Seitsemän ihmistä ryhmäkuvassa värikkäällä taustalla.

Vuosi vaihtuu: Oulu2026


Ouluhalli 31.12.2025

Oulu2026:n alkutahdit rummutetaan Ouluhallissa 31. joulukuuta 2025! Kulttuuripääkaupunkivuoteen suunnataan isolla vaihteella, pop-kulttuurin parhaimpia ja värikkäimpiä elementtejä hyödyntäen ja uutta luoden. Sataprosenttista viihdettä tarjoava show nähdään suorana Yle Areenassa ja tv:ssä.

Esiintyjät ja Show Team

KUUMAA, Suvi Teräsniska, pehmoaino, Goldielocks ja Ege Zulu siivittävät Oulun ja 39 kumppanikuntaa kulttuuripääkaupunkivuoteen.

KUUMAA on Suomen tämän hetken suosituin yhtye, jonka kappaleilla on striimauksia yli 230 miljoonaa. Bändi puhdisti tehokkaasti palkintopöydät keväällä Emma Gaalassa ja voitti myös yleisöäänestyksen. Kuumaa tekee tänä vuonna vain kolme omaa keikkaa, joten tämä on harvinainen tilaisuus nähdä bändi livenä.

Show’ssa esiintyvät myös upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu oululainen kestosuosikki Suvi Teräsniska sekä sulavilla laululinjoillaan ja tarkkanäköisillä sanoituksillaan hurmaava oululaislähtöinen laulaja-laulunkirjoittaja pehmoaino. Yleisöä villitsevät myös UMK:ssa Made of -kappaleellaan kansan tietoisuuteen ampaissut Goldielocks sekä musiikillaan positiivista energiaa ympärilleen levittävä ja viihdyttävillä live-esiintymisillään ylistystä keräävä Ege Zulu.

Vuosi vaihtuu -tapahtuman tuottaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuodesta vastaava Oulun kulttuurisäätiö yhteistyössä Ylen kanssa. Kokonaisuudesta vastaa viihteen ja alan vaikuttavimpien tuotantojen huippuammattilaistiimi: show-tuottaja Elias Koskimies, visuaalinen johtaja Ari Levelä, lavaohjaaja-koreografi Haza von Hertzen, konseptisuunnittelija Melissa A. Thompson, valo- ja tekninen suunnittelija Pekka Martti sekä vastaava tuottaja Sandy Kantola.

Noin 80-minuuttinen myöhäiseen iltaan ajoittuva show on ikärajaton. Lisää esiintyjäjulkistuksia musiikkipitoiseen tapahtumaan on luvassa elokuussa.

Illan aikataulu
klo 20:30 Ouluhallin ovet ja palvelut auki
noin klo 22:30 SHOW ALKAA. Shown tarkempi alkamisaika ja kesto ilmoitetaan myöhemmin. Kesto 80-90 minuuttia.

Liput

Vuosi vaihtuu: Oulu2026 -show lipunmyynnistä vastaa Lippu.fi. Lipun hinta on 59,90 €. Lipun hintaan lisätään lippu.fi -tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).

Illan maksuttoman narikan juhlakansalle tarjoaa Osuuskauppa Arina. Yleisö saa ranteisiinsa Nordean tarjoamat led-rannekkeet, joiden avulla jokainen pääsee osallistumaan tapahtuman vaikuttavaan visuaaliseen toteutukseen.

Kaikukortti

Tapahtumaan on saatavilla rajattu määrä pääsylippuja Kaikukortilla. Kaikukortti-liput lunastetaan Lippu.fi-myyntipisteestä, joita Oulussa ovat Oulu10 ja R-kioskit. Asiakas vastaa Lippu.fi-palvelumaksusta. Kaikukortti tulee olla mukana lippua varattaessa, lunastettaessa sekä tilaisuuteen osallistuessa.

Ikärajat ja esteettömyys

Show on sallittu kaiken ikäisille (S). Kannattaa kuitenkin huomioida tilaisuuden ajoittuminen myöhäiseen iltaan; vuorokauden ja vuoden vaihtumisen yhteyteen. Permannolla on rajattu anniskelualue, jonka ikäraja on 18 vuotta.

Permanto on esteetön. Pyörätuolikoroke sijaitsee permannolla. Yläkertaan pääsee hissillä, mutta istumakatsomotasanteelle johtaa kahden portaan askelma. Tilaisuudessa käytetään voimakkaita visuaalisia efektejä.

Oulun kulttuurisäätiö pidättää oikeudet kaikkiin muutoksiin.


Tapahtumassa mukana

IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla
IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla
IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla
IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla
IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla
IKEA-logo sinisellä ja keltaisella värillä
Nkuringo Safaris -logo
Yle logo turkoosilla taustalla