Kuumat saunakeskustelut: osa 1

 

Puhujien merkinnät: HJ: Hanna Jakku
PRK: Piia Ranta-Korhonen
SK: Sari Kaasinen
PP: Perttu Pesä

Muut merkinnät:
, Lyhyt tauko puheessa
.. Puheenvuoro jää kesken, jatkaa puheenvuoroa
(-) Pois jäänyt sana tai sanan osa
(–) Pois jäänyt jakso
(sana) Epäselvä sana tai jakso
alleviivaus Erityisen painollinen sana tai jakso
[hakasulkeet] Litteroijan kommentti
[pp] Päällekkäistä puhetta
[hp] Hiljaista puhetta
[ep] Epäselvää puhetta

[linnun ääniä]

HJ: Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, ja Rauhankone on osa kulttuuriohjelmaamme. Rauhankoneella haetaan uusia tapoja ratkoa konflikteja ja edistää rauhanomaista vuoropuhelua. Keskeistä on edistää Euroopan kulttuuri-ilmastonmuutosta. Näiden Rauhankoneeseen kuuluvien saunakeskustelujen on tarkoituskin käydä kuumana. Mukana on paikallisia ja eurooppalaisia vieraita, ja aiheet liittyvät ajankohtaisiin haasteisiin. Pehkolanlammen perinteisessä saunassa käsiteltävät aiheet voivat olla kiperiä. Tavoitteenamme onkin löytää yhteisiä ratkaisuja. Tähän käytämme Sitran Erätauko–menetelmää. Erätauko on keskustelumenetelmä, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset oppivat ymmärtämään toisiaan paremmin dialogin avulla. Ennen tämän podcastin äänittämistä, kävimme aiheesta Erätauko-keskustelun, ja mukana oli useampia keskustelijoita. Podcastin parissa syvennymme aiheeseen. Tänään kuuman ja paljaan keskustelumme aiheena on kilpailijoista yhteistyökumppaneiksi yhdessä Tampereen ja Savonlinnan kaupunkien kanssa. Miten kisatilanteesta pääsee yhteistyökumppaniksi? Mun nimi on Hanna Jakku ja tervetuloa Kuumat Saunakeskustelut -podcastin pariin. Otetaan esittelykierros ihan alkuun, jonka saatte tehdä itse. Mulla on teille kolme kysymystä, eli kuka olet, mistä tulet, ja miksi osallistut tähän keskusteluun.

PRK: Mä olen Piia Rantala-Korhonen, ja tulen täältä isäntäkaupunki Oulusta. Olen mukana keskustelussa sen tähden, että mä olen ollut kaulaani mukana tässä hakuprosessissa, ja nyt sitten viedään unelmia kohti toteutusta, ja haluttiin kutsua Tampere ja Savonlinna mukaan, koska me halutaan, että tästä tulee koko Suomen juttu.

SK: Mie olen Kaasisen Sari. Tulen tuolta Pohjois-Karjalasta, Rääkkylästä ja olen johtanut sitten tätä meidän koko Itä-Suomen yhteistä kulttuuripääkaupunkihakua, Saimaa-ilmiötä, jolla haimme Savonlinnalle tätä titteliä, ja kunniakkaasti olimme kisassa mukana, ja kiitos kutsusta. Ilolla teemme yhteistyötä jatkossa.

PP: No niin. Perttu Pesä on nimi, ja vedin tuota Tampereen hanketta tämän viimeisen vuoden tässä. Meillä on hirveen paljon semmoista kulttuuriohjelmaa, jota mielellään jakaisimme ympäri Suomen ja Euroopan. Yhteistyön merkeissä tänne Ouluun on tultu, ja mä olen käynyt täällä syntymässäkin. Musta on aina kiva palata kotiin.

HJ: Eli ei niin paljon harmita, vaikka häviö tuli tässä.

PP: Ei. Mua ei yleensäkään harmita. Mä näen, että prosesseissa tulee sellainen oppi, joka oikeastaan vie sitä asiaa eteenpäin, ja yllätytte sitten jossain välissä, kun mä kerron, että mitä kaikkea me ollaan saatu jo aikaan.

HJ: Mistäs me lähdettäisi tätä purkamaan? Miten me löydetään yhteinen tahtotila ja voitaisi tehdä yhteisiä asioita nyt, kun kulttuuripääkaupunki Ouluun tulee 2026?

PRK: Ehkä me voitaisi lähteä sieltä tekijöistä liikenteeseen, elikkä niistä taiteilijoista ja kulttuurialan ammattilaisista, joita kukaan kaupunki ei omista. He ovat ihan itsenäisiä toimijoita, ja kaikki taiteilijat ja kulttuurin ammattilaiset on tervetulleita, kun ohjelmaa ruvetaan jatkojalostamaan ja laajentamaan.

SK: Se on hienoa, että Piia sanoo juuri näin, että tekijät ja toimijat ja taiteilijat ovat tämän keskiössä, koska ilman heitä ei olisi yhtään kulttuuripääkaupunkihanketta, eikä mitään muutakaan. Ja on todella tärkeätä, että on niitä avoimia hakuja näissä ohjelmissa. Meillä kaikillahan niitä oli paljon, ja nyt sitten, että Oulu pysty osaltaan vastaamaan siihen huutoon, mikä tuolla taiteilijakentällä, toimijakentällä on tällä hetkellä tosi kova. Koska varmasti monelle toimijalle tämä kulttuuripääkaupunkihaku oli tämän pandemian keskellä yksi tosi iso valopilkku. Eli että on jotakin, mitä odottaa. On jotakin, mitä on tulossa. Että elämä ei ole vaan pelkkiä peruutuksia ja uutta aaltoa ja muuta, vaan että pääset tekemään jotakin. Ja nyt meidän kaikkien yhdessä täytyy olla niitä mahdollistajia, ja tehdä sellaisia toimenpiteitä, että se raha, minkä suomme, että kulttuurille nyt vuonna 2026 löytyy, että siitä potista tulee paljon isompi, kun vain sen Oulun potti. Vaan että meillä kaikilla on potit, ja koko Suomella on potit hankkeen ja monen muun asian ansiosta tehdä siitä ihan oikeasti todellakin se koko Suomen kulttuurivuosi ja niin, että ne toimijat todellakin saavat tehdä sitä taidetta ja kulttuuria ja ovat keskiössä ja ylimmäisenä ja päällimmäisenä esillä.

HJ: Miten sä Perttu näet tämän asian? Tuleeko sulla tuohon…

PP: No, niin kuin me sanotaan, että mimmithän on tässä jo kaiken sanonut. Se, mikä tähän yleisesti liittyy, ja kyllä mä näen, että nimenomaan tarttuisin tuohon pandemiaan ja sen jälkeiseen elämään ja siihen, että miten me löydetään uudestaan arvot pelon keskellä. Kun edelleen me ollaan tilanteessa, että puoli Suomea pelkää. Sosiaalinen media on täynnä, kun meillä on ihan mikä tahansa tapahtuma, niin ei ne ihmiset, jotka sinne on tulossa ei postaa siitä asiasta, vaan ne jotka nyt pelkää edelleen, niin ne on tietyllä tavalla. Tämä on semmoinen asia, jota meidän pitää yhteisesti pystyä ratkomaan, että me pystytään avaamaan uudestaan sivistys kaikille.

HJ: Miten te lähtisitte konkreettisesti purkamaan kulttuurin jälleenrakennustyön tekemistä nyt tässä, voiko sanoa uuden asian alkaessa nyt, kun lähdetään menemään kohti kulttuuripääkaupunkivuotta, mutta silti haastavassa tilanteessa?

SK: No, ainakin haluaisin sanoa sen, että myö kulttuurintekijät emme enää, puhun meistä, koska itsekin silläkin kentällä toimin myöskin taiteilijana ja kulttuurintekijänä, niin sorruttaisi siihen, että myö tehdään taas kaikki ilmaiseksi. Kulttuuri ja taide on työtä. Se on elinkeino ja että se myöskin elinkeinona tulisi nyt tässä tilanteessa näkyväksi, että miten iso osa taloutta se on. Ja niin kuin Piia tuossa meidän aikaisemmissa keskustelussa sanoi hienosti, että kulttuuri ja miljoonat, ne täytyy mahtua samaan lauseeseen, koska me ollaan oltu hirveän häveliäitä ja me ollaan tehty aina siitä tekemisen riemusta ja palosta ja siitä taiteen voimasta sitä meidän työtä. Ja kun joku on pyytänyt laulamaan tai soittamaan tai tanssimaan, niin myöhän tehdään se. Me miun mielestä sorruttiin tässä pandemian alussa siihen, että me oltiin niin hyväntahtoisia. Myö striimattiin ja myö tehtiin todella paljon ilmaiseksi kaikille asioita, koska tahdottiin, että elämä ei olisi niin kurjaa. Ja siitä jäi myös osin päälle se vallitseva käsitys, joka on vaan kasvanut ja kasvanut, että kulttuurin pitää olla ilmaista tai että siitä ei haluta maksaa. Kulttuurista pitää maksaa, ja taiteilijoille pitää maksaa tehdystä työstänsä ihan yhtä hyvä palkka ja vielä vähän parempi palkka kun muille.

PRK: Mutta ehkä voi ajatella, että suurella yleisöllä on patoutunutta kulttuurinnälkää. Viime viikonloppuna Helsingissä, Helsinki Biennaalissa lautat oli aivan turvoksiin asti täynnä ihmisiä, perheitä. Aivan tuiki tavallisia ihmisiä. Ei sellaista ikään kuin perinteisen kulttuuriyleisön näköistä porukkaa. Ihmiset todellakin kaipaa kulttuurin äärelle. Tässä on ollut niin pitkä aika, että ollaan vaan tuijotettu näitä omia härpäkkeitä, eikä ole päästy sinne yhteisiin tilanteisiin, jossa kuulee vieressä istuvan ihmisen hengityksen ja pystyy siitä lukemaan sen tunnereaktion, minkä kulttuuri herättää toisessa ihmisessä. Kulttuurihan kuitenkin on vuorovaikutusta, ja sitä tehdään yhdessä ihmisten kanssa ja toisille ihmisille.

SK: Mie komppaan aivan täysin. Se on juuri näin, ja varmasti ihmiset kaikki odottaa sitä, että pääsee liikuttumaan, pääsee nauramaan, pääsee itkemään, koska kulttuuri ja taidehan on sitä tunnetta, ja kulttuuri tai taide on aina hyvä, kun se vetää tunteeseen. Inhottaapa se tai itkettääpä se tai naurattaapa se, niin silloin se on tehty hyvin, kun se vetoaa tunteeseen. Ja tuo on juuri sitä mitä myö tarvitaan nyt tässä hetkessä ja ajassa.

