fbpx

Arctic Food Lab -yrityksiä palkittiin

Oulu2026 ja Visit Oulu järjestivät vuoden päätösjuhlan Arctic Food Lab -verkoston toimijoille torstaina 30. marraskuuta. Ravintola Tubassa palkittiin alan toimijoita ja kuultiin, millaisen vastaanoton alue ja paikallinen ruoka on saanut kansainvälisesti ja millä tavoin paikallinen ruoka kytketään mukaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden markkinointiin kansainvälisesti.

Arctic Food Labin vuoden päätösjuhlaa vietettiin ravintola Tubassa lämminhenkisessä tunnelmassa. Kuva: Topi Paananen

Palkitut Arctic Food Lab -yritykset

Mukana valitsijaraadissa olivat Satu Välijärvi / Oulun ammattikorkeakoulu, Essi Keränen / Maa- ja kotitalousnaiset, Saija Tikkanen / Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Niina Keränen / Oulu2026.

Vuoden Arctic Food Lab tulokas: Pehkolan Mallastamo

Perustelut: Tämän yrityksen tunnistaa erityisesti intohimosta ja rohkeudesta. Uniikki, erottuva ja aito paikallinen yritys on oman paikkansa alueella ansainnut. Innokkuus yhteistyöhön ja positiivisuus tekemisessä huokuu yrittäjistä. Yritys on tullut mukaan Arctic Food Lab -verkostoon syksyn aikana. Tervetuloa mukaan yhteiseen tekemiseen kohti kulttuuripääkaupunkivuotta!

Vuoden lähiruoan puolestapuhuja: Sinikka Eskola, Sokerijussin Kievari

Perustelut: Tämä henkilö on aidosti kiinnostunut nostamaan paikallista ruokaidentiteettiä. Lähiruoka ja sen esille tuominen kaikessa tekemisessä huokuu yrittäjästä. Arctic Food Lab -brändin hyödyntäminen on esimerkillistä tämän yrittäjän tekemisessä, ja tässä ravintolassa osataan tuoda esille pientuottajien tuotteita. Tämä rohkea yrittäjä on tehnyt pitkäjänteistä työtä lähiruoan edistämiseksi ja on itsestään selvä valinta lähiruoan puolestapuhujaksi.

Erityismaininta kansainvälisyydestä: Hätälä Oy

Perustelut: Tämä aidosti paikallinen ja pitkän historian omaava perheyritys vie taidokkaasti pohjoisen laadukkaita tuotteita maailmalle. Sinnikkyydellä ja päämäärätietoisella otteella yritys on kasvanut moninkertaiseksi ja lukeutuukin pohjoismaiden suurimpiin ja moderneimpiin kalanjalostuslaitoksiin. Verkosto tarvitsee edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä, jotka avaavat ovia myös pienemmille toimijoille. Upeaa työtä ja onnittelut erityismaininnasta!

Yleisön suosikki: Kujalan tila

Perustelut: Pakko kait se on jo uskoa, että tämä yritys on valloittanut asiakkaiden sydämet upeine maistuvine tuotteineen. Tämä ihastuttava yrittäjäpari tarttuu tilaisuuksiin ja on aina valmis yhteistyöhön positiivisella asenteella. Tämä yritys on jo toistamiseen yleisöäänestyksen vahva voittaja!

Kiitokset kuluneesta vuodesta koko verkostolle ja yhteiskumppaneille!

Lue lisää Arctic Food Labista tältä sivulta.

Valotaiteen pikakurssi 

FLASH ryhmään kuuluvan Flowers of Life teos 'Pinnan alla', joka tuotettiin yhdessä Vantaan, Oulun ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa ja jota oli maalaamassa yli 300 lasta ja nuorta. Kuva: Topi Paananen

Artikkelikuvassa Flowers of Life -taiteilijaryhmän teos ‘Pinnan alla’, joka tuotettiin yhdessä Vantaan, Oulun ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa ja jota oli maalaamassa yli 300 lasta ja nuorta.

Vietämme Oulu2026-alueella Valon kuukautta marraskuun ajan. Tässä juttusarjassa heijastamme valon vaikutuksia ja merkitystä arjessamme eri näkökulmista. Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet Anna Björklund ja Mia Kivinen. He työskentelevät Suomen valotaiteen seura FLASH:n hallinnoimassa NextGenerationEU -hankkeessa Suomalainen valotaide kansallisille  ja kansainvälisille markkinoille.

