Vuoden mittainen immersiivinen ääniteos tuo avaruuden radiosignaaleja miljardien vuosien takaa kuultavaksi Oulun tuomiokirkossa osana Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Avajaisia vietetään lankalauantain iltana.
The Logos on taiteilija Andrew Melchiorin uusi teos. Melchior työskentelee luovan teknologian parissa ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien, Björkin ja Massive Attackin kanssa. Teos on syntynyt yhteistyössä MIT:n astrofysiikan tutkijan Kiyoshi Masuin, filosofi Timothy Mortonin ja Oulun tuomiorovasti Satu Saarisen kanssa. The Logos nähdään myös Lumo Art & Tech -festivaalilla marraskuussa 2026.

Oulun tuomiokirkossa avautuu pääsiäissunnuntaina uusi äänitaideteos, joka muuntaa tuhansia avaruudesta havaittuja radiosignaaleja immersiiviseksi tilalliseksi ääneksi.
Brittiläis-saksalaisen taiteilijan ja luovan teknologin Andrew Melchiorin teos The Logos pohjautuu yli 4000 niin sanottuun nopeaan radiopurskeeseen (englanniksi Fast Radio Burst). Ne ovat millisekunnin mittaisia radiosäteilyn välähdyksiä, jotka ovat lähtöisin miljardien valovuosien päästä avaruudesta. Teos perustuu Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevan CHIME-radioteleskoopin havaintoihin. CHIME on maailman tuotteliain nopeiden radiopurskeiden havaitsija. Joka päivä keskipäivällä teos muuttaa nämä kosmiset signaalit tunnin mittaiseksi äänitaideteokseksi, joka täyttää historiallisen tuomiokirkon tilan.
Kaikille avoimia avajaisia vietetään Oulun tuomiokirkossa lankalauantaina 4. huhtikuuta klo 21, ja 5. huhtikuuta alkaen teos on koettavissa joka päivä klo 12-13 vuoden ajan huhtikuuhun 2027 saakka, jolloin samalla juhlistetaan tuomiokirkon 250-vuotisjuhlavuotta. Kesäaikaan toukokuun lopusta syyskuun alkuun teos on avoinna päivittäin kello 10-20. Normaalien aukioloaikojen lisäksi teos on avoinna huhtikuun aikana seuraavasti:
5.4. klo 13–16
6.4. klo 13–20
7.4. klo 12–17
9.4. klo 12–17
10.4. klo 12–16.30.
Avaruuden signaaleja miljardien valovuosien takaa
Nopeita radiopurskeita havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, mutta niiden alkuperä on edelleen yksi astrofysiikan suurista arvoituksista. CHIME/FRB-yhteistyöhanke havaitsee nykyisin useita purskeita päivittäin, ja niitä on tähän mennessä rekisteröity jo yli 4000. The Logos on yksi laajimmista taiteellisista projekteista, jossa radiopurskeiden data muunnetaan ääneksi.
”Nopeat välähdykset kaikuvat tilassa kuin rummunlyönnit”, Kiyoshi Masui sanoo. ”Signaalin eri taajuudet soivat hieman eri aikaan, mikä synnyttää korkeiden ja matalien äänien välille harmonioita. Äänimaiseman tuntuu rikkaalta ja kerrokselliselta, samalla kun se paljastaa jotakin todellista siitä pitkästä matkasta, jonka nämä signaalit ovat kulkeneet avaruudessa.”
Melchiorille teos tarkastelee sitä, miten ihmiset kohtaavat ilmiön, joka ylittää tavanomaisen käsityksemme ajasta ja mittakaavasta.
”Nämä signaalit ovat kulkeneet avaruudessa miljardien vuosien ajan ennen kuin ne saapuivat Maahan”, Melchior sanoo. ”The Logos tuo nämä poikkeuksellisen vanhat signaalit kirkkotilaan – ei selittääkseen niitä, vaan jotta voisimme kuunnella niitä yhdessä.”

Timothy Mortonin mukaan teos tuo kosmisen mittakaavan lähelle ihmistä.
”Ajatus miljardien vuosien yli kuunteleminen voi kuulostaa abstraktilta”, Morton sanoo.
”Mutta kun todella kuulemme jotakin, siitä tulee intiimi kokemus. Kosmisen ajan valtava mittakaava ei työnnä meitä kauemmas – se muistuttaa meitä omasta kehostamme ja kyvystämme kuunnella täällä Maassa.”
Satu Saarisen mukaan kirkkotila luo teokselle erityisen kehyksen.
”Ihmiset kuuntelevat samassa tilassa samaa ääntä, mutta jokainen kokee sen omalla tavallaan”, Saarinen sanoo. ”On hienoa saada tällainen teos Oulun tuomiokirkkoon – paikkaan, joka on vuosisatojen ajan tuonut ihmisiä yhteen. Universumin äänet kutsuvat pohtimaan sekä maailmankaikkeuden mittakaavaa että yhteistä kokemusta ihmisyydestä niiden äärellä.”
Vuoden mittainen yleisötapahtumien ohjelma
Päivittäisen keskipäivän ääniteoksen lisäksi The Logos toimii alustana esityksille ja tapahtumille vuosina 2026–2027. Ohjelmassa nähdään muun muassa helsinkiläinen taiteilija Heli Hartikainen sekä ambient-musiikin pioneeri Alex Paterson yhtyeestä The Orb, ja mukana on myös yhteisökuoroja sekä keskustelutilaisuuksia, joissa tarkastellaan taiteen ja astrofysiikan kohtaamista.
Osana ohjelmaa saa ensi-iltansa myös Andrew Melchiorin ja Miikka Lehtoahon uusi teos Requiem for the Air That Held Us.
Muusikoille ja yleisölle suunnattu interaktiivinen VST-soitin, jonka avulla voi kokeilla Fast Radio Burst -datan ääneksi muuntamista, julkaistaan maksuttomana latauksena osoitteessa
www.thelogos.art.
Tietoa teoksesta
The Logos on vuoden mittainen immersiivinen ääniteos Oulun tuomiokirkossa (5.4.2026–huhtikuu 2027). Teos on tilattu osaksi Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Se muuntaa yli 4000 CHIME-radioteleskoopin havaitsemaa nopeaa radiopurskesignaalia päivittäiseksi tunnin mittaiseksi ääniteokseksi. Teos on mukana myös Lumo Art & Tech -festivaalilla marraskuussa 2026.
Lisätietoa: www.thelogos.art
Andrew Melchior
Andrew Melchior on brittiläis-saksalainen taiteilija ja luovan teknologian asiantuntija, jonka työ yhdistää äänitaidetta, elokuvaa ja uusia teknologioita. Hän oli mukana kehittämässä BowieNet-verkkopalvelua David Bowien kanssa, toimi teknisenä neuvonantajana Björk Digital -näyttelyssä New Yorkin MoMAssa sekä osallistui Massive Attackin Mezzanine-albumin koodaamiseen synteettiseen DNA:han ETH Zürichin kanssa. Hän on Genotone Ltd:n perustaja ja johtaja sekä Massive Attackin teknologiajohtaja.