PP: No joo. Siis kyllä tässä on oppi aika vahvasti se, että vuorovaikutuslaji, ja sitähän ihmisyys on ja kasvaminen ja oppiminen. Meillä oli Tampereella tässä nyt viikon ajan lentopallon EM-kilpailut ja kuinka säällisesti yleisö siellä käyttäytyi, kun he kerrankin pääsivät olemaan keskenään jossain paikassa, ja kuinka paljon se toi niitä yhteisöllisiä tunteita. Oli hirveän hieno katsoa sitä, että miten yleisö on odottanut sitä, että ne saa olla toistensa kanssa. Lajista viis, mutta sitä me kaivataan, niitä yhteisiä empatian hetkiä.

HJ: Eli siihen pitäisi päästä nyt pandemian jälkeen. Nyt mä kysyn teiltä sitä, että miten siihen päästään? Aiemmissa keskusteluissa oli myös pieniä soraääniä siinä, että onko se mahdollista nyt tämmöisen kovan, pitkän kilpailun jälkeen, johon on käytetty kuitenkin paljon paukkuja ja panoksia kaikissa kaupungeissa. Niin miten siihen päästään, että pandemian jälkeen taas kulttuuri lähtee kukoistamaan?

PRK: Mä en tiedä, miten siihen päästään, mutta se mitä mä olen ajatellut paljon, ehkä siis omien lastenlasten näkövinkkelistä. Mun nuorin lapsenlapseni täytti kolme vuotta viime keväänä, ja hänen koko tajunsa, aikansa, minkä hän muistaa, on ollut tätä pandemia-aikaa. Meillä on siis sellaisia ihmisiä, jotka ei tiedä mistään muusta, kun tästä pandemia-ajasta. Heillä ei ole vertailukohtaa johonkin entiseen normaaliin. Kyllä jotenkin ajattelee, että näistä lapsista pitäisi pitää nyt huolta, että he ei totu sellaiseen maailmaan, jossa täytyy pelätä, että joku ihminen tulee liian lähelle tai joku halaa sua tai sä menet johonkin paikkaan, jossa joku puhuu kovalla äänellä tai laulaa lavalla. Siitä pelon kulttuurista täytyy päästä irti, että kulttuuriin tulee sellainen turvallisuuden tunne, että on ihan OK ja turvallista käydä kulttuuritilaisuuksissa.

SK: Niin, ja tämä sama asia, koska me ollaan oltu niiden meidän maskiemme kanssa. Esimerkiksi lapsillehan opetetaan tällä hetkellä, että mikä on hymy, kun ihminen hymyilee, koska niiden maskien takaa et näe sitä tunnetta. Ja taas nyt se kulttuuri tulee siihen tunteen välittämiseen tosi vahvasti mukaan. Mie oon samaa mieltä, että lapset ja nuoret pitää olla monessa ja kaikissakin kulttuuriin ja taiteeseen liittyvissä asioissa aivan keskiössä, koska sieltä myö myös kasvatetaan sitä uutta polvea kuluttamaan kulttuuria, tekemään kulttuuria, taidetta ja käyttämään sitä kaikella tavalla. Ja myöskin Perttu puhui tuosta sivistyksestä, niin sieltähän se sivistys myös lähtee, että meidän lapset ja nuoret mahdollisimman laaja-alaisesti näkisivät ja saisivat kokea kaikkea kulttuuria ja taidetta. Ihan, että se ei olisi pelkkää tuota tai tätä, vaan että meidän kouluissa, päiväkodeissa että meidän varhaiskasvatuksessa olisi jo niin vahva se kulttuuripolku, mitä nyt onneksi kaupungeissa onkin jo, että myös ne lapset, joita ei automaattisesti viedä harrastusten tai kulttuurin pariin kokisivat sen saman, koska siitä tulee myös se sivistys.

PP: Joo. Mä ajattelin tuossa kysymyksen semmoisessa konkreettisessa ajattelutavassa, että miten me päästään eteenpäin. Kyllä meidän yhteiskuntarakenne tietysti tällä hetkellä on menossa eteenpäin sillä ehdoilla, että ihmiset ottaa rokotteen itselleen, koska sillä me pystytään avaamaan tätä koko peliä, ja sillä me saadaan täytettyä uudestaan näitä saleja. Kyllä mä tietysti toivon tosi äkkiä, että meidän hallitus pääsee eteenpäin rokotepassissa ja muussa, että me päästään palaamaan kosketuksen tielle. Mennään urheilusta toiseen, mutta meillä oli karatekisat, ja meille tuli paljon etelä-eurooppalaisia ihmisiä. Ensimmäinen kun tulee sanomaan päivää, niin kyllä se otti ihan normaalisti kädestä kiinni, ja mä mietin, että oliko tämä nyt hemmetti vieköön ensimmäinen oikeasti kämmenten kosketus puoleentoista vuoteen, minkä mä olen tehnyt [naurahtaa] jonkun vieraan ihmisen kanssa, ja mietin, että onko tämä nyt menetetty käsi. Putoaako se nyt tästä. Sitten parin kättelyn jälkeen mä tajusin, että tämähän on kivaa. Tämä on oikeasti se, mitä on kaivannut erilaisten kyynärpäätaktiikoiden ja muiden jälkeen. Tuossa Sarin ajatuksesta, että lapsille opetetaan hymyä, niin ihan samalla tavalla ne on ollut out of kosketuskin myöskin tässä hetken aikaa. Nyt olisi aika pikkuhiljaa palata sille tielle, että me löydetään uudestaan toisemme.

SK: Niin juuri tällä tasolla. Mutta sitten taas vähän pelottavakin ajatus on se, mikä nyt on vallalla kaikessa tämän pandemian aikana, että vain suuret elävät. Eli pieniä toimijoita, pieniä tekijöitä putoaa koko ajan pois tämän kaiken takia. Heitä putoaa tästä meidän toimikentästä pois. Ei ole oikein, että kaikki yksiköt ovat suurempia, suurempia ja suurempia, mutta valitettavastihan se nyt tähän menee. Niin kun myö näemme ruokakaupoissa, isot jyllää ja aina vaan suuremmat ja suuremmat yksiköt jyllää. Mie halusin tällä sanoa sitä, että myöskin täällä meidän kulttuuripuolella meidän on todellakin yhdistettävä voimamme, koska vain suurempi yksikkö jyllää. Ja esimerkiksi se, että kun meillä oli nyt meidän omassa Saimaa-ilmiöhaussa neljä maakuntaa yhdessä, niin ainoastaan vain tänä neljänä maakuntana me pystyttiin jollain tavalla säteilemään sinne Eurooppaan jotakin. Jos se olisi ollut yksi kaupunki, esimerkiksi pelkkä Savonlinna, niin ei, ei, ei. Ja nyt sitten myös se, että kun tulee näitä isoja hakuja, Luova Eurooppa –hakuja tai muita rahoitushakuja, niin meidän täytyy yhdistää myös niissä voimamme. Koska se on sitä tulevaisuutta, että vain isompia rahoja jaetaan. Ne pikkuiset kymppitonnit ei sitten ole mitään, mikä on kulttuurintekijälle iso asia.

PRK: Varmaan sitten on tärkeätä myös se, että me opitaan puhumaan kulttuurista uudella tavalla. Tarkoitan tässä sitä, että meidän täytyy oppia tekemään näkyväksi se, että miten kulttuuri vaikuttaa. Ei ainoastaan yksilöihin, että se on jotain joka on tärkeää yksilölle, vaan että mikä on sen yhteiskunnallinen merkitys. Siinä varmaan kulttuuripääkaupungilla voi olla paljon annettavaa, koska joka tapauksessa kulttuuripääkaupunkitoimintaa tullaan tutkimaan ja arvioimaan. Ja meillä on aikamoinen indikaattoripaketti jo olemassa, että mitä kaikkea me tullaan selvittämään. Se tulee olemaan tutkijoille varmaan todella mielenkiintoista nähdä, ei ainoastaan se, että miten tämä kulttuuripääkaupunkivuosi vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan, vaan miten tämä homma lähtee kerimään auki pandemian jälkeen. Tässä on kaksi isoa muutosta tapahtumassa samaan aikaan. Ja toisaalta kun me kerätään sitä tietoa tässä matkan varrella, niin me pystytään myös paremmin reagoimaan siihen, että onko jotain sellaisia taiteen, kulttuurin, osallistumisen osa-alueita, joihin täytyykin panostaa ehkä enemmän, kun mitä me on suunniteltu. Me ei tiedetä, että millä tavalla pandemia on kaikkiin toimintoihin vaikuttanut. Onko todellakin niin kuin Sari totesi, niin miltä alalta porukka on tipahtanut pois. Mistä on jouduttu nimenomaan siirtymään jonnekin ihan muille elinkeinojen äärelle, että ei ole enää pystytty ajattelemaan paluuta sinne kulttuurin ammattilaisuuteen.

SK: Sitten meidän vaan pitää tehdä sitä taidetta. Tehdä itsemme näkyväksi ja kuuluvaksi, että olemme olemassa, ja järjestää turvallisesti niitä tilaisuuksia. Eihän se muuten aukea tästä, jos myö ei vaan sitä tehdä. Ja sitten tietysti organisaatioiden ja instituutioiden täytyy olla siinä täydellisenä tukena.

HJ: Näettekö te mahdollisuuksia tässä kulttuuripääkaupunkivuodessa yhteisesti kansallisella tasolla? Jos näette, niin millaisia ja miksi?