Moni suomalainen tuntee kansallisen taiteen kultakauden julkkikset, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin ja Hugo Simbergin, sekä heidän hittiteoksensa. Kultakauden tekijät ja teokset tulevat vastaan jopa Aku Ankassa. Syystäkin, kultakautta pidetään merkittävänä tekijänä kansallisen ilmeen luomisessa.

1900-luvun taiteen käänteet ja kehitys ovat jääneet monella katveeseen, ellei erityistä mielenkiintoa taiteen historiaan löydy. Harppaus Sammon puolustuksesta käsitteelliseen nykytaiteeseen on suuri, ja filmin katkeaminen taiteen historian kelassa saattaa aiheuttaa turhautumista taiteen tämänhetkiseen tilaan. Tämä kirjoitus pyrkii valaisemaan joitain tuon kauden tapahtumia, tarkemmin ottaen sen yhtä muodostumaa: valotaidetta. Pikakurssin valotaiteeseen tarjoaa Suomen valotaiteen seura FLASH.

Mitä on valotaide?

Valotaide on visuaalisen taiteen muoto, jossa valo on määrittävässä osassa, joko välineenä tai teemana. Kaikki kaunis valo ei toki ole valotaidetta, se voi olla valaistusta, valosuunnittelua, valoarkkitehtuuria, koristelua tai vaikka vaikuttava luonnonvalon ilmiö. Valotaide luetaan mediataiteisiin, johon kuuluvat myös äänitaide, videotaide ja verkkotaide, muun muassa.

Valotaide voi olla kantaaottavaa, henkilökohtaista, yksinkertaista, näyttävää tai yhdentekevää, aivan kuten muutkin taiteen lajit. Perinteinen valotaiteen jako on ollut festivaali- ja galleriataide, jossa festivaalitaidetta edustaa suurikokoinen ja näyttävä ja galleriataidetta pienimuotoisempi, haastavampikin taide. Tämä raja on tosin alkanut vuotaa hyvää vauhtia.

Raja video- ja valotaiteen välillä on myös joustava, ja usein valotapahtumissa nähdäänkin myös videoteoksia. Festivaaliklassikon asemaan ovat nousseet rakennusten julkisivuihin projisoitavat projection mapping –teokset, joissa rakennuksen pinta järkkyy hyvinkin aidon näköisesti. Janne Aholan taidokkaasti toteutettu teos Näkymä Oulun tuomiokirkon julkisivuun olikin Lumo valofestivaalin näyttävimpiä teoksia tänä vuonna.

Valotaiteen synty

Taiteella on tapana heijastella yhteiskunnallisia tapahtumia, kehitystä, ilmapiiriä ja keskustelua. Valotaiteen synnyn voi yhdistää 1900-luvun teknologiseen kehitykseen. Sähkövalojen saatavuuden myötä alkoi keinovalon hyödyntäminen taiteen materiaalina. Se tarjosi taiteilijoille niin uuden teknisen välineen kuin sisällönkin. Valotaiteen vakaita ensi askeleita otettiin kineettisen, eli liikkuvan, taiteen suuntauksen varjossa. Taiteen sähköistyminen kineettisen taiteen myötä toi luonnostaan mukanaan sähkövalon.

Kineettisen taiteen perintö näkyy valotaiteessa edelleen; usein joko teokset tai niiden sisältämä valo liikkuvat. Liike voi olla myös animaation muoto, kuten juoksuun säntäävä hahmo sedemminutin For Peace –teoksessa, joka nähtiin tänä vuonna Oulussa Linnasaaren rannalla. Myös Lumon kattaukseen kuulunut Those Guys Lighting -ryhmän Ne Plus Ultra vilkkuu menemään kerrassaan vietävästi, vaikka mikään osa ei liiku.

Valotaiteilijat

Valoa käyttävät taiteilijat tulevat hyvin erilaisista taustoista: kuvataiteen ja valosuunnittelun lisäksi tekijöillä voi olla esimerkiksi VJ:n, arkkitehdin, muotoilijan tai tekstiilitaiteilijan tausta. Myös valotaiteen teokset putoavat useaan eri luokkaan. Esineen tai tilateoksen lisäksi valotaidetta voi olla esimerkiksi performanssi. Tai immersiivinen esitys, kuten niin ikään Lumossa nähty Flow Productionsin Nighttown.

