fbpx

Vuoden 2023 Maistuva maaseutuyritys Pohjois-Pohjanmaalla valmistaa uudenlaisia tuotteita ja innovatiivisia palveluita

Linnunradan tila on vuoden 2023 Maistuva maaseutuyritys. Kuva: Mervi Tiermas

 

Oulun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus antaa vuosittain pohjoispohjalaiselle yritykselle Maistuva maaseutuyritys -tunnustuksen. Valinnalla halutaan nostaa esiin maaseudun makuja, raaka-aineita, ruokayrityksiä ja ruoka-aarteita. Tällä kertaa palkinto menee kempeleläiselle Linnunradan tilalle, jonka yrittäjänä toimii Sanna Siira.Linnunradan tila viljelee öljyhamppua Tyrnävällä ja kasvattaa alpakoita Kempeleessä. Tila myy muun muassa erilaisia öljyhamppuelintarvikkeita ja alpakkateemaisia palveluita. Kesäisin voi vierailla tilan kahvilassa ja yrityksen tuotteita voi myös ostaa useiden Reko-lähiruokarinkien kautta ja erilaisista tapahtumista.– Lähiruokatapahtumat, kuten Likis ja Rekot ovat hyviä kanavia lähi- ja pientuottajille päästä esittelemään uusia tuotteita asiakkaille, kertoo yrittäjä Sanna Siira.– Kotimainen ruoantuotanto ja lähiruoka ovat lähellä sydäntä. Teemme paljon yhteistyötä toisten yrittäjien kanssa ja huolehdimme, että käyttämämme raaka-aineet ovat kotimaisia.Valitsijaraati arvosti yrityksen monipuolisuutta ja innovatiivisuutta. Linnunradan tila on ihastuttava kokonaisuus ruokatuotteiden ja elämyspalveluiden tuottajana. Yritys tuo esille uudenlaisen tuotteen maataloudesta Pohjois-Pohjanmaan alueella. Raatilaiset nostivat myös esille ruokaturvan näkökulman ja omavaraisuuden, johon myös tämä yritys pystyy vastaamaan. Pohjois-Pohjanmaan näkökulmasta öljyhamppu on ollut innovatiivinen raaka-aine alueellamme. Yrittäjä Sanna Siira on pitkän linjan toimija, joka on mukana erilaisissa verkostoissa ja on rakentanut tuotteita yhteistyössä alueen muiden yritysten kanssa.Luonto ja eläimet inspiroivat ekologisuuteenTilan tuotteet valmistetaan käsin artesaanityönä. Palaute on yrittäjälle arvokasta. Teollisen muotoilijan koulutus ohjaa Siiran mielenkiintoa erilaisiin materiaaleihin, niiden monikäyttöisyyteen ja tuotteistamiseen. Hyvä esimerkki on öljyhamppu, josta saadaan raaka-aineita eri teollisuudenaloille niin elintarviketuotantoon kuin rakennusalallekin. Kasvin kaikki osat on mahdollista hyötykäyttää.– Hamppu sitoo hiiltä kolme kertaa enemmän kuin sama ala metsää. Viljelyssä ei tarvita kasvinsuojeluaineita, koska meillä ei ole hampulle tuholaisia tai merkittäviä kasvitauteja, Siira kertoo.Pohjoinen sijainti antaa hampputuotteille ainutlaatuisen maun. Tilan tuotteilla on Arctic Food Lab -tuotemerkki, joka kertoo pohjoisista raaka-aineista ja paikallisista tuotteista ja palveluista.Samoin alpakka on ekologinen eläin, joka ei aiheuta laiduntaessaan eroosiota eli maan kulumista. Eläin tuottaa ainutlaatuista villaa ja tilan alpakat vierailevat ilahduttamassa muun muassa asumisyksiköiden väkeä.– Tilamme on perheyritys ja teemme esimerkiksi alpakkavierailuja yhdessä vanhemman tyttären kanssa. Myös paikan päällä järjestetään tapahtumia ja tehdään eläinavusteista työtä tilavierailujen ja talutusretkien myötä.Tunnustuspalkinto julkistettiin Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden järjestämässä Likis-lähiruokatapahtumassa Oulun Linnanmaalla sunnuntaina 17.9.2023. Valitsijoina toimi asiantuntijaraati, jonka jäseninä olivat Tuula Kokko/Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, Teresa Majuri/Oulun Maa- ja kotitalousnaisten hallitus, Tarja Bäckman/Haapavesi-Siikalatvan seutukunta, Hanne Hurskainen/MTK-Pohjois-Suomi, Niina Keränen/Oulu2026 kulttuurisäätiö, Tiina Rajala/Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Satu Välijärvi/Oulun ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot:Yrittäjä Sanna Siira, Linnunradan tila, puh. 040 831 4845, info@linnunradantila.fiRuoka-asiantuntija Kaisa Myllykangas, Oulun Maa- ja kotitalousnaisetpuh. 0400 399 865, kaisa.myllykangas@maajakotitalousnaiset.fi

Teksti: Kaisa Myllykangas, Mervi Tiermas, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

Kylmien vesien kalaa moneen makuun ja perinteitä kunnioittaen

Kuusamon kalan tuotteista löytyy niin perinteisempiä tuotteita kuin moderniinkin makuun sopivia tuotteita.