PP: No totta kai. Kysymyshän on vahvasti siitä, että Eurooppahan valitsee oman näyteikkunansa. Eli mikä kaupunki edustaa tietyllä tavalla sitä eurooppalaisuuden sanomaa ja kulttuuria, ja silloin tietysti Oulun tehtävä on toimia myöskin sen näyteikkunana samalla tavalla, niin kuin se toimii suomalaisuuden näyteikkunana. Meidän kolmen etuhan on se, että me ollaan muutama vuosi tehty töitä meidän omien kulttuuritoimijoiden kanssa. Ei pelkästään oman alueen, vaan oikeastaan Suomen laajuisesti kaikki on toiminut. Me ollaan pystytty yhteisesti herättämään kiinnostus tähän toimintaan. Meillä on olemassa paljon taiteentekijöitä, jotka ymmärtää, että tässä voi olla se tarvittava steppi, jonka hän tarvitsee myöskin eteenpäin päästäkseen. Ja silloinhan meidän tehtävä on myös uittaa näitä osaajia siihen joukkoon, joka saa itselleen sen tarvittavan näkyvyyden. Mä ajattelen tätä myöskin ihan raa’asti taloudellisena seikkana. Kyllä meidän kulttuurivienti, niin meillä on muutama organisaatio, jotka toimii. Sanotaan, että musiikki on tietysti helpoin vientituote, ja sitä myöskin tehdään kansallisesti, mutta meillä on paljon taiteenlajeja, joissa ei nähdä sitä arvoa, mikä siellä on olemassa. Kyllä suomalaisuudessa ja eteenkin, kun me tullaan tänne pohjoisen toimintaan, niin täällä on ihan oma tilauksensa, kun me vaan yhteisesti sanotetaan sitä, että mitä me ollaan. Monta kertaa sitten, kun me mennään Euroopan ulkopuolelle, niin Suomikin on liian pieni yksikkö. Pohjoismaat voi olla semmoinen yksikkö, että totta hemmetissä me autetaan toisiamme ja katsotaan, että miten me päästään tässä hyvään tulokseen.

PRK: On. Ja sitten tässä on, vaikkei haluaisi rakentaa mitään vastakkainasettelua Helsingin seudun ja muun Suomen välillä, niin tosiasiahan on, että me kolme entistä kisakumppania yhdessä edustetaan sitä ikään kuin muuta Suomea. Sitten on se Helsingin seutu, Uusimaa, johon on keskittynyt valtaosa taiteen ja kulttuurin ammattilaisista, valtakunnallisista laitoksista ja myös niistä resursseista. Ja kyllä meidän täytyy saada myös se etelän pääkin sieltä jollakin tavalla heräämään. Se valtava määrä luovaa potentiaalia, mikä siellä on, että heidätkin saadaan tähän mukaan, että se ei ole ainoastaan meidän kolmen kisakumppanin asia. Vaan että jotta me saadaan mahdollisimman iso näkyvyys suomalaiselle kulttuurille Euroopassa, niin kyllä kaikkien täytyy herätä tähän. Aika vähän valtakunnallinen media on loppuen lopuksi ollut kiinnostunut kulttuuripääkaupungista. Ehkä juuri siksi, että se tapahtuu jossain muualla, kun pääkaupunkiseudulla.

SK: No se on juuri huomattu. Tämä, että kun tämä ei ole Helsinki keskeinen asia, vaan tässä kisassa olikin kolme ihan muuta, niin se kyllä miusta selkeästi korreloi sitä, että miten tästä kirjoitettiin. Mutta myös tuolta Itä-Suomesta katsottuna näen, että meillä on vain mahdollisuuksia. Sitten tämä, että miten vähän sitä taiteilijakenttää asuu tuossa Kehä III:sen ulkopuolella. Mikä mahdollisuus tämä nyt on, kun tämän meidän yhteisen matkamme aikana myö teemme tästä muusta Suomesta myöskin kulttuurille hedelmällistä aluetta, että ne taiteilijat voisivat asua myös muualla kuin Helsingissä. Mennä residenssitaiteilijoiksi vaikka sinne meidän Rääkkylän johonkin mökkiin ja tuoda sitä kautta taidetta ihmisille. Sehän elävöittää myöskin sitä. Se on myös elinvoimateko, että me olemme muualla kuin Helsingissä ja teemme tätä yhdessä rintamassa. Koska sitten taiteilijat taas valittaa Helsingissä sitä, että kun ei ole työmahdollisuuksia, koska heitä on siellä niin paljon aina sitä samaa työtä hakemassa. Meillä muualla Suomessa ei ole mitään muuta kuin tilaa tehdä sitä taidetta. Jos tästä tulisi tämmöinen win–win-situation.

PRK: Niin, ja sitten jos ajattelisi, että pandemia on ehkä kuitenkin opettanut sitä etänä asioiden tekemistä, että ei ole pakko fyysisesti olla siellä Helsingissä. Kyllähän nyt hyvänen aika sentään, kun vertaa asumisen ja työntilojen hintoja pääkaupunkiseudulla ja vaikkapa meillä Oulussa, niin kyllähän eletään aivan eri maailmassa. Meillä todellakin pienituloisenkin taiteilijan olisi huomattavan paljon helpompi tulla toimeen sillä taiteellisen työnsä tulolla.

HJ: Tuleeko muita ajatuksia tästä, että periferiastakin voi ponnistaa, Länsi-Siperian rajoilta?

SK: No, itse olen sen tehnyt. Olen hyvin elämä esimerkki siitä, että silloin aikanansa jostain tuolta Rasivaarasta lähdettiin ja vietiin Värttinä maailmalle ja tultiin takaisin. Ei se enää sen konkreettisempaa voi olla. Nyt tässä jälkeenpäin on ymmärtänyt sen, että meillä oli niin hieno se meidän siis oman kunnan tuki ja niiden ihmisten tuki, mitä kannateltiin ihan tosi nuoresta lähtien. Ja mikä on taiteen ja kulttuurin tekemisen tärkein asia on se, että siut huomataan ja kannustetaan eteenpäin. Yksikin ihminenhän siihen riittää. Mutta myös meitä kannatteli koko kunta, ja meitä avustettiin silloin. Silloin oli vielä apurahoja, hei huom. Oli soitinapurahoja siellä, ja sitten kun meitä oli kuitenkin paljon, niin siitä tuli heti se verkosto. Se siivitti sitten. Ja sitten se, että meillä oli se palo ja usko siihen meidän omaan juttuun, ja ravihevosella kun silloin nuorena oli tässä, ja mie vaan menin, ja myö kaikki vaan mentiin, niin kukaan ei kyseenalaistanut sitä. Vaan että antakaa mennä. Menkää vaan. Niin se oli, no, ehkä ei ole aina edes sanoja kertomaan sitä, että mitä hienoa on saanut kokea. Haluaisi ja soisi, että sen kaikki pystyisivät kokemaan juuri taiteilijoina, että saisivat sitä tukea myös. Se ei ole aina rahallista, vaan se on paljon enemmän myös sitä henkistä, että sanotaan, että ei kun mene, tuo on tosi hienoa. Anna palaa.

PRK: Tämä on ehkä semmoinen, mikä voi olla jotakin, mitä voidaan sille ruuhka-Suomelle opettaa. Kun itse tulen tuolta Helsingin seudulta, olen asunut Oulussa kohta yhdeksän vuotta, niin musta tuntuu, että Oulussa on lähtökohtaisesti enemmän yhdessä tekemisen ja yhteistyön henkeä kaikessa, koska täällä on porukkaa vähemmän. Ei ole sellaista kilpailuasetelmaa, niin kuin etelässä, että jokaista resurssia kohti on monta halukasta pyrkijää, ja niistä täytyy hirveästi keskenään kisata. Täällä ollaan opittu järjestäytymään sen yhdessä tekemisen äärelle pikkasen toisella tavalla. Se on ihan se luontainen tapa, että millä tavalla tehdään asioita. Porukat tuntee toinen toisensa. On hirveän helppo lähteä tekemään isompiakin juttuja yhdessä, ja toivoisi, että siihen samaan rinkiin saisi sitten tekijöitä muualtakin Suomesta. Varmaan siellä on sekä Tampereella että Savonlinnassa on siis pöytälaatikot tursollansa mielenkiintoisia proggiksia, joilla voi täydentää tätä Oulun kulttuuriohjelmaa.

SK: On. Paljon.

PP: Kun mä mietin sitä, että miten tämä prosessi on yleensäkin mennyt. Se, että meidän kaikkien kolmen hakemuksissa yhtäkkiä herätettiin ihmiset miettimään asioita hieman toisella tavalla. Miettimään sitä, että mikä on se teidän kykynne kansainvälistyä esimerkiksi. Millä tuo, mikä teillä on ihan briljantti tuossa, saataisiin briljantiksi jonnekin muualle. Nämä on oikeastaan semmoisia, että yhtäkkiä sille taiteelle on löytynyt jonkinlainen tukiverkosto, joka on ollut kiinnostunut siitä, että miten he pääsevät myöskin eteenpäin. Tämä on sellainen, jota ei kannata hukata, koska se on vahvaa pääomaa kulttuuritoiminnalle kansallisesti tästä eteenpäin tosi pitkän aikaa.

[löylyä heitetään kiukaalle]

HJ: Ollaan menossa loppua kohti, niin otetaan vähän tämmöinen filosofinen kysymys. Voiko kulttuurissa hävitä?

SK: Tuo on hyvä kysymys, koska kisahan tässä hävittiin [nauraa] Oululle nyt Tampere ja Savonlinna, mutta miun mielestä kulttuurissa ei voi koskaan hävitä.

PRK: Minä olen samaa mieltä. Kulttuurissa voitetaan aina.

SK: Niin tehdään.

PP: Mä näen sen myös, että siis kaikkihan on prosesseja. Ne on oppimisprosesseja. Toisaalta mä olen polveni menettänyt jalkapallokentälle, ja siellä oli taas erilaisille taiteille. Mä olin tottunut siihen lyhyen tähtäimen voittamiseen tai häviämiseen, mutta aina ymmärtää sen, että okei, mitä tällä kertaa tästä prosessista opittiin, ja miten siitä päästään eteenpäin. Jo pelkästään se, että lähtee hakemaan tämmöistä hommaa. Ei me oltaisi Tampereella saatu sinne kahta uutta taidemuseota, joka me ollaan viemässä eteenpäin. Meidän Nekalan koulu, joka oli purku-uhan alla, niin sinne tehdään 12 000 neliötä taiteilijoille tiloja ja residenssejä ja kaikkea muuta, jotka jo tämä prosessi vei eteenpäin, jolloin meille löytyy jo heti siellä yhtäläisyyksiä. Okei, miten me tehdään kulttuurin vaihtoja. Meillä on yhtäkkiä kämppiäkin niille taiteilijoille. Meillä on mahdollisuus tehdä tämmöistä eteenpäin. Nämä on mun mielestä niitä tekijöitä, millä kaikki oikeasti yhteinen tekeminen tuo sen voiton siihen kyllä.

SK: Tämä on ollut ihan huikea matka, ja nimenomaan niin kuin Perttu sanoi, tämä on ollut oppimisprosessi. Todella iso oppimisprosessi, eteenkin tuolla, väittäisin, että Itä-Suomessa jopa ehkä suurempi kuin muualla. Olen huikean onnellinen siitä, että olen ollut tässä mukana, ja tämähän on vasta alussa. Tämä on nimenomaan vasta alussa, ja meillä ei ole mitään muita kun mahdollisuuksia, ja me voitetaan aina.