Valotaiteilijoiden erilaiset taustat ovat alaa kehittävä vahvuus, mutta myös haaste. Tämä on yksi Suomen valotaiteen seura FLASH:n perustamisen syy: tuoda taiteilijat samalle leikkikentälle, jotta tiedot, taidot ja näkemykset pääsevät sekoittumaan.

Miksi valo?

Materiaalina valo saattaa inspiroida taiteilijoita sen hieman arvaamattoman mutta lumoavan ja voimakkaan luonteensa johdosta. Dramaattinen ja maaginen ovatkin usein valotaidetta kuvailevia adjektiiveja. Valon avulla voi luoda voimakkaita tunnelmia ja sen muutoksin kuljettaa katsojan läpi koko tunteen skaalan. Valo vetää meidät puoleensa – onhan se yksi elämän ehdoista.

Mia Kivinen, kuraattori (Teatteritaiteen maisteri, Kuvataiteen maisteri)

Anna Björklund, kuraattori & kuvataiteilija (TaM, Kuvataiteilija AMK)

Mia Kivinen ja Anna Björklund

Mia Kivinen ja Anna Björklund

Valon kuukausi päättyy tänään

Marraskuun ajan Oulu2026-alueella on sonnustauduttu valojen ja värien loistoon erilaisten tapahtumien ja yhteisötaideteosten avulla. Valon kuukauteen on voinut osallistua valaisemalla vapaamuotoisesti vaikkapa kotia tai työpaikkaa sekä jakamalla valoaiheisia kuvia ja elämyksiä somessa. Tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaan jakamalla kuvia tai kommentoimalla artikkeleita somessa. Lue lisää Valon kuukausi -sivulta!

Risku-raporta 3

(teksti alempana suomeksi)

Bures fas, dáppe sámekultuvrra Risku-prográmmas čállá ain Aino, Oulu2026 sámi kultuvrra buvttadeaddji. Dán háve mus eai iešalddes leat ođđasat, muhto baicca dárbbašivččen veahki.

Lean dán čavčča beassan návddašit hui buori sámefilmmain Oulus, ja ávžžuhan buohkaid gal fitnat geahččamin Máhccan- ja Je’vida-filmma jus suige vejolaš. Ealligovvateáhteriin lean illudan das, man ollu olbmot doppe leamašan ja man ollu lean maiddái ožžon olbmuin prográmmaideaid ja doaivagiid. Orru ahte Oulu guovllus lea stuorra beroštupmi sámedáidágii.

Mii leat plánemin máŋggabealát sámeprográmma jagi 2026 várás, ja doaivvu mielde earret eará filbma, girjjálašvuohta, iešguđetlágan musihkka, dánsun, govvadáidda, duodji, dáiddaduodji, logaldallamat, museabargu, mánáidkultuvra ja teáhter gullet diesa. Daid lassin dárbbašat duollet dalle čuovgagovaid ja gráfalaš plánema ja nu ain. Dan dihte dieđusge háliidit maiddái gullat buot dáidda- ja kultursuorggi olbmuiguin, geat livčče beroštuvvan bargat ovttas minguin.

Leatgo don okta sis? Almmut iežat dieđuid dán skovi bokte maŋimustá 20.12.! Dahje dovddatgo/dieđátgo gean nu gii livččii? Bivdde su deavdit dien skovi dahje sádde munnje šleađgapoastta! Leat maid ollu ovttasbargoguoimmit, geat ohcet iešguđetlágan dáiddáriid iežaset prošeavttaide, ja mielas cavgilivččen sidjiide sámedáiddáriidge – ii leat bággu bargat dušše sámetemaiguin.

Min prográmma lea ain gaskan ja dan dihte in leat dál ohcamin dahkkiid dihto bargguide. Háliidivččen baicce čohkket oktavuohtadieđuid vai čehpes olbmot eai bázáše min prográmma olggobealde danin ahte in diehtán sin birra. Sávan ahte máŋgasat váldet oktavuođa!

Čuovvovaš raporttas muitalange de min Árktalaš festiválas. Báhccet dearvan!