 

 

Kuusamon Kala Oy syntyi kolme vuotta sitten, kun joukko kalan jalostuksesta innostuneita ammattilaisia osti Kuusamon kalajalosteen liiketoiminnan ajatuksenaan lisätä paikallista kalanjalostusta voimakkaasti. Tuotekehityksestä vastaava Jarmo Pitkänen kertoo että ostetussa yrityksessä valmistettiin paljon perinteisiä kalajalosteita, mutta nykyään tuotevalikoimassa on paljon myös modernimpaan makuun sopivia tuotteita. Kantava ajatus on kuitenkin pysynyt samana:

 

“Kala pitää jalostaa mahdollisimman lähellä alkulähdettä, että se on mahdollisimman hyvää.”

 

Kuusamon Kalan tavoitteena on hänen mukaansa olla täyden palvelun kalatalo, joka tarjoaa monenlaiseen makuun sopivia tuotteita. Valikoima on todellakin laaja, saatavilla on esimerkiksi yli 15 erilaista täyssäilykettä, johon mahtuu sekä perinteisimpiä kalasäilykkeitä että uudenlaisiakin makumaailmoja. Lisäksi tarjolla on muun muassa runsas valikoima tuoretuotteita, graavattuja ja marinoituja tuotteita sekä mätejä.

 

“Tavoitteena on se, että olisi joka makuun jotain, niin arkeen kuin juhlaankin.”

 

Pitkänen nostaa esille Kuusamon Kalan kalalastut, joita voi hyödyntää ruoanlaitossa monella tapaa. Se edustaa yrityksen uudempia tuotteita, joissa isona tekijänä on niiden helppous. Ihmiset haluavat syödä kalaa, mutta esimerkiksi ruodot ja niiden hankala poistaminen voivat kääntää kohti helpompia vaihtoehtoja. Tuotteet kuten kalalastut, muikkumuru tai kalabolognese tuovat kalan ruokapöytään helpossa muodossa.

 

“Tuomme valikoimaan sitä, mitä moderni kuluttaja haluaa.”

 

Myös perinteisten reseptien ylläpitäminen ja paikallisten, villien raaka-aineiden hyödyntäminen ovat Pitkäsen mukaan todella tärkeitä asioita Kuusamon Kalan toiminnassa. Kun reseptit siirtyvät sukupolvelta toiselle ja tulevat suoraan työntekijöiden omasta perimästä, ne ovat hänen mukaansa uskottavia, eikä perinteiden vaaliminen tunnu päälleliimatulta. Resepteissä hyödynnetään esimerkiksi tervaa tai luonnosta löytyviä raaka-aineita, kuten kuusenkerkkää.

 

Kuusamon Kalan tuotteita voi ostaa yrityksen verkkokaupasta sekä paikan päältä myymälästä. Myymälän yhteydessä toimii kahvila, jossa Pitkäsen mukaan tarjotaan lounaaksi “maailman parasta kalakeittoa”. Myynnissä on omien tuotteiden lisäksi myös muiden alueen pientuottajien tarjontaa. Lisäksi myymälä-kahvilasta on mahdollisuus tilata paikallisiin juhliin tarjottavia, kuten erilaisia kalavalmisteita.

 

Paikalliset raaka-aineet ovat alan standardi

 

Kuusamon Kalan runkotuotteet ovat lähialueella kasvatettu siika ja kirjolohi. Kasvatettu kala on tärkeässä roolissa, koska sen avulla pystytään takaamaan, että tuotteita on läpi vuoden.

 

Villikalan hankinta-alue yltää Oulujärveltä Lokkaan asti. Pohjoisten vesistöjen kylmät ja puhtaat vedet ovat ideaaleja kalojen kasvun kannalta. Koska kala tulee läheltä, se saadaan nopeasti jalostukseen ja pysyy tämän vuoksi hyvin tuoreena.

 

“Lähtökohtaisesti asiakkaat vaativat nykyään lähiruokaa. Raaka-aineiden pitää olla paikallisia, se on tänä päivänä alan standardi.”

 

Tämän lisäksi asiakkaat ovat tätä nykyä valveutuneempia ekologisuudesta ja vastuullisuudesta. Kuusamon Kalan kaikki kotimaiset kalat ovat WWF:n vihreiden kalojen listalla ja yrityksen keittiössä pyritään tekemään paljon asian eteen. Pitkäsen mielestä oleellista on myös kyky hyödyntää sellaisia raaka-aineita, jotka eivät ole niitä kaikista suosituimpia ja tuoda niitä asiakkaiden tietoisuuteen.

 

“Esimerkiksi hauki herättää paljon mielipiteitä, meillä on valikoimassa vaikkapa marinoitua haukea ja siitä kun tulee palautetta, että tämä on kova juttu, niin silloin tietää että on onnistuttu.”

 

Kuusamon Kala Oy on osa Wild Food Kuusamo ja Taivalkoski -verkostoa. Wild Food Kuusamo ja Taivalkoski on brändi ja tavaramerkki, joka sitoo yhteen Kuusamon ja Taivalkosken alueen paikallisia ruokatuottajia ja ravintola-alan yrittäjiä.

 

Kuusamon kalan nettisivut

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Arctic Food Lab mukana Tyrnävän Perunamarkkinoilla

 

Jo yli 10 000 vierailijan tapahtumaksi kasvanut sadonkorjuujuhla, Tyrnävän perunamarkkinat järjestetään tänä vuonna lauantaina 30.9.2023. Arctic Food Lab on toistamiseen mukana tapahtumassa Tyrnävä-pihalla. Osa tapahtuman pääesiintyjistä on ohjattu tänä vuonna Tyrnävä-pihan puolelle.

Haemme tapahtumaan myyjiä maksuttomille Arctic Food Lab – paikoille. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 14.9. Lisätietoja Arctic Food Lab – paikoista sekä varaukset: mikko.lehtinen@tyrnava.fi, p.040 556 2618

Lue lisää tapahtumasta

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Merellistä tunnelmaa upeassa ympäristössä

Seelari tuo esille Oulun merellisyyttä.

 

Seelari on Hietasaaressa, Oulun Työväenpursiseuran satamassa sijaitseva merellinen ravintola, jonka pitkä historia ulottuu kauas. Viime kesästä asti sen toimintaa on vetäny Go Arctic oy, oululainen tapahtumatuotantotalo, jonka monipuoliseen tarjontaan kuuluu myös ravintolatoiminta.

 

“Kun Oulun Työväenpursiseura etsi uutta vetäjää Seelariin, me totesimme heti, että se on meidän paikka. Olemme toimineet ihanissa luontoympäristöissä aiemmin ja Seelari sopi mukaan vallan mainiosti. Siitä tuli osa meidän Go Arctic -elämyskahvilakonseptia”, kertoo toinen yrittäjistä, Kirsi Eskola.

 

Elämyskahvilakonseptiin kuuluvat myös Hotelli-Ravintola Liminganlahti sekä Koitelin Tunnelmatupa.

Go Arctic syntyi Eskolan istuessa viitisentoista vuotta sitten samassa kahvipöydässä toisen yrittäjän, Sipe Åqvistin, kanssa. Aluksi yritys keskittyi matkailupuolelle, mutta ajan saatossa matkailu on jäänyt pienempään rooliin, kun taas tapahtumatuotanto, ohjelmapalvelut

sekä ravintolatoiminta ovat nousseet suurempaan. Yrityksen nimi viittaa pohjoiseen sijaintiin.

 

“Paikallisuus on meille tärkeää. Pyrimme toiminnassamme siihen aitoon paikallisuuteen. Pyrimme löytämään aiheita pohjoisuudesta ja sen ainutlaatuisuudesta”, Eskola kertoo.

 

Oululaisten olohuone

 

Seelari on aina ollut Työväenpursiseuran omistama ja moni asiakkaistakin on käynyt ravintolassa vuosikausia. Eskola kertoo Seelarin olleen muutama vuosikymmen sitten suosittu oululainen menomesta, jotka kätkee sisäänsä värikkään ja menevän historian. Läpi vuosien ja nykypäivänäkin tärkeä teema Seelarin toiminnassa on merellisyys.

 

“Se merellisyys on Oulussa nykyään vähän piilossa ja se on meille sydämen asia tuoda sitä esille ja nostaa tätä paikkaa ihmisten tietoisuuteen. Tämä on kaunis ja ihana ympäristö, joka huokuu merellisyyttä ja merenkulun historiaa.”

 

Seelarin päätoimintakausi sijoittuu kesään. Päivisin tarjolla on kahvilapalveluita, iltaisin live- ja yhteislauluiltoja sekä DJ-iltoja. Eskolan mukaan tavoitteena on ollut luoda Seelarista “rento oululaisten olohuone kesäisten alkuiltojen fiilistelyyn”. Kesäsesongin ulkopuolella tiloja voi vuokrata monipuolisesti yksityistilaisuuksiin.