PRK: Niin ja sitten me on saatu kulttuuri ihan toisella tavalla politiikan agendalle. Siitä on tullut semmoinen asia, josta kaikki poliitikot puhuu, oli ne sitten niin sanottuja kulttuuri-ihmisiä tai ei. Mutta ymmärretään, että sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Vaikka se ei olisi ehkä se oman elämän tärkein juttu, niin ymmärretään, että se on yhteiskunnassa tärkeä juttu.

SK: Ja saadaan kulttuuristrategioihin. Saadaan se kaupunkistrategioihin, maakuntastrategioihin sanana jo ensinnäkin, niin silloin sille tulee myös se visio, ja silloin sille tulee mittareita, joilla sitä voidaan mitata, ja silloin siitä tukee näkyvää.

PP: Jos mä ajattelen hyviä asioita pandemiasta, niin vaikka se kuulostaa ehkä kenties banaalilta, mutta kun 2020 huhtikuussa maailma sulkeutui, me tehtiin ensimmäinen tutkimus toukokuussa, jolloin meillä oli tapahtumateollisuuden puolelta, niin meillä on noin 5000–6000 suoraa työpaikkaa. Niistä 4000 oli silloin työttöminä, mutta sen tukipalveluiden ulkopuolelta, joka liittyy hotelleihin ja kaikkeen muuhun, kun yksi teollisuuden muoto pysähtyi, niin se kokonaismassa oli 14 000. Eli tämä pandemia myöskin laajensi sen ymmärryksen, että tämä ei ole pelkästään, niin kuin Sari tuossa itse sanoi, kun hän puhuu ammattimaisesta taiteen tekemisestä ja siitä, että siitä pitää saada myöskin palkka, niin ihmisille myöskin on herännyt edes orastava ymmärrys siitä, että tässä kuitenkin ollaan hyvin vahvasti elinkeinopolitiikan äärellä. Se kulttuuri on siinä se pääsana, mutta se, miten se laajenee siihen ympäristöön ja tukee sitä koko muuta elinkeinon rakennetta, niin mä toivon, että tämä pandemia on ainakin opettanut sen. Ainakin nyt ensimmäistä kertaa semmoiset ministeriöt, jotka ei ole halunnut ottaa mitään kantaa Työ- ja elinkeinoministeriön koko lajiin, niin on joutunut ottaa kantaa ihan vaan sen takia, että tapahtui jotain, jota ei kukaan uskonut koskaan tapahtuvan.

HJ: Elikkä tämän pandemian takia se läikkymisilmiö on todellakin tullut ikään kuin näkyväksi.

PP: Justiin.

PRK: Että kun ei mikään läiky mihinkään, niin vaikutukset on olleet ällistyttävän laajat.

HJ: Kiitos teille kaikille tästä ensimmäisestä saunakeskustelusta. Oulun matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pääset seuraamaan osoitteessa www.oulu2026.eu.

[kitaramusiikkia]

Kuumat saunakeskustelut osa 2

Oulun yliopistokampuksen siirtäminen keskustaan, uhka vai mahdollisuus?

Puhujien merkinnät: HJ: Hanna Jakku
JN: Jouko Niinimäki
TV: Teemu Virtanen
LV: Leena Vuotovesi
PK: Pekka Kess

Muut merkinnät: , Lyhyt tauko puheessa
.. Puheenvuoro jää kesken, jatkaa puheenvuoroa
(-) Pois jäänyt sana tai sanan osa
(–) Pois jäänyt jakso
(sana) Epäselvä sana tai jakso
alleviivaus Erityisen painollinen sana tai jakso
[hakasulkeet] Litteroijan kommentti
[pp] Päällekkäistä puhetta
[hp] Hiljaista puhetta
[ep] Epäselvää puhetta

Huomautukset: —

[luonnon ääniä]

HJ: Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 ja Rauhankone on osa kulttuuriohjelmaamme. Rauhankoneella haetaan uusia tapoja ratkoa konflikteja ja edistää rauhanomaista vuoropuhelua. Keskeistä on edistää Euroopan kulttuuri-ilmastonmuutosta. Näiden Rauhankoneeseen kuuluvien saunakeskustelujen on tarkoituskin käydä kuumana. Mukana on paikallisia ja eurooppalaisia vieraita, ja aiheet liittyvät ajankohtaisiin haasteisiin. Pehkolanlammen perinteisessä saunassa käsiteltävät aiheet voivat olla kiperiä. Tavoitteenamme onkin löytää yhteisiä ratkaisuja. Tähän käytämme Sitran Erätauko-menetelmää. Erotauko on keskustelumenetelmä, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset oppivat ymmärtämään toisiaan paremmin dialogin avulla. Ennen tämän podcastin äänittämistä kävimme aiheesta Erätauko-keskustelun, ja mukana oli useampia keskustelijoita. Podcastin parissa syvennymme aiheeseen. Mun nimi on Hanna Jakku, ja tervetuloa Kuumat saunakeskustelut –podcastin pariin. Täällä taas Pehkolanlammen saunan pukkarissa istutaan naulakoiden alla. Ei ihan vielä saunan valmiina, mutta kohta ehkä. Ja toisessa Kuumassa saunakeskustelussa meillä on ollut tässä jo iltapäivällä keskustelua yliopistokampuksen vaikutuksista kaupunkikehittämiseen Oulussa. Me ollaan sivuttu sellaisia teemoja kuin kaupungin vetovoimaa, yliopiston sijaintiakin. Mitä se tarkoittaa yliopiston kannalta, mitä se tarkoittaa kaupungin kannalta. Monenlaista ehti siinä tulla parin tunnin keskustelun aikana, ja nyt otetaan sitten ehkä vähän tiivistäen vielä lisää tästä aiheesta. Mistä puhutaan, kun yliopistosta puhutaan Oulussa tai mistä puhutaan, kun keskustellaan siitä yliopiston sijainnista Oulussa. Se on myös ehkä kiinnostava asia. Mutta ennen kun mennään ihan hirveästi aiheeseen, niin otetaan vapaa esittelykierros, että ketä täällä on minun lisäkseni puhumassa. Eli jos saatais nauhalle se, että ketä te olette ja miksi te olette täällä? Kuka haluaa aloittaa?

JN: No minä aloitan nyt. Elikkä Niinimäen Jouko ja yliopiston rehtori. Ja mulla on ollut tämä yliopistokampuksen pohtiminen ja suunnittelutyö tehtävänä nyt oikeastaan jo parisen vuotta, ja sillä tavalla sitten tunnen aika paljon niitä tavoitteita ja asioita, mitä siihen liittyy. Tänään on ollut todella hyvä keskustelu tästä kehittämistä.

TV: Mä voin vaikka jatkaa tässä sitten. Eli oon Virtasen Teemu, ja opiskelen Oulun yliopistossa biolääketieteellistä fysiikkaa. Ehkä se miksi olen täällä, niin on se, että olen muutaman vuoden tehnyt opiskelijapolitiikkaa Oulun yliopiston tasolla ja vuoden verran sitten kansallisella tasolla. Eli sieltä puolelta sitten taustaa.

LV: Leena Vuotovesi. Oulun liikekeskuksen johtaja. Työtehtävänä Oulun kaupunkikeskustan vetovoima, ja käytännön tasolla sitten edustan kaupunkikeskustan kauppoja, liikkeitä, palveluja, ravintoloita, kahviloita, pankkeja ja kiinteistönomistajia.

PK: Ja Pekka Kess. Oululainen eläkeläinen. Aloitin opiskelut Oulun yliopistossa kauan aikaa sitten, jolloinka kampus oli Oulun kaupunki. Elikkä rehtorin virasto oli Pakkahuoneenkadulla. Hain sieltä opintokirjan, jonka turvin lähdin opiskelemaan erilaisia asioita. Kävin Pakkahuoneenkadun päästä päähän matematiikan, fysiikan luentoja kuuntelemassa, ja sitten kun oma ala lähti liikkeelle prosessitekniikka, niin sitä opiskeltiin sitten Laanilassa Kemiran tutkimuslaitoksen tiloissa. Olin mukana muuttamassa tätäkin laitosta Linnanmaalle -76–77-vuodenvaihteessa, ja työskennellyt Linnanmaalla sitten erilaisissa tehtävissä vuosien aikana. Viimeiset 25 vuotta suunnilleen ennen eläkkeelle jäämisen tuotantotalouden professorina ja olen erittäin innostunut yliopiston kehittämisestä. Tykkään alma materista, Oulun yliopistosta ja pidän Linnanmaata erittäin inspiroivana työskentelyyn opiskeluympäristönä. Niin inspiroivana, että jatkan opiskeluja siellä vielä tänä päivänä.

[kiuas sihahtaa]

HJ: Tällaisella joukolla me lähdetään siis yliopistokampus asioita purkamaan tässä seuraavassa hetkessä. Mistäs me lähdettäisiin liikkeelle? Meillä oli kysymyksenasetteluja tässä jonkun verran, mutta lähdetään tämmöisestä vähän ylätason jutusta, että mistä me tosiaan puhutaan silloin kun keskustellaan tästä. Tämä on käyny aika kuumana Oulussa tämä keskustelu tästä yliopiston sijainnista, niin mistä siinä teidän mielessä puhutaan? Puhutaanko siinä tosiaan siitä Linnanmaa–keskusta-vastakkainasettelusta vai onko siinä kyse jostain muusta? Ajatellaan, että vuonna -26 Oulun pitäisi tuntua opiskelijakaupungilta. Mua kiinnostaa jonkun verran myös se, että miten te ymmärrätte opiskelijakaupungin ajatuksen. Mitä merkityksiä siihen liittyy, kun ihmiset sanoo, että pitäisi tuntua opiskelijakaupungilta? Ja onko sillä yliopiston sijainnilla jotain merkitystä siihen? Lähetään purkaa tämmöistä vähän helpommasta päästä.

LV: No eihän kaupunkikeskustan näkökulmasta mä olen itse niin ihastunut tähän professori Helka-Liisa Hentilän huomioon siitä, että kaupungin keskusta on aina kaupungin sielu. Ja kun me katsotaan sitä Oulun kaupungin keskustaa tällä hetkellä, meille varmasti monelle herää sitä erilaisia mielikuvia, mutta kyllä varmasti yksi silmiinpistävä asia kaupungin keskustassa tällä hetkellä on se, että opiskelijat puuttuu sieltä. Ja totta kai opiskelijat käy juhlimassa opiskelijariennoissa siellä keskustassa, mutta se arki puuttuu keskustasta. Me ollaan vahvasti yliopistokaupunki, ja mä itse kaipaisin niin sitä, että meillä keskustan arjessa olisi sitä opiskelijoiden väittelyä, keskustelua, sitä arjen tiedettä, arjen akatemiaa siellä ja että opiskelijat olisi semmoinen luonnollinen osa sitä Oulun sielua.

JN: Joo. Jos mä jatkan tuohon, niin kyllä yliopistolle varmasti olisi eduksi se, että opiskelijat siellä keskustassa on ja sitten hyötyisi niistä keskustan palveluista, ja toisi sitten sillä tavalla opiskelijoita nykyistä enemmän yhteen vielä vapaa-ajalla. Ja yksi tärkeä näkökulma liittyy kansainvälisiin opiskelijoihin. Eli meillä noin tuhat opiskelijaa eri maista. Oulun yliopistossa on yhteensä 94 eri maasta opiskelijoita, niin millä tavalla se muuttaisi Oulua, keskustaa kansainväliseksi yliopistokaupungiksi, jos tämä yhteisö siellä olis ja näkyisi. Minun mielestä siitä, että opiskelijat olisi keskustassa, kohtaisi siellä ja kansainväliset ihmiset kohtaisi opiskelijoita ja muita oululaisia, niin sitä olisi kovasti hyötyä yliopistolle, mutta uskon, että myös kaupungille.

HJ: Vetovoimatekijöitä siis. Tuleeko muita ajatuksia? Mistä me puhutaan, kun me puhutaan tästä aiheesta?

PK: Kyllä myös tän päivän kysymys on, niin kuin oli tuossa aikaisemmin keskustelussamme puhetta, on yliopiston vetovoima ja on kaupungin vetovoima, ja ne on toisiinsa kytköksissä. Ei toista ilman toista. Ja kysymys on, että miten tästä löytyy se paras kombo, jolla sekä kaupunki, ei pelkästään -26 (-) [epäselvää], loistaa ja yliopisto omalla sarallaan pärjää tässä kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa niin opiskelijoista kuin tutkijoistakin. Väittäisin, että yliopiston menestys tutkijoiden rekrytoinnissa riippuu hyvin pitkälle siitä, mikä on tutkimuksen taso. Tutkimuksen taso ja laajuus. Siellä on hirveän hyviä teemoja, mistä tutkitaan. Otetaan nyt vaikka 6G tällä hetkellä, joka houkuttelee ihmisiä ympäri maailmaa tekemään yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa. Mutta semmoinen innostava teema on se mitä Sodankylässä geofysiikan observatorio on tehnyt ennen Oulun yliopistoa. Liki sata vuotta kerännyt dataa, ja se on kiinnostava kohde etelä-amerikkalaisille tutkijoille. Se on kaukana Oulun keskustasta, mutta että tutkimus vetää oikeita tutkijoita. Se on leikillään monet sanoneet, että Linnanmaan kampus on suola. Eihän se siellä ole, mutta ei se haittaa, kun tiede on korkeatasoista, rahoitus on kunnossa ja riittävän isot tiimit on tarjolla tekemään sitä tiedettä. Siitä tiedemiehet, tiedenaiset, tiedehenkilöt on kiinnostuneet. Opiskelijat on vähän toinen asia, mutta tämä tieteentekijöiden rekrytointi on yksi tärkeä asia yliopistolle.

LV: Ja päättäjien näkökulmasta se yks iso haaste näissä kansainvälisissä huippuosaajista on se, että Oulu kyllä houkuttelee kansainvälisiä huippuosaajia, mutta sitä pitovoimaa ei ole niinkään. Eli se, että millä me saadaan nämä osaajat sitten juurtumaan Ouluun ja pysymään täällä. Ja siinä mä näen sen, että jos yliopisto olisi siinä keskustan vaikutuspiirissä, niin me pystyttäisiin samanaikaisesti sekä muuttamaan sitä oululaisista olemista, kun me oltais entistä monikulttuurisempia kun nää yliopiston kansainvälisetkin huippuosaajat ja kansainväliset opiskelijat näkyisi siellä arjessa. Ja samanaikaisesti se, mikä keskustasta tekee erityisen sijaintipaikkana, on se, että aina kun me saadaan yksikin ihminen keskustaan lisää, niin tämä ihminen toimi magneettina. Eli keskusta on se paikka, jossa ihminen vetää puoleensa toista ihmistä. Eli silloin jos opiskelijat siirtyisi keskustaan, niin opiskelijat olisi myös se myönteisen kierteen aloitus, se vipuvaikutus kaikelle sille muulle. Yksi opiskelija toisi kaks muuta ihmistä mukanansa sinne keskustaan, ja siellä missä on ihmiset, siellä on ostovoima. Ostovoima tuo aina lisää palveluita ja entistä laadukkaampia palveluita, ja sitä kautta me saataisiin kasvun kierre Ouluun kaikkinensa.

TV: Joo. Mä ehkä pakittaisin pikkuisen taaksepäin siinä, että millainen opiskelijakaupunki Oulu on, ja tuntuuko Oulu opiskelijakaupungilta. Mun mielestä Oulusta yliopistokaupunkina puhutaan silloin ainoastaan, kun halutaan markkinoida Oulua. Ei niinkään, että kun ihmiset keskustelevat toistensa kanssa, että Oulu olisi yliopistokaupunki. Mun mielestä ideaalitilanteessa tulevaisuudessa oululainen opiskelijakaupunki olisi sellainen, että kaikki opiskelijat ja se koko yliopistoyhteisö olisi yhden kampuksen alla lähellä toisiaan ja täten pystyisi keskustelemaan sen ympäröivän yhteisön ja kaupungin kanssa. Ja tää ehkä mun mielestä kuvastaa parhaiten sitä ajatusta. Jos me halutaan tavoittaa se kaupungin sielu, että se tiedeyhteisö pystyy olemaan osa sitä kaupungin sielua silloin, kun meillä on yhdessä tiiviissä paikassa tämä yliopistoyhteisö, joka on toivottavasti myös lähellä sitä paikkaa, missä ihmiset on. Ja tässä Raksila-visiossahan se on siellä keskustan lähellä, joten tällä lailla yliopisto pystyisi ehkä paremmin integroitumaan aidosti siihen koko Oulun kaupunkiin ja näin ollen olemaan merkittävä osa sitä kaupungin tai keskustan sielua.

[kiuas sihisee]

HJ: Mä tässä kuuntelin sen verran tuossa tuohon Pekan sanomiseen liittyen. Ehkä vähän haluaisin tarkentaa tai kysyä lisää, että puhutaanko me nyt vähän kuin, me ei varmaan puhuta kahdesta eri asiasta, mutta ehkä vähän kahdesta ulottuvuudesta. On tää opiskelijaelämän taso, joka aika usein liitetään siihen keskustan vetovoimaisuuden, koska ajatellaan juuri tämä Leenan mainitsema magneetti-ilmiö. Mitä enemmän ihmisiä, niin se on hyväksi liike elämälle. Mutta toi tiedeyhteisö tai tutkimuksen näkökulma, että kuulenko että sillä ei välttämättä, sen ei tarvitse olla keskeisellä paikalla niin kuin kaupungin keskusta ja ehkä joskus ajatellaan. Mutta onko nää poissulkevia?

JN: Nämä mun mielestä ei ole, ja mä vahvistan tuon, mitä Pekka sanoi. Elikkä Sodankylä on erittäin kilpailukykyinen paikka. Sille tullaan ympäri maailmaa, mutta sinne ei tietenkään tulla jäädäkseen. Elikkä sinne tullaan olemaan vähän aikaa, tekemään tutkimusta. Ja sitten ennen kaikkea opiskelijoiden kohdalla meillä Oulussa on iso haaste siitä, että meidän pitäisi saada ne opiskelijat kasvamaan myöskin oululaisiksi ja rakentamaan elämä Ouluun ja työskentelemään sitten Oulussa. Ja siinä se keskeinen sijainti varmasti auttaa, mutta mä oon täysin samaa mieltä Pekan kanssa siitä, että kun puhutaan tiedemiehistä, niin totta kai sillä kaupungilla on oma merkityksensä, mutta sitten ne tutkimusympäristöt ja se, että siellä on muita hyviä tiedemiehiä ja ne hankkeet on hyviä ja rahoitus on sitten tärkeämpiä asioita. Ehkä me puhutaan vähän kahdesta asiasta, mutta sitten se, että ilman opiskelijoita ei ole tutkimusta. Elikkä kuitenkin valtaosa meidän tiedeihmisistä kasvaa meidän omista opiskelijoista, ja sitten sitä kautta heistä tulee meille niitä. Ja osa lähtee maailmalle, osaa palaa ja kehittyy. Kyllä opetus ja tutkimus on kytköksissä myöskin tällä tavalla. Toki myös sillä tavalla, että ilman laadukasta tutkimusta ei koulutusta ole. Mun mielestä ne on kytköksissä, mutta että on vähän eri asiatkin.

PK: Mulla olisi pari kommenttia tuohon, mitä Jouko sanoi. Yksi on, mitä ei ole kauheasti tuotu esille, on tää yliopistojen valtakunnallinen tehtävä. Mä ymmärrän, että halutaan, että yliopistotutkinnon suorittaneet jäävät paikkakunnalle ja rikastuttavat sitä omilla tuloillaan ja muuten, mutta ette varmaan yliopistona halua, että kaikki jäävät Ouluun. Meillä on Oulussa hirveästi psykologeja, mutta sitten sadan kilometrin päässä ei ole enää ketään tai muuta vastaavaa. Elikkä tää valtakunnallisen tehtävän ymmärrys, sitä kannattaisi pikkusen rikastuttaa tässä. Hankitaan tänne opiskelijoita. Ne viipyy sen 5–6 vuotta ja valmistuvat ja lähtevät tekemään sitten omaa uraansa jonnekin muualle. Se on täysin hyväksyttävää, ja siihen pitää jopa kannustaa joitakin, että kaikki ei jää Oulun talousalueellekaan. Ja tähänhän perustuu tämä yliopistojen erikoistumisvaade tai -toivomus ministeriöltäkin, että keskitytään tiettyihin aloihin ja hoidetaan sitä valtakunnallista tehtävää, ehkä kansainvälistäkin. Toinen on sitten tämä opiskelijan näkökulma, joka on ulkomaalaiset opiskelijat. Sieltä tulee monenlaista populaa opiskelemaan. Heidän taloudelliset edellytykset on hyvin erilaiset. Monet pystyvät ihan kevyesti asumaan keskustassa ja maksaa siellä olevat vuokrat ja nou hätä, mutta on paljon opiskelijoita, joille ne edullisimmatkin Linnanmaan kämpät on vaikeita. Joutuvat siivoamaan viikonloppuisin ja iltaisin, että pystyvät selviytymään taloudellisista velvoitteista. Elikkä tämä järjestely, mikä tällä hetkellä on, että on monen hintaista asuntoa tarjolla ulkolaisille opiskelijoille, mutta myös suomalaisille, niin musta se on hyvä Oulussa, ja Oulussa on asuntotarjonta aika hyvä verrattuna muihin yliopistokaupunkeihin.

HJ: Joo. Saanko Pekka kysyä. Tää on tosi hyviä huomioita, ja tosi hyvä huomio tämä yliopistojen valtakunnallinen tehtävä, valtakunnallisuus. Eli ymmärsinkö mä oikein, että sä ajattelet, että on hyvä, että yliopisto pysyy Linnanmaalla, koska jos se siirtyisi keskustaan, Oulun kaupunki olisi niin vetovoimainen, että kaikki opiskelijat pysyisi Oulussa ja muut ei sitten saisi mitään.

JN: Tämä ei ole todellinen uhka kyllä, vaikka niin toivoisit.

HJ: Että sillä perusteella ei kannata lähteä siirtämään koko kampus…

JN: Ei tarvi olla huolestunut.

LV: Ei tarvi huolestua.

PK: Tästä ei tarvi olla huolissaan.

JN: Mutta mitä Pekka ajattelet siitä, että kuitenkin keskustan alueella on hyvä säteittäinen joukkoliikenne joka puolelta, ja esimerkiksi Kaukovainiolla on hyvin paljon edullista asumista, niin voisiko se keskustan sijainti kuitenkin toisaalta sitten varmasti heikentää, mutta toisaalta rikastuttaa myöskin sitä asuntotarjontaa, ja sitten kun meillä on enemmän tarjontaa, niin se on monipuolisempaa, ja sitten myöskin tietenkin löytyy edullisempaa. Olisiko tämä puoli kuitenkin vähän tukenakin?

PK: Tuohon en osaa sanoa. En ole paneutunut asiaan. En tiedä.

TV: Ehkä semmoinen huomio, mitä itse haluaisin kuitenkin korostaa, että Oulussa on kuitenkin Suomen halvinta opiskelija-asumista. Eihän se yliopiston sijainti sinällään suoranaisesti välttämättä poista sitä. Myös kauempana yliopistosta voi asua. Kyllähän opiskelijat saattaa asua esimerkiksi Välkkylässä, vaikka he opiskelisivat Linnanmaan kampuksella päätoimisesti. Semmoinen huomio vaan siihen, että kyllä opiskelijat on siinä tottuneet matkustamaan kampuksen ja kodin välillä, ja opiskelijat joutuu ottamaan syömävelkaa ja niin edespäin. En ehkä meidän opiskelijatoimeentuloon, koska siinä menisi sitten loppupäivän. Mutta ehkä se, mitä haluan sanoa, on se, että ei ehkä se matka sinne kampukselle, vaan se, että mitä siinä kampuksen ympärillä on. Ja jälleen kerran se, että onko siellä samalla kampuksella kuinka paljon muita opiskelijoita. Onko siellä kahdeksan prosenttia Oulun yliopisto-opiskelijoista vai olisiko siinä hyvä olla samalla säteellä kaikki opiskelijat.

PK: Kyllä mun täytyy sanoa, että kaiholla muistelen niitä aikoja, kun opiskeltiin kaupungin keskustassa. Luentosalin kadun toisella puolella oli Botnia Pub, niin siinä aina mietittiin, että mennäänkö kuuntelemaan luentoa vai olisiko joku tieteellinen keskustelu siellä pubipöydässä houkuttelevampaa. Ja kun tämä luentosali sitten aikanaan suljettiin ja siirryttiin Linnanmaalle, niin Botnia Pubikin muuttui Emigrantsiksi ja siirtyi sitten keskustaan, kun joutui luopumaan opiskelija-asiakkaistaan. Kyllä se minulle tämmöinen keskustakampus ja keskustassa oleminen olisi ihanne. Se ei ole näin. Mutta oon nähnyt minkälaiseksi Linnanmaan kampus on rakentunut tässä vuosien aikana ja minkälainen se tiedeyhteisö siellä. Siellä törmää ihan ihmeellisiin ihmisiin positiivisessa mielessä, ja itsekin oon saanut tehdä tutkimusyhteistyötä biologien ja taloustieteilijöiden ja eri tekniikan alojen ihmisten kanssa. Musta se on semmoinen arvo, jota ei kannata pienessäkään määrin lähteä uhraamaan jonkun mielikuvan rakentamiseksi.

LV: Mulla on itsellä henkilökohtainen kokemus aikamoisesta eristyksestä ja yksinäisyydestä Linnanmaalla. Mä oon Oulun yliopistossa opiskellut, ja sieltä keskustasta ei kyllä siis tai siis sieltä Linnanmaalta ei poistuttu. Mä muistan, kun mä tulin Linnanmaalle ja siellä asuin opiskelija-asunnossa Yliopistokadulle ja kävin tien toisella puolella yliopistossa. Kyllä me aika eristäytyneenä oltiin oman opiskelijaporukan kanssa. Ei sitä suurta poikkitieteellistä yhteistyötä meillä ollut. Jonkin verran joissa opiskelijajuhlissa, mutta ei arjessa. Ei me kulutettu minnekään, me kokoonnuttiin pienellä porukalla, ja minä aina odotin sitä, että mä pääsin Oulusta pois loman aikana.

JN: Ja tuohon täytyy oma kokemus. Asuin Tuirassa, kun opiskelin Linnanmaalla Oulussa, niin se oli se kampuksella käynti, se oli kaksi kertaa viikossa. Ehkä kolme kertaa viikossa, jos on ahkera. Ja tossa eilen keskustelin opiskelijoiden kanssa yhdessä tilaisuudessa, niin sielläkin joku totesi, että hän on käynyt Linnanmaan kampuksella nyt kaksi kertaa koko lukukauden aikana. Ja me pystytään mittaamaan aika hyvin sitä, että kuinka paljon opiskelijoita käy kampuksella sillä, että kuinka paljon siellä myydään aterioita. Mulla on semmoinen tuntuma, että jos se kampus sijaitsisi keskustassa, siellä kampuksella käytäs paljon enemmän kuin nyt, joka sitten tietenkin parantaa sitä opiskelijoiden kohtaamista. Ehkä myöskin semmoinen pienempi kampus alueeltaan lisäisi sitä opiskelijoiden kohtaamista. Ja sitten myös se, että vapaa-ajalla opiskelijoita olisi enemmän yhdessä lisää sitä kohtaamista. Se on arvokasta. Mutta täysin samaa mieltä Pekan kanssa, että tämä tiedeyhteisön kohtaamiset täytyy pystyä turvaamaan, ja se on semmoinen arvo mitä ei saa uhrata. Tämä asia on otettava hyvin tarkkaan huomioon suunnittelussa.

HJ: Tässä varmaan oli juurikin se, mitä ehkä tuossa aiemminkin ollaan puhuttu, että tämmöinenhän on aika valtava prosessi siirtää se koko toiminta sieltä Linnanmaan kampukselta, jos tällaiseen lähdettäisiin. Päätöstähän ei ole tehty. Se oli varmaan myös, josta nousi tämä tiedeyhteisön ja tutkimuksen ja sen asema, että miten tällainen tehdään hallitusti, jos siihen lähdetään.

LV: Ja mikä huikea mahdollisuus tehdä asioita tosi hyvin, kun uudistetaan.

HJ: Keskustelu olisi pitänyt käydä jo 60-luvulla, mutta nyt me käydään sitä nyt.

PK: Tuossa tuohon, niin tämä suunnittelulogiikka, jolla Linnanmaan kampus aikanaan on rakennettu, niin sehän on lähtenyt tämmöisestä pienestä kaupungista, jossa on keskuskatu, jonka varrella on sekä yliopisto että opiskelija-asunnot. Sinnehän piti rakentaa itse asiassa useampia opiskelija-asuntoja. Leikillään sanottiin, että kun syksyllä opiskelija tulee sinne kampukselle, niin sitten keväällä lähtee takaisin kotia, ja ei tarvitse sieltä sisältä mihinkään mennä, elikkä säästyy kaikki talvikamppeet ja muut, kun voi sisätiloissa olla. Mutta varmaan siellä on ollut tarkoitus, että sinne järjestyy erilaista muutakin toimintaa, kuin pelkästään opetus ja syöminen ja opiskelu. Mutta se kehitys on jäänyt vähän.

LV: Ja se ehkä onkin Linnanmaan yksi haaste, että siellä ei kuitenkaan ole tarpeeksi sitä ostovoimaa siihen, että tulisi näitä yksityisiä palveluita, joita se keskusta sitten taas tarjoaisi.

TV: Joo. No, juurikin samaa, mitä kerkesitkin jo sanoa. Nimenomaan se, että Linnanmaalla on ollut kampus jo aika pitkän aikaa, mutta jos vertaa vaikka Tampereella Hervannan kampukseen tai Otaniemeen, niin eihän niitä palveluita ole siinä ympärillä läheskään samalla mallilla. Eihän se, tai no, mitä opiskelukavereiden kanssa on keskusteltu Linnanmaalla asumisesta, jossa itsekin kerkesin semmoisen vuoden verran asua ennen kuin muutin sieltä pois, oli se, että eihän siellä Linnanmaalla ole mitään muuta kuin se yliopisto. Ja sitten kaikki palvelut ja kaikki muu on jossain muualla. Tietenkin tämä on kokemus, mikä tulee sillä opiskelijalla, joka muuttaa opintojen alussa tai jossain vaiheessa Linnanmaalle ja asuu siellä, mutta se kokemus voi olla myös sillä opiskelijalla, joka käy abipäivillä tutustumassa Oulun yliopistoon ja lähtee sen koulupäivän jälkeen pois kampukselta ja toteaa, että eihän täällä ympärillä ole yhtään mitään. Ehkä mua kiinnostaa joku toinen yliopisto. Toki ne opintoalat ja muut kysymykset on isoja siinä yliopiston valinnassa, mutta se yliopiston ympäröivä maailma ja yhteisö ja vaikka palveluiden lisäksi myös se, että kuinka lähellä keskusta on, niin on tietenkin merkittäviä kysymyksiä. Ja ehkä kampuksen hajasijoittelu on myös semmoinen asia, mikä siihen saattaa vaikuttaa.