Aino Valovirta

Risku-raportti 3

Hei taas, täällä saamelaiskulttuurin Risku-ohjelmasta kirjoittaa yhä Aino, Oulu2026:n saamelaiskulttuurin tuottaja. Tällä kertaa minulla ei itse asiassa ole uutisia, vaan tarvitsisin apua.

Olen tänä syksynä päässyt nauttimaan todella hyvistä saamelaiselokuvista Oulussa, ja suosittelen edelleen kaikille Máhccan- ja Je’vida-elokuvia. Elokuvateatterissa olen iloinnut siitä, miten paljon ihmisiä siellä on ollut ja miten paljon olen myös saanut ihmisiltä ohjelmaideoita ja toiveita. Vaikuttaa siltä, että Oulun alueella saamelaistaide kyllä kiinnostaa.

Olemme suunnittelemassa monipuolista saamelaisohjelmaa vuodelle 2026, ja toivottavasti muun muassa elokuva, kirjallisuus, erilainen musiikki, tanssi, kuvataide, duodji, luennot, museotyö, lastenkulttuuri ja teatteri kuuluvat siihen. Näiden lisäksi tarvitsemme toisinaan valokuvia ja graafista suunnittelua ja niin edelleen. Siksi tietysti haluaisimme kuulla kaikista taide- ja kulttuurialan ihmisistä, jotka olisivat kiinnostuneita työskentelemään kanssamme.

Oletko yksi heistä? Ilmoita tietosi tämän lomakkeen kautta 20.  joulukuuta mennessä.

Tai tunnetko/tiedätkö jonkun, joka olisi? Pyydä häntä täyttämään lomake tai lähetä minulle sähköpostia! Myös monet yhteistyökumppanit etsivät erilaisia taiteilijoita omiin projekteihinsa, ja mielelläni vinkkaisin heille saamelaistaiteilijoistakin – ei ole pakko työskennellä vain saamelaisteemojen parissa.

Ohjelmamme on kesken, ja siksi en etsi nyt tekijöitä tiettyihin töihin. Sen sijaan haluaisin koota yhteystietoja, jotta taitavat ihmiset eivät jäisi ohjelmamme ulkopuolelle vain siksi, etten tiennyt heistä. Toivon, että saan paljon yhteydenottoja!

Seuraavassa raportissa kerronkin Arktisesta festivaalistamme, kuullaanpa taas!

Aino Valovirta

Muotoillaan pimeydestä elinvoimaa

Roope Siiroinen, VALOA design

Roope Siiroinen

Vietämme Oulu2026-alueella Valon kuukautta marraskuun ajan. Tässä juttusarjassa heijastamme valon vaikutuksia ja merkitystä arjessamme eri näkökulmista. Tämän artikkelin on kirjoittanut Roope Siiroinen, valoarkkitehtuurin suunnitteluun erikoistuneen VALOAn perustaja ja johtava suunnittelija.

Pimeys tulee aina. Sitä ei tarvitse ennustaa, se on kalenterin ja kellon tarkkaa. Silti se yllättää, kuten liukkaat ajokelit. Voimme päivitellä, niin kuin ennustamatonta säätä, että joko nyt on näin pimeää tai että mikä nyt niin väsyttää, tai juhannuksena, että kohta se alkaa taas pimenemään. Pimeys on fakta, joka tulee joka vuosi ja samaan aikaan.

Kunnat ja kaupungit kipuilevat keskustatilojen veto-, pito- ja elinvoimaisuuden puutetta aina pääkaupunkimme pormestarin lausuntoja myöten. Katuja täytetään kesäterasseilla, toreja kesätapahtumilla ja juuri tähän vuoden aikaan ihmetellään miksei niitä käytä kukaan. Kaupunkia suunnitellaan vain kesälle ja jos palaamme kalenteriin, niin huomaamme, että valoisaa kesää, jossa arkkitehtuurimallinuksissa kävellään shortsit jalassa kukkaketojen reunustamalla väylällä,  onkin vain vaivaiset pari kuukautta. Pitäisikö pimeän ajan kaupunkia suunnitella?

