
KOHTI AVOIMEMPAA MAAILMAA – elokuvanäytökset lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja kouluissa
KOHTI AVOIMEMPAA MAAILMAA on elokuvaesityksinä toteutettava kokonaisuus kaikille Oulu2026-alueen päiväkodeille ja kouluille. Pääteemana on lasten ja nuorten kanssa toteutettava rauhan ja kansalaisvaikuttamisen edistäminen elokuvan avulla.
Oulu26-alueen kaikille päiväkodeille ja kouluille tarjotut elokuvanäytökset opetusmateriaaleineen kutsuvat toteuttamaan opetussuunnitelman mukaista elokuva- ja kulttuurikasvatusta. Eri maailmankolkista tulevat elokuvat esittelevät kulttuurista moninaisuutta ja monikielisyyttä. Elokuvien avulla voidaan pohtia rauhan edistämisen teemoja ja ihmisoikeuksia.
Teemaa välitetään elokuvilla eri ikäisille. Pienimmille on tarjolla positiivisia tunteita herättäviä lyhytelokuvia. Lapsille suunnatuissa elokuvissa korostuvat yhteisöllisyys, moninaisuuden arvostaminen ja ystävyyssuhteet. Nuortenelokuvat käsittelevät kansalaisvaikuttamista, ilmastonmuutosta, antirasismia ja vähemmistöryhmien oikeuksia.
Näin toteutamme kulttuuri-
ilmastonmuutosta
Elokuvien avulla voidaan käsitellä rauhan tematiikkaa eri ikäisten oppilaiden kanssa ja siten edistää yhteisöllisyyttä, demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista. Elokuvanäytökset ja niiden oppimateriaalit mahdollistavat keskustelun juuri nähdyistä ilmiöistä. Elokuvien teemojen kautta lapset ja nuoret oppivat arvostamaan monikulttuurisuutta ja moniäänisyyttä mikä vie kohti avoimempaa maailmaa.
Edistämme kulttuuri-ilmastonmuutosta myös tuomalla elokuvakulttuurin kaikkien Oulu26-alueen päiväkotien ja koulujen saataville. Näin lapset ja nuoret pääsevät kokemaan kulttuuria asuinpaikastaan huolima
Koettavissa
Toteuttajat
Oulun Elokuvakeskus ry, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali