fbpx
Taiteilija Ilana Pichon Tuirassa seinämaalauksen parissa.

Seuraava Oulu2026-teos Tuiraan!

Julkiseen taiteeseen keskittyvä Upeart on mukana kulttuuriohjelmassamme Kaupunkitaiteesta iloa arkeen -hankkeella, jossa toteutetaan seinämaalauksia Oulun alueelle.

Kohteet valitaan vuosittain järjestettävillä, kaikille kaupunkilaisille avoimilla kaupunginosaäänestyksillä. Äänestys kesällä 2023 toteutettavan teoksen kohteesta oli avoinna kesäkuussa. Ääniä annettiin yhteensä 1521 ja voittajaksi selviytyi noin 25 prosentin äänisaalilla Tuira. Toiseksi eniten ääniä sai Ritaharju ja kolmanneksi sijoittui Toppila.

Taiteilijaksi valittiin Ilana Pichon

Tuiran Oulu2026-seinämaalauksen toteuttaa kuvataiteilija Ilana Pichon. Pichon saapui Ouluun elokuun lopussa ja työskentelee Tuirassa tutustuen alueeseen ja tavaten sen asukkaita. Taideteos toteutetaan Valtatie 54:ssä sijaitsevan kiinteistön länsipuolelle syyskuun aikana.

Tervetuloa julkistustilaisuuteen perjantaina 22. syyskuuta klo 18! Lue lisää >

Sveitsissä syntynyt ja kasvanut, ja nykyään Kanadan Quebecissä asuva ja työskentelevä Ilana Pichon on koulutukseltaan arkkitehti ja kuvataiteilija. Muun muassa seripainatuksen, seinämaalausten, installaatioiden ja taidekirjojen parissa työskentelevän Pichonin taidetta voi nähdä sekä gallerioissa että julkisessa tilassa. Pichonin paikkasidonnaisissa ja tilallisissa teoksissa näkyy hänen taustansa arkkitehtina.

Pichon valittiin taiteilijaksi Tuiraan vuonna 2022 järjestetyn globaalin portfoliohaun pohjalta, johon osallistui 530 taiteilijaa 64 maasta. Taiteilijavalinnan suoritti julkisen taiteen ammattilaisista koostuva raati: kuvataiteilija Kaija Hinkula, Oulun taidemuseon amanuenssi Katariina Kemppainen, Oulun kulttuurisäätiön tuottaja Inka Hyvönen ja Upeartin taidekoordinaattori Yiorgos Fanaris. Lisätietoja valinnasta ja taiteilijasta voit lukea täältä.

Oulu2026-seinämaalausten kohteet valitaan vuosittain järjestettävillä, kaikille kaupunkilaisille avoimilla kaupunginosaäänestyksillä. Yleisöäänestykseen osallistuneilla on mahdollisuus kertoa valitsemaansa kaupunginosaan liittyviä muistoja ja tarinoita, joita Ouluun kutsuttava taiteilija voi käyttää teossuunnittelunsa pohjana.

Ensimmäisen Oulu2026-seinämaalauksen voitti viime kesänä Rajakylän kaupunginosa, Tuiran jäädessä tuolloin toiseksi. Vuoden 2024 seinämaalauksen kaupunginosaäänestys avautuu syksyllä 2023.

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 seinämaalaus tullaan tekemään keskustan alueelle. Kaikkien teosten ympärille syntyy silloin myös erilaisia aktiviteetteja, kuten taidekierroksia ja kilpailuja. Teokset siirtyvät valmistumisensa jälkeen Oulun taidemuseon kokoelmiin.

Lisätietoja medialle:

Upeart
+358 50468 6521
press(at)upeart.com

Taiteilija Ilana Pichonin seinämaalaus Quebecissä.

Taiteilija Ilana Pichonin seinämaalaus Quebecissä.