Nykyinen, olemassa oleva kaupunkivalaistus on syntynyt yli 100-vuotta sitten, kun Helsingin Espalle sytytettiin kaasuvalojen järjestelmä. Lähtökohtana oli ainoastaan näkemisen tarpeet. Jos kaupunkivalaistusta vertaisi yli 100-vuotiaaseen taloon, niin voisi sanoa, että nurkkiin on kertynyt kaikenlaista. Ennen kuin lisätään uutta, voisi olla hyvä siivota vanhaa. Jokaisen roinan on joku joskus hankkinut eikä  siitä voi ketään syyttää – aika aikaansa kutakin. Kuka päättää mitä heitetään pois ja mitä säilytetään, ja mitä uusitaan ja miten? Minkälainen remppa pitäisi tehdä, että päästään nykyaikaan?

Pimeällä valo määrittää kaupungin imagon, kaupunkikuvan ja -tilan, elämisen laadun. Nykyaikainen valaistus tarjoaa mahdollisuuden pimeän visuaaliselle suunnittelulle, valoarkkitehtuurille. Pimeys ja valo ovat  mahdollisuus hallita kaupungin visuaalista ilmettä, nostaa esiin hienoja paikkoja, korostaa arkkitehtuuria, häivyttää rumuutta tai muokata sitä kauniiksi, luoda elämyksiä ja tunnelmia. Valaistus auttaa liikkumaan paikasta toiseen ei vain turvallisesti vaan kaupunkia ja sen ilmapiiriä ihaillen. Valoa tarvitaan näkemisen lisäksi näkymiseen ja nähtäväksi.

Oulujoen suiston sillat

Oulujoen suiston sillat. Vesipeilillä ja kerrostuvalla jäällä leikkivä valaistus piirtää kehyksen, joka antaa tilaa vuodenajoille ja luonnon maisemalle. Lighting Design Awards 2017, Highly Commended. Kuva: Henri Luoma

Valoa tarvitaan näkemiseen, näkymiseen ja nähtäväksi

Hyvän valaistuksen kriteerit ovat moninaiset. Valo vaikuttaa kaikkeen. Ennen kaikkea ja loppujen lopuksi ihmiseen, joka tarvitsee valoa, mutta ei pelkästään näkemiseen. Valoa tarvitaan myös  hyvinvointiin, viihtyvyyteen, kaamoksen voittamiseen, elämyksiin, laadukkaaseen elämään, kauniiden asioiden kokemiseen ja tunnelmointiin. Liike-elämä tarvitsee valoa näkymiseen, ei kirkkaimman mainoksen osalta vaan imagon ja mielikuvan synnyttämiseen halutulla ja houkuttelevalla tavalla. Näyttävä rakennus on iso investointi, jota ei kannata sysätä unholaan silloin kun on pimeää. Historiallinen rakennus ja sen yksityiskohdat ansaitsevat tulla nähdyksi. Jossakin valo voi ottaa roolia ja olla sinällään elämyksellinen katsomisen kohde – valoa nähtäväksi.

Tämä ei ole kutsu lisätä valaistusta vaan vähentää ja paikoin poistaa kokonaan. Sen sijaan, että lisätään valotehoa tai määriä, olisi kestävyyden, perustamis- ja käyttökustannusten, hiilijalanjäljen vähentämisen nimissä osattava vähentää enemmän kuin lisätä. Eli siivota huono pois paikoin kokonaan ja paikoin vaihtaa toiseksi. On osattava ja uskallettava arvostaa myös pimeää, jättää tilaa tähtitaivaalle, lepakoille, hyönteisille, varjolle ja hämyisille kujille.

Kaupunkivalaistus on kokonaisuus, josta vastaavat kaupungin lisäksi kiinteistöt, yritykset, rakentajat ja arkkitehdit kaavoituksesta suunnitteluun. Valaistusta voi kehittää vain yhteistyöllä yli virkamieskuntien ja omistusrajojen, sillä valo ei tunne tontinrajoja. Kuka päättää minkälainen kaupunkivalaistus halutaan?

Kaupungin vetovoimaisuuden kehittämiseen ei tarvita maailman suurinta lipputankoa, pilvenpiirtäjää tai ”Shanghain valoja”. Tarvitaan hallittua, suunnitelmallista, mutta myös iloista ja näyttävää pimeän vuoden ajan kaupunkikehittämistä – valoarkkitehtuuria.  Pimeys on osa kaupunkia ja niin on valaistuskin. On aika ajatella se uudelleen.