JN: Joo ja tuossa täytyy semmoinen. Nousi kahvipöydässä arvokas keskustelu, että ehkä tämä keskustelu fokusoituu liikaa siihen keskustakampukseen ainoastaan, koska yhtä lailla kaupungilla on työryhmä, mikä miettii Linnanmaan tulevaisuutta, niin että Linnamaa pärjää. Yliopistolla on Linnamaa-kiinteistön kehittämisryhmä yhdessä Suomen yliopiston kiinteistöjen kanssa, ja sitten meillä on Kontinkankaan kampuksen kehitys yhtä aikaa menossa. Eli me ehkä liian paljon puhutaan vaan yhdestä asiasta, vaikka tosiasiassa me ollaan kehittämässä kaikkia näitä paikkoja uusiin rooleihin.

TV: Juurikin samoilla linjoilla Joukon kanssa tässä siitä, että se olisi ideaali omasta mielestä ainakin, jos yliopisto olisi yksi paikassa ja yliopisto pystyisi olemaan jotenkin hyvä yhteisö ja lähellä palveluita ja sitä pystyisi keskustelemaan sen kaupungin kanssa sillä lailla hyvin ehkä olemaan se kaupungin sielu tai jotain tällaista. Mutta ehkä keskustakampus ei ole ainoa totuus tai maailman paras ratkaisu, mutta on se toteuttamismieleltä helpoin. Ennemmin näkisin sen, että Linnanmaan kampus siirtyy lähelle OYS:ia ennemmin kuin se, että Linnanmaalle siirretään yliopistollinen sairaala. Siinä voisi olla sitten vielä ehkä vähän isompi projekti.

HJ: Sitä mä tässä siis juurikin mietin ehkä tämmöisen kaupungin kehittymisen tai jos mietitään Oulun tulevaisuutta ehkä. Kun tämä on semmoinen selvästi tunteita herättävä kysymys ja herättää paljon mielipiteitä puolesta toiseen. Itsestä joskus tuntuu, että se myös ehkä vähän mustavalkoinen jotenkin se, että onko se tosiaan sitä sijainnista kysymys niin kuin alussakin ja mietin. Mutta toinen on tämä, että mitäs mieltä te olette. Siis olisiko tämmöisestä, siis se, että siirretään yliopistokampus keskustaan, niin pelastaako sen meidän tulevaisuuden? Tässä voisi kuvitella, että välttämättä ei yhtenä toimenpiteenä ainakaan. Mitä mieltä te olette?

JN: No, mä voin tuohon sanoa, että niin kuin totesin aikaisemmin, niin yliopisto siirtyy keskustaan siksi, että yliopisto olisi enemmän opiskelijoiden odotusten mukainen ja opiskelijat olisi lähellä niitä palveluita, kuntosaleja, kahviloita, ravintoloita, kulttuuritapahtumia, tapahtumia, mutta ilman muuta se yliopiston siirtyminen keskustaan myöskin elävöittää keskustaa ja auttaisi Oulua. Mutta vetovoima-asioissa ei ole yhtä asiaa, mikä ratkaisee Oulun vetovoimakysymykset. Me tarvitaan paljon tekoja, ja kyllä tämä keskustakampusasia varmasti on yksi semmoinen mikä edesauttaa sitä.

TV: Ja mun mielestä Oulun yliopiston ei kannata siirtyä tai fokusoitua yhteen sijaintiin sen takia, että se on kaupungin etu, vaan yliopisto on lailla turvattu autonominen tiedeyhteisö, joka tekee ratkaisuja puhtaasti omaa intressiä miettien. Täytyy myös miettiä, että tämmöistä hanketta varmaan ei olisi käynnistetty, mikäli se ei olisi lähtökohtaisesti todettu, että tämä on yliopiston edun mukainen. Ja sitten kun me keskustellaan siitä, että opiskelijat ja yliopisto on ollut Linnanmaalla vähän omassa siilossaan, niin se on jännä, että tässä keskustelussa puhutaan aina opiskelijoista ja opiskelijat on tässä isossa roolissa. Vaikka toki opiskelijat on merkittävä osa tiedeyhteisöä, ja oon tosi iloinen siitä, että opiskelijoista puhutaan paljon, mutta me puhutaan kuitenkin kokonaisen tiedeyhteisön siirtämisestä, eikä vaan siitä opiskeluelämän siirtämisestä sinne, minne se sitten ikinä tullaan siirtämäänkään.

PK: Joo. Yksi, mistä emme ole kauheasti tässä keskustelleet, niin on se, että Raksila sinänsä ei ole kaupungin keskustaa. Se on itseasiassa tässä oululaisessa kävelykulttuurissa, niin se on aika kaukana keskustasta, kun ottaa huomioon, että liikekeskuksen jäsenet varmaan ajattelee, että Rotuaarilta 50 metriä syrjässä on jo aika kaukana. Jos yliopisto jonkun toiminnon, joitakin toimintoja haluaisi keskustaan, niin automarkettien kyljessä Raksilassa ei varmasti ole sijainniltaan, maantieteelliseltä sijainniltaan mutta henkiseltä sijainniltaan erityisesti, niin se ei ole paras mahdollinen paikka. Yliopiston tulisi näkyä keskustassa ja jossakin sanoisin arvokkaassa ympäristössä, kun markettien siinä Caritas-Säätiön ja hautausmaan välissä. Jossakin oikeammassa paikassa. Näin mä ajattelen. Joo.

LV: Kiitos Pekka, että sanoit tämän. Nimittäin ehdottomasti liikekeskus kokee, että Raksila on sitä ydinkeskustaa ja kaupunkikeskustaa ja nimenomaan sitä uutta ydinkeskustaa, jota me tässä ollaan rakentamassa. Ja meillä on isoja haasteita esimerkiksi siellä Hallituskadun alueella. Yliopiston sijoittuminen Raksilaan toisi ison toivon Hallituskadun pienille kivijalkayrittäjille, että se nostaisi sen yhden haastavimmista alueesta kaupunkikeskustassa ihan uuteen potentiaalinsa. Kaikkinensa mä näen tässä sen, että kaupunkikeskustat kaikkinensa Suomessa on ison murroksen äärellä ja kaupunkikeskustat etsii tällä hetkellä sitä uutta rooliansa. Ja kaikessa tässä murroksessa ja uudistumisessa Oulun osalta tässä uudessa oululaisessa kaupunkikeskustassa yliopisto ja se keskustakampus tois tähän meille sen ihan oman oululaisen uuden kaupunkikeskustan.

JN: Yliopiston näkökulmasta tietenkin se Raksila, niin siinä on monia syitä ja on vertailtu eri paikkoja, mutta siinä yksi on Kontinkankaan saavutettavuus ja läheisyys, koska täytyy muistaa, että meillä Oulussa on iso Kontinkankaan kampus. Sitten on keskustan läheisyys, mutta siinä on sitten opiskelija-asuminen Peltolassa. Välkkylässä on tärkeitä asioita ja hyvin monet asiat puhuu sen Raksilan sijainnin puolesta. Eikä siinä rautatieaseman ja julkisen liikenteen keskuksen läheisyyskään ollenkaan huonoa tee. Mä uskon, että se yliopistohan olisi sijoittunut siihen Tehtaankadun varteen, ei hautausmaan ja markettien väliin, vaan marketit sijoittuu hautausmaan ja yliopiston väliin. Sijoittuisi. Ja sitten se Tehtaankatu on muuttumassa pääväyläksi siellä alueella, joka jatkuisi sitten aina Kontinkankaalle asti, ja Kajaanintiestä tulisi yhä enemmän pääliikenneväylä, joka tuo porukkaa keskustaan. Mä uskon, että me ei vielä osata ajatella sitä, minkälainen se uutena kaupunkimaisena rakenteena on, vaan me ajatellaan sitten ehkä liikaa sitä nykytilannetta.

LV: Juuri näin, ja nykytilanteen osalta se, meillä keskustelussa Piia sanoo niin hienosti mun mielestä osuvasti siitä, minkälaisia tunteita se Raksila tällä hetkellä herättää. Ja juuri meillä tässäkin keskustelussa tämä, että mikä on se yliopiston arvoinen paikka. Kun se Raksila näyttää niin masentavalta ja ankealta tällä hetkellä, ja se on kuitenkin ihan siinä ytimessä, ja varmasti ilmastotoimien lisääntyessä junamatkailu tulee vaan lisääntymään ja lisääntymään. Siitä tulee tosi tärkeä osa Oulun tulevaisuutta. Mikä mahdollisuus tämä olisi tehdä siitä ankeasta alueesta mielettömän kaunis.

JN: Mutta Puu-Raksila on upea.

LV: Kyllä. Se on totta.

JN: Puu-Raksila on upea ja varmasti tämmöinen, kaunis, kestävä yliopistorakennus siinä, joka sitten tulisi siihen Puu-Raksilan kupeeseen, niin varmasti kunnioittaisi sitä Puu-Raksila, ja sen alueen muutenkin kehittyminen ja kytkisi tämän historiallisen Puu-Raksilan keskustaan mielekkäällä tavalla. Mä uskon, että Oulun kaupunkikeskusta laajentuisi aidosti sille puolelle ja tulisi osaksi ydinkeskustaa.

LV: Aivan mahtava.

HJ: Tässä kyllä huomaa ehkä tämän meidän, että mihin ihmisryhmää me kuulutaan, koska voin kuitenkin näin kevennyksenä sanoa Intiössä asuvana, että me ei selvästikään kukaan edusta siistin sanan tätä autorallikulttuuria, mitä tuossa Intiöönkin asti kuuluu aina iltaisin. [naurua] Siellä on aika eläväinen alakulttuuri näillä autoharrastajilla, auto- ja hifiharrastajilla aina iltaisin. Ehkä tätäkään ei pitäisi väheksyä silloin kun me mietitään, että lanataan koko Raksila yliopistona.

JN: Mutta tuossa on semmoinen huono puoli, että se kyllä tuo auto- ja hifikulttuuri kyllä menettää hyvän paikan siinä Raksilassa, jos siihen tulee.

LV: Se on totta.

JN: Että sitten sille täytyy Oulusta löytää joku muu paikka.

HJ: Ettemme luo tyhjiötä. Uusia tyhjiöitä sitten tietyille kulttuurinosille.

