Mairéad Ní Mhaonaigh yhdessä nyt jo edesmenneen miehensä, huilisti Frankie Kennedyn kanssa. Altanin musiikki ammentaa Donegalin kreivikunnan rikkaasta musiikkiperinteestä. Irlannin luoteisosasta peräisin olevat iirinkieliset laulut ja kahden viulun dynaaminen vuoropuhelu ovat Altanin soinnin tavaramerkkejä. Harvalla kansanmusiikkiyhtyeellä on ollut yhtä laaja vaikutus kansainvälisesti. Tästä ovat todisteena yli miljoona myytyä levyä. Kuitenkin yhtye on pysynyt koko ajan uskollisena kotiseutunsa musiikkiperinteelle. Vuonna 2006 yhtye sai kunnian tulla ikuistetuksi viralliseen Irlannin postilaitoksen postimerkkiin.
Mairéad Ní Mhaonaigh: “Altan on innoissaan mahdollisuudesta saada palata taas Ouluun. Tämä festivaali on pysynyt yhtenä suosikeistamme poikkeuksellisen hienon yleisön ja eksoottisen tunnelman vuoksi.”
Altanin konsertin Oulun Tuomiokirkossa avaa lauluduo An Chéad Ghlúin Eile (suomeksi: “Seuraava sukupolvi”), jonka muodostavat siskokset Étáin ja Máire Ní Churraoin. He kulkevat isosetänsä, tunnetun sean-nós -laulaja Darach Ó Catháinin jalanjäljissä, ja esittävät moniäänisesti sekä irlantilaisia että tunnettuja folk -lauluja. Siskosten debyyttialbumi Cá’il an Bheirt? voitti vuoden albumi -palkinnon vuonna 2025 NÓS -musiikkijulkaisun vuosittaisessa gaalassa. Heitä säestää Oulun keikalla kitaristi Jack Warnock.
The Irish Festival of Oulu on käynnistänyt yhteistyön UNESCOn musiikkikaupunkien verkostoon (UNESCO city of music) kuuluvan Belfastin kaupungin kanssa, mistä osoituksena on Belfastin vahva edustus tämän vuoden festivaalilla. Sieltä tulee Tempest -yhtye, jonka muodostavat Brendan Mulholland, Blaithín Mhic Cana, Aaron O’Hagan sekä Luke Ward. Yhtye on muodostettu vuonna 2023 ja pohjaa musiikkinsa tukevasti pohjoisen Ulsterin maakunnan kulttuuriperinteeseen. Erityisesti edustettuna on Mhic Cana’n kotiseudun, Etelä-Armagh’n lauluperinne. Heidän esikoisalbuminsa on arvioitu edustavan jännittävää, uutta tyyliä irlantilaisessa kansanmusiikissa.
Belfastista on myös laulaja, lauluntekijä ja tarinankertoja Gráinne Holland, joka tuo Ouluun Macha’s race -esityksen, jossa kansanmusiikin, tarinankerronnan ja tanssin avulla loihditaan eloon muinainen irlantilainen legenda jumalatar Macha’sta. Hollandin yhtyeessä soittavat Ciara Maguire (viulu ja laulu), Seosamh Mac (kitara), Emma Robinson (laulu, huilu, tinapilli), Conor Lamb (irlantilainen säkkipilli ja tinapillit), James Shields (sähköiset efektit) sekä Myfanwy Carville (tanssi).
Antti Järvelä ystävineen edustaa festivaalin ohjelmassa suomalaista kansanmusiikkia. Järvelä on lähtöisin tunnetusta Järvelän musiikkisuvusta Kaustiselta. Hän on arvostettu pelimanni, säveltäjä, sovittaja ja kouluttaja. Hän on perustajajäsen suomalais-norjalaisessa Frigg -yhtyeessä sekä esiintyy mm. yhtyeiden Baltic Crossing, JPP ja Troka kanssa. Hän on Orivesi All Stars kansanmusiikkikollektiivin perustaja.
The Shire -yhtye Italiasta tulee festivaalille mukanaan kuumia ja energisiä lauluja, reelejä, jigejä ja jamibiisejä. Yhtyeen kokoonpanossa on laulun lisäksi kitara, viulu, huilu, tinapilli ja haitari.
Oululaiset irlantilaisen kansanmusiikin yhtyeet ovat myös festivaalilla hyvin edustettuna. Yläsiirtola Ramblers -yhtyeellä on juurensa Oulun kaupungin Yläsiirtolan alueella Puolivälinkankaalla. Heidän musiikissaan yhdistyvät irlantilaisen kansanmusiikin ja Pohjois-Amerikan perinnemusiikin vaikutteet. The Soap Pig -yhtye on tunnettu energisistä live-esityksistään, joissa sekoittuvat irlantilaiset perinnesävelmät, omat “vinksahtaneet” sävellykset sekä laulut englanniksi ja iiriksi rakkaudesta, sydänsuruista ja maastamuutosta.