Roope Siiroinen

Valaistussuunnittelija Tem, CEO

VALOA design

Osallistu Valon kuukauteen

Oulu2026-alueella sonnustaudutaan marraskuussa valojen ja värien loistoon erilaisten tapahtumien ja yhteisötaideteosten avulla. Valon kuukauteen voi osallistua valaisemalla vapaamuotoisesti vaikkapa kotia tai työpaikkaa sekä jakamalla valoaiheisia kuvia ja elämyksiä somessa. Arvomme joka viikko Oulu2026-tuotteita kuvia jakaneiden kesken. Lue lisää Valon kuukausi -sivulta!

 

 

Miltä kaupunki tuntuu pimeällä?

Virve Leikola

Virve Leikola

Vietämme Oulu2026-alueella Valon kuukautta marraskuun ajan. Tässä juttusarjassa heijastamme valon vaikutuksia ja merkitystä arjessamme eri näkökulmista. Tämän artikkelin on kirjoittanut Virve Leikola, Suomen valotaiteen seura FLASH ry:n toiminnan johtaja ja taiteen maisteri.

Maan kiertorata on kallellaan juuri sen verran, että me 60–70 leveyspiirien suomalaiset saamme nauttia ja kärsiä valonmäärän äärimmäisistä vaihteluista.

Auringonvalo lankeaa maahan kulmassa, joka kurittaa ja rakastaa pohjoisia leveysasteita aivan erityisellä intohimolla. Yksikään päivä vuodessa ei ole samanlainen. Pohjoinen valo on aivan omanlaisensa; villi, kesytön ja dramaattinen. Pimeinä päivinä valo tuntuu yltävän tuskin maan pinnalle asti. Kesällä aurinko paahtaa ja ulvoo yötä päivää, eikä silloin levähdä kukaan. Ei ihminen eikä luonto. Pohjoisen yötön yö on niin erityinen, että linnutkin ylittävät lukuisia leveyspiirejä lentäessään pesimään ja saattamaan poikasensa elämän alkuun auringon alle, joka ei laske. Suomi on lintujen paras kesäkohde, sananmukaisesti lintukoto.

Kesä on kiihkeä ja onnettoman lyhyt. Sen jälkeen pimeä vuodenaika tuntuu kohtuuttoman pitkältä. Pohjoisessa vuosittainen 4000 tuntia pimeyttä painottuu talvikaudelle ja päivien aktiivisille tunneille.

Valon voitto pimeästä

143 vuotta sitten Thomas Alva Edison sai patentin hehkulampulleen. Jo 2 vuotta myöhemmin Tampereella sytytettiin (Suomen) silloisen Venäjän valtakunnan ja Pohjoismaiden ensimmäinen hehkulamppu Finlaysonin Plevna kutomosaliin. Suomi oli välähdyksenomaisen hetken aivan kehityksen kärjessä.

Siitä lähtien olemme pystyneet tasoittamaan toimintakykyämme yöttömän yön ja kaamoksen, keskipäivän ja keskiyön välisinä aikoina. Pystymme keinovalon avulla toteuttamaan monimutkaisia tiloja, joihin päivänvalolla ei ole mitään asiaa. Pystymme louhimaan käytäviä maan alle ja kallioiden läpi, tekemään lääketieteellisiä ihmeitä kirkkaissa leikkaussaleissa, painamaan pitkää päivää toimistoissa, kännykällä, tietokoneilla, tuottamaan uskomattomia esityksiä teattereissa, elokuvissa, televisiossa, konserteissa, oopperoissa, rokkikeikoilla, festareilla, avaamaan päiväkodit, koulut, yliopistot, kaupat, marketit, kauneushoitolat, museot, galleriat, kuntosalit, urheiluhallit, harjoitustilat ja tallentamaan historiaamme valokuvaamalla sen kaiken. Vertaamme elämää ja kuolemaa valoon ja pimeyteen, sytytämme rituaalinomaisesti kynttilöitä ja puhumme elämän liekistä niissä vertauksissamme joihin tiede ei yllä. Unohdinko jotain? Varmasti. Valo on läsnä kaikkialla ihmisen elämässä.

