Näyttelyesittelyssä tutustutaan Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyn moniulotteiseen tarinaan ja teossarjoihin. Asiantuntevan oppaan vetämiä esittelyitä järjestetään suomeksi ja englanniksi. Esittely sisältyy pääsylipun hintaan. Ei ennakkoilmoittautumista, lämpimästi tervetuloa!

Ryhmänäyttely PLAY esittelee 17 kansainvälisen taiteilijan monialaisen linssin kautta leikkiä sekä ilon aiheena että häiriötekijänä tuoden esiin riemun, sitkeyden, kapinan ja yhteyden hetkiä. Yhdessä teokset muodostavat visuaalisen matkan leikkiin syvästi inhimillisenä ilmaisumuotona ja sanattomana kielenä.
Esillä on teoksia valokuvataiteen huippunimiltä 1950-luvulta tähän päivään, taiteilijoiden urien eri vaiheista. Mukana ovat mm. joulukuussa menehtynyt kuvaajalegenda Martin Parr ja The Last Resort (1983–1985), Jouko Lehtola ja Nuoret sankarit (1996), Cristina de Middelin ja The Afronauts (2012) sekä Christopher Herwig ja Soviet Bus Stops (2002–2015).
Näyttelyn muut taiteilijat ovat Susan Meiselas, Bruce Davidson, Roger Ballen, Nina Katchadourian, Sage Sohier, Trent Parke, Karolina Wojtas, Niccolò Rastrelli, Joosep Kivimäe, Mathias Väärsi, Pelle Cass, Deanna Dikeman ja Louis-Philippe Rondeau. Tunnelmasta toiseen johdattavan äänimaailman on suunnitellut Erki Pärnoja. Näyttelyn on kuratoinut Fotografiska Tallinnan Brand Director Jorven Viilik.
PLAY-näyttelyn yli 200 vedostettua teosta ja niiden tunnelmien mukainen äänimaailma, videotaideteokset ja mahdollisuus leikkiä itsekin herättelevät huomaamaan, että leikki on oiva väylä luomiselle ja ajattelulle – myös aikuisille.
Näyttelytila sijaitsee Kauppakortteli Pekurin 2. kerroksessa. Samassa paikassa ja samoilla aukioloajoilla palvelee myös Oulu2026 Info & Shop.
Näyttelyesittelyt suomeksi
Sunnuntaina 3.5. klo 12
Sunnuntaina 17.5. klo 12
Näyttelyesittelyt englanniksi
Sunnuntaina 3.5. klo 16
Sunnuntaina 17.5. klo 16
Pääsyliput
Liput ovelta 17 €. Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, S-etukortilla, OP:n omistaja-asiakkaat, Kalevan tilaajat 12 €. Alle 18-vuotiaat maksutta aikuisen seurassa. Näyttelyyn saa ovelta lipun Kaikukortilla, kortin tulee olla mukana.