Festivaalin taiteellinen johtaja Brent Cassidy: “Tämä vuosi on historiallinen sekä Oululle että Irlannille, ja halusimme siksi tuoda mahdollisimman monipuolisen kattauksen kansanmusiikkia ja laulua, niin iiriksi, englanniksi kuin suomeksikin tämän vuoden festivaalille. Koko ohjelma, ehdottomana huippuna Altan -yhtye, edustaa perinnettä parhaimmillaan.
Konserttien lisäksi päivittäiset avoimet soittosessiot ja työpajat tuovat vierailevat artistit, paikalliset soittajat ja musiikin ystävät yhteen. Avoimet soittosessiot festivaalin ytimessä (ja ympäri vuoden festivaalin ulkopuolella) ovat osoitus siitä, että irlantilainen kansanmusiikki on Suomessakin soittajien ja kuulijoiden välinen yhteisöllinen, elävä perinne.
Cultural Kaleidoscopes -katufestivaali on tänä vuonna osa The Irish Festival of Oulu -tapahtumaa, ja juhlistaa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta Oulu2026. Kaksipäiväinen katufestivaali muuttaa Oulun keskustan irlantilaisen ja suomalaisen kansanmusiikin, tanssin, katuteatterin kansanperinne-esitysten, tarinan kerronnan sekä näyttävien spektaakkeleiden kaikille avoimeksi näyttämöksi.
Vuonna 2006 aloittanut The Irish Festival of Oulu on kasvanut kansainvälisesti tunnustetuksi kulttuuritapahtumaksi, joka toimii keskeisenä pohjoismaisena kohtaamispaikkana niin kansanmusiikin soittajille kuin perinnemusiikista kiinnostuneille yleisöillekin. Vuoden 2026 ohjelma sisältää sekä kansainvälisiä tähtiä että uusia lupaavia tulokkaita. Ohjelma keskittyy Donegalin kreivikunnan viuluperinteeseen, irlantilaiseen iirinkieliseen Sean-nós -lauluun sekä pohjoisen Ulsterin maakunnan musiikkiperinteeseen, unohtamatta suomalaista kansanmusiikkia ja paikallista irlantilaisen kansanmusiikin yhteisöä ja ystäviä.
THE IRISH FESTIVAL OF OULU
23.–27. Syyskuuta 2026
Oulu, Finland
Ohjelmatiedot: www.irkku.fi
Lisätietoja:
The Irish Festival of Oulu
Medialle / Mediayhteydet:
Brent Cassidy
Taiteellinen johtaja/ Toiminnanjohtaja
+358 50 380 1908
FAKTALAATIKKO
Päätapahtuma: Altan -yhtyeen konsertti
- Yksi maailman tunnetuimmista irlantilaisen kansanmusiikin yhtyeistä
- Ensimmäinen perinteistä irlantilaista musiikkia esittänyt yhtye, joka solmi levytyssopimuksen Virgin Recordsin kanssa
- Yhteistyötä mm. Dolly Partonin, Enyan, The Chieftainsin ja Bonnie Raittin kanssa
THE IRISH FESTIVAL OF OULU 2026
- The Irish Festival of Oulu
- 23.–27.9.2026
- 19. järjestämiskerta
- Perustettu vuonna 2006
- Maailman pohjoisin irlantilaisen kulttuurin festivaali
- Osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelmaa
- Osa Culture Ireland Global EU Presidency Culture Programme -ohjelmaa
- Ohjelmassa musiikkia, tarinankerrontaa, teatteria, tanssia, katutaidetta ja työpajoja
- Pegasus -spektaakkeli ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa
- Sisältää uuden Cultural Kaleidoscopes -katutapahtuman 25.–26.9.2026
- Oulussa toimii maailman pohjoisin kulttuurijärjestö Comhaltas Ceoltóirí Éireannin (CCÉ) paikallisyhdistys; Comhaltasilla on yli 450 paikallisyhdistystä 22 maassa viidellä mantereella.
AIKAJANA
- 2006: Festivaali perustetaan Oulussa
- 2020–2021: Festivaali järjestetään verkkotapahtumana koronapandemian vuoksi
- 2021: Irlannin hallitus nostaa festivaalin esiin esimerkkinä irlantilaisesta kulttuuriyhteistyöstä Pohjoismaissa
- 2026: Osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa ja Culture Ireland Global EU Presidency Culture Programme -ohjelmaa, ensimmäistä kertaa osana festivaalia Cultural Kaleidoscopes -katufestivaali