Keinovalojen kaupunki

Valo on yhtä aikaa elämän arkisin ja erikoisin asia. Jokainen voi kotiseiniensä sisäpuolella valaista elinympäristönsä, kuinka haluaa. Mutta kun astumme julkiseen kaupunkitilaan, asia ei olekaan enää aivan yhdentekevää. Pimeä, öinen kaupunki on kaikkien päällekkäin sytytettyjen valojen summa. Katuvalot, mainosvalot, teollisuuden valot, julkisivuvalaistukset, näyteikkunoiden valot, kausivalot, liikennevalot, mainosnäytöt ja autojen ajovalot sekoittuvat iloisesti ja surutta. Sekavaa ja suunnittelematonta tulosta voidaan harvoin kuvata ”eläväksi kaupunkivalaistukseksi”. Kuinka ja minkälaista yhteistä elintilaa osaamme rakentaa välineellä, joka ei kumartele karttaan piirrettyjä rajoja, etenee valonnopeudella, kimpoilee ja siroaa itsepäisesti, ja saattaa pysytellä näkymättömissä pitkiäkin matkoja, kunnes törmätessään matkallaan mihin tahansa pintaan tulee jälleen näkyväksi?

Kuinka kauas ja mihin suuntaan keinovalo heijastuu? Mitä kaikkea tulemmekaan valaisseeksi?

Parhaimmillaan kaupungin pimeän tarina voisi kertoa sen arkkitehtuurista, kirkoista, silloista, aukioista, puistoista, rannoista, patsaista, tehtaista tai kulkuväylistä. Valolla voidaan nostaa pimeästä kaupunkikuvan Tuhkimoita, – päivänvalossa mitäänsanomattomia kohteita- jotka pimeässä valaistuna nousevat koko kaupungin tunnuskuviksi, ihmisten suuresti rakastamiksi kohteiksi.

Pimeys täydentää valoa

Valaistus luo kaupungin uudelleen pimeässä. Koko kaupungin muoto, hahmo, tarina ja tunnelma hahmottuvat valon ja pimeän ansiosta. Kun pimeässä kaupungissa on jotain katseltavaa, näkymistä tulee taulu, johon katsoja mieli rakentaa tarinaa ja kiinnittää siihen muistoja.

Sykähdyttävät valotaiteen ja valoarkkitehtuurin kohteet toistuvat erinomaisesti valokuvissa, ja ovat erittäin näkyviä ja laajalle leviäviä somesisältöjä. Valotaide ja valoarkkitehtuuri leviävät paikkamerkittynä kuvina somessa ennennäkemättömällä voimalla, ja rakentavat näin perinteistä viestintää ja markkinointia monin verroin voimakkaammin kaupungin imagoa. Joten miltä kaupunki näyttää pimeällä, ei ole ollenkaan yhdentekevää. Kaikkialla kiinnostaa kaupunki, joka on hieno, elämyksellinen ja jonka näemme korostavan omia parhaita puoliaan.

Valaistussuunnittelu on kestävää kaupunkikehitystä. On tärkeää nostaa ja korostaa sitä mitä jo on. Tunnelma on kaiken kiinnostavuuden ja sitoutumisen a ja o.

Onneksi nykyinen valaistustekniikka mahdollistaa pitkälti kaupunkivalaistuksen säätämisen. Pelkkä säätömahdollisuus ei kuitenkaan riitä. Todellinen ratkaisu on valaistussuunnittelun lisääminen. Mitä päätämme valaista ja minkälaisella valolla? Puhumme suomalaisesta valokulttuurista, joka kaipaa perusteellista tomutusta ja sitä ohjaavien periaatteiden päivittämistä. Valaistussuunnittelulla muotoillaan kestävää, esteettistä ja elinvoimaista pimeän ajan kaupunkiympäristöä jokaiseen pimeään päivään ja yöhön.

Virve Leikola

Toiminnanjohtaja, taiteen maisteri

Suomen valotaiteen seura FLASH ry

virve.leikola@valotaiteenseura.fi

www.valotaiteenseura.fi

www.blaf.fi

 

Osallistu Valon kuukauteen

Oulu2026-alueella sonnustaudutaan marraskuussa valojen ja värien loistoon erilaisten tapahtumien ja yhteisötaideteosten avulla. Valon kuukauteen voi osallistua valaisemalla vapaamuotoisesti vaikkapa kotia tai työpaikkaa sekä jakamalla valoaiheisia kuvia ja elämyksiä somessa. Arvomme joka viikko Oulu2026-tuotteita kuvia jakaneiden kesken. Lue lisää Valon kuukausi -sivulta!