PK: On iso haaste ylittää ja alittaa, lävistää rautatie. Se Tampereella, nyt siellähän yliopisto on radan takana, ja he ovat päättäneet nyt sitten sulkea sieltä joitakin rakennuksia ja keskittää enempi toimintaa Hervantaan jostakin syystä. Se tulee olemaan haaste. Jos ajatellaan tää Oulun kaupunki on, tuossa keskustelussa aikaisemmin leikillään sanoin, että Oulun kaupunki käyttäytyy fysiikan lakien mukaisesti. Se ydinkeskusta on lämpimänä aurinkoisena päivänä se yltää suunnilleen Mallikariin asti. Ihmiset on toreilla ja joka paikassa, mutta sitten kun pakkasta on 25 tai enempi, mitä on useasti talvella, niin juuri puolet Rotuaarista on käytössä ja muuten ihmiset on piilossa mökeissään. Se on haaste tää arktinen sää kaiken kaikkiaan ja että mitenkä siihen rakennetaan toimiva keskusta, joka on puolitoista kilometriä tai jopa kaksi kilometriä päästä päähän. Niin täällä oululaisella populalla, joka on sitten siellä Kiimingissä ja Yli-Iissä ja Oulunsalossa ja ties vaikka missä automarkettien asiakkaina, niin iso haaste.

TV: Mun mielestä se, miten Oulun yliopisto, jos se sijoittuisi Raksilaan, niin voisi parhaimmillaan olla lähellä semmoista idylliä, mitä ehkä nähdään vaikka Helsingissä. Ehkä tällä tasolla voidaan yliopistoa verrata, että miten vaikka Kaisa-kirjasto on Helsingissä. Se on semmonen paikka monille helsinkiläisille, jotka ei välttämättä tällä hetkellä ole aktiivisia jäseniä siinä tiedeyhteisössä. Niin jotenkin se, että meillä olisi yliopisto lähellä sitä keskustaa tai sitä, missä on enemmän ihmisiä tai vaikka palveluita ja enemmän ruuhkaa, niin voisi jotenkin tuoda meille Ouluun sellaisen yliopistoidentiteetin tai jotenkin vahvistaa sitä mielikuvaa juurikin Oulusta yliopistokaupunkina. Ja kyllä oman opiskeluajalta suuri ryntäys, mitä ei yliopistoyhteisöön kuuluvia jäseniä on yliopistolle tullut on silloin joitakin vuosia sitten, kun Pokemon Go –pelaajat ikähaarukkaa, ei vielä ihan fuksin ikäisiä, niin tuli pörräämään yliopiston käytävillä. Ei meillä ehkä ole semmoista keskustelua kaupungin kanssa, että meillä olisi isoja julkisia seminaareja tai luentoja tai jotain tällaisia, mihinkä kaupunkilaiset voisi tulla ja kokea sitä oululaista korkeakoulutusta ja yliopistokulttuuria. Ehkä semmoinen nosto vaan tähän, että tämä saattaa olla yksi niistä syistä, miksi oululaisille nuorille Oulun yliopistoon on vasta se kolmanneksi suosituin opiskelupaikka. Toki kaikkien ei kuulu eikä kannatakaan välttämättä jäädä Ouluun hakemaan opiskelupaikkaa, mutta voisi Oulun yliopisto esimerkiksi olla toiseksi suosituin, että itä se merkitsisi ja olisiko se tavoittelemisen arvoinen asia.

HJ: Oliko Pekka, haluaisitko jatkaa tuosta?

PK: Joo. Mielellään tuosta näkyvyydestä. Niin yliopistollahan oli vuosia sitten ainakin kaksi tuotetta. Ehkä enempikin, mutta kaksi tuotetta, jotka tiedän hyvin. Studia generalia –luentosarja, joka oli isoista asioista, johonka eri tieteen asiantuntijat tuottivat sen sisällön, ja näitä pidettiin viime aikoina kirjaston Pakkala-salissa. Sitten toinen tuote oli ikäihmisten yliopisto, joka toi samalla lailla mielenkiintoisia teemoja, joista jo opiskelun taakse jättäneet ihmiset saivat oppia. Mutta näistä luovuttiin sen takia, että nämä kumpikaan ei ollut näitä Opetus- ja kulttuuriministerin tulosmittareilla mitattavia tuloksia, jolloinka yliopisto ei saanut niihin rahoitusta. Jolloinka mietittiin, että mitä kannattaa tehdä, ja todettiin, että näitä nyt ei kannata tehdä, kun niistä aiheutuu paljon kuluja ja niin poispäin. Olisi hyvä näyttää kaupungille ja kaupunkilaisille, mutta what can you do. Ja varmasti on paljon sellaista yliopiston toimintaa, joka olisi hyvä saada näkyväksi nuorille, työssäkäyville, kaikille, ja siihen kannattaa kyllä hiukan uhrata aikaa ja mielikuvitustakin.

JN: Tuo on erittäin tärkeä pointti tuo, ja tosi harmillista kuulla, että ne on loppunut, koska on selvää, että kaupunkilaiset kaipaa yhteyttä tiedeyhteisöön tämmöisten yleisöluentojen kautta ja sitten ikäihmisten ja lasten yliopistot, jota hyvin monessa kaupungissa tehdään. Ja kyllä meillä tänä päivänä varmasti siihen myöskin tuolta jatkuvan oppimisen kautta rahoitustakin löytyy. Keskustakampus parhaimmillaan olisi paikka, joka yhdistää kaupunkilaiset ja tieteen ja tekee siitä kaupungista aidon yliopistokaupungin sitäkin kautta, että yliopisto ei ole ainoastaan nuorille tiedeyhteisön jäsenille, vaan myös kaikille kaupunkilaisille.

LV: Juuri näin. Toki se on ihan kiistatonta, että mikäli yliopistokampus keskustaan saataisiin, sillä olisi aivan huikea vaikutus Oulun keskustalle. Eli se, että me saatais yks opiskelija vetäis magneettina mukanaan kaksi ihmistä. Eli se, että me saataisiin moninkertaistua se kävijämäärä siellä keskustassa, jonka kautta me saataisiin lisää palveluita, laadukkaampia palveluita, ja me saataisiin yritystoiminta siellä uuteen nousuun. Me saataisi myös työllisyyden kohtaanto toimimaan paremmin. Siellä on esimerkiksi päivittäistavarakaupalla tällä hetkellä iso pula työntekijöistä, ja juuri sellaiselle työlle tarvetta, jota opiskelijat mukanansa toisivat. Mutta kaiken tän talouden ja kasvun rinnalla, niin juuri tämä, että Suomessa on kuitenkin yksi isoimmista haasteista tällä hetkellä eriytyminen. Se, että meillä alkaa luokkautuminen vahvistuu, koulutustasojen erot vahvistuu, ja se, että ylläpidetäänkö me sillä Oulussa tätä eroa, että se yliopisto on siellä omana saarekkeenaan, ilman sitä todellista yhteyttä muuhun yhteisöön ympärillä. Ja miten tämä muuttuisi siinä, kun se yliopisto tulemalla keskustaan säteilisi sitä upeeta tiedon ja tieteen voimaa koko kaupunkikeskustalle. Silloin Oulu olisi ihan oikeasti ja aidosti elävä yliopistokaupunki, ja silloin se kaupungin sielu olisi oikeasti arvojen mukainen.

TV: Joo. Eli semmoisena viimeisenä asiana, mitä itse haluaisin sanoa, on se, että yliopiston siirtäminen tai kampusten yhdistäminen tulisi tehdä aina sillä kärjellä, että me tavoitellaan yliopiston ja tiedeyhteisön etua, koska sen tavoitteleminen palvelee sitten kaupunkia. Se tavoittelee tai menee kohti yliopiston ja taiteen ja kulttuurin etua samaan aikaan. Koska mun mielestä kuitenkin aina yliopisto, kun se onnistuu tehtävässään ja olemassaolossaan, niin yliopisto antaa aina enemmän ympäröivälle yhteiskunnalle, kuin ikinä se keskusta ja ympäröivä yhteiskunta voi antaa sille yliopistoille itselleen.

[kiuas sihahtaa]

HJ: Mä nyt otan tän poleemisen aiheen loppukevennyksenä, niin kun kunnan uutislähetyksissä ja nyt myös podcast-lähetyksissä aina on. Niin antaisin teille tämmöisen pienen ideointipähkinän, johon täytyy nyt vastata tietysti suhteellisen nopeasti. Jos Oulussa ei olisi yliopistoa, niin mihin sinä sen rakentaisit?

LV: No keskustaan totta kai.

JN: No kyllä mä laittaisin sen siihen, mihin se alun perin suunniteltiin eli siihen Hupisaarten johonkin tuntumaan.

PK: Joo. Siis Oulun olisi, jos ei olisi yliopistoa, olisi erilainen kaupunki. Tämä olisi pikkuinen tuppukylä. Yliopisto on ollut kasvattamassa, ja siinä tuppukylässä olisi paljon mahdollisuuksia rakentaa sitä yliopistoa eri paikkaan, mutta aika pitkälle Joukon kannalla olen. Mutta jos tähän nykykaupunkiin, niin kyllä mä tsekkasin tuon Pikisaaren mahdollisuuden. Siellä on valmiina muutamia mielenkiintoisia rakennuksia, ja esimerkiksi Vaasan yliopistossa vastaavia on hyödynnetty mukavalla tavalla. Voisi tarkistaa, että olisiko siinä.

TV: Mä ehkä myös hyödyntäisin tätä keskustan potentiaalia. Jos se tulis vähän jonnekin syrjempään ja tähän suunnitelmaan saisi myös rajattoman määrän muuta infraa, niin joku ratikka tai joku tällainen siihen voisi olla kylkeen kiva, mutta en ehkä lähde. No, otetaan ratikka pois. Perun heti sanani ja sanon, että johonkin keskustan tuntumaan ja semmoiseen paikkaan, missä voisi olla myös esimerkiksi juna-asemalle ja muuten lyhyt matka. Koska se on myös sellainen asia nykyään, mikä vaikuttaa paljon, tuo junamatkustamisen ja muun matkustamisen läheisyys.

HJ: Kiitos. Näin me ollaan päästy suuri yliopistokeskustelu loppuun. Ja mä luulen, että me ollaan siinä pisteessä, että me vaihdetaan nää pukuhuoneen epämukavahkot penkit saunan lauteisiin, ja nyt mennään vielä oikeasti saunaan sitten tämän keskustelun päätteeksi. Kiitos teille kaikille, kun olitte tänään täällä.

LV: Kiitos.

PK: Kiitos.

JN: Kiitos.

TV: Kiitos.

HJ: Oulun matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pääset seuraamaan osoitteessa www.oulu2026.eu.

[kitaramusiikkia]