 

 

 

 

 

Uudenlainen teemareitti koettavissa Oulussa

Matkalla kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta Oulu2026 kartoittaa ja testaa uusia tapoja tuoda esiin alueen historiaa, kulttuuria ja ilmiöitä. Viime viikonloppuna julkaistiin kaupunkitilassa ja Oulu2026-verkkosivuilla digitaalisesti koettava Tervatarinoiden reitti.

Kirjailija Katariina Vuoren kirjoittamat ja näyttelijä Tuula Väänäsen lukemat tarinat vievät vanhaan Ouluun, tervakaupan kulta-aikaan. Oulun keskustassa, jokisuistossa ja Toppilansaaressa sijaitsee yhteensä 10 tarinapistettä: niistä löytyvissä puulaatoissa on QR-koodi, jonka voi skannata puhelimella, ja sitten kuunnella tai lukea kyseiseen sijaintiin liittyvän tarinan. Osan sijainneista voi myös nähdä puhelimella lisätyn todellisuuden kera.

Pisteissä Hahtiperä, Merikoski, Laiva Toivo ja Tervahovi voi kohteet nähdä lisätyn todellisuuden kera. Kuva: Topi Paananen

Suomen lisäksi tarinat voi lukea tai kuunnella selkosuomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Englanninkielisten tarinoiden äänenä kuullaan näyttelijä Sami Lalou, ruotsiksi ne tulkitsee viestinnän ja kulttuurialan erityisasiantuntija Tea Stolt de Glanville. Tarinat on kirjoitettu liittymään sijainteihinsa, mutta niitä voi kuunnella myös kotona tai vaikkapa hoivakodissa. Tervatarinoiden reittikarttaan voi tutustua ja tarinoita kuunnella osoitteessa oulu2026.eu/tarinareitit. Kunkin tarinan kesto on kolmisen minuuttia.

Aitoa ajankuvaa huumorilla höystettynä

Tervatarinoiden reitti alkaa Leverin rajalta ja päättyy Toppilan satamaan. Tarinat ovat kuitenkin itsenäisiä, joten ne voi kokea missä tahansa järjestyksessä tai vaikka yksittäin. Ensimmäisinä päivinä eniten QR-koodin skannauksia on ollut Snellmanin talolla, eli nykyisellä Svenska Privatskolanilla, ja Seurahuoneella, eli nykyisellä kaupungintalolla.

Katariina Vuori kuvailee, että oli kiehtovaa tulkita muun muassa sitä, millä tavalla vesireitit ovat vaikuttaneet alueen historiaan. Tervantuoksuisia tarinoita on höystetty myös huumorilla, ja tositapahtumiin perustuvina ne luovat aitoa ajankuvaa tervaporvareiden ja muiden kaupunkilaisten arjesta iloineen ja suruineen 1800-luvun Oulussa.

Lisää pohjoisia tarinoita luvassa ensi vuonna

Tervatarinoiden reitti on Pohjoisista tarinoista vetovoimaa -hankkeen ensimmäinen pilotti. Hankkeen toteuttaa Oulun kulttuurisäätiö, päärahoittaja on Pohjois-Pohjanmaan liitto. Tavoitteena on kehittää uusia tapoja, joiden avulla voidaan tuoda teemoitettuja reittejä helppokäyttöisen teknologian keinoin Oulu2026-toteutusalueelle.

Alueen kulttuuriperinnön esiintuominen ja maksuttomien elämyksien tarjoaminen vahvistavat alueen asukkaiden paikallisidentiteettiä arjen ympäristöissä ja luovat myös matkailullista vetovoimaa. Tarinoita kartoitetaan asiantuntijoiden ja kuntalaisten kanssa. Tervatarinoiden reittiä kehitetään myöhemmin havaintojen ja palautteen perusteella. Lisää tarinallisia reittejä on tulossa jo ensi vuonna.

Lisätiedot ja palaute: projektipäällikkö Anne-Maria Mäkelä,  anne.makela@oulu2026.eu, p. 040 673 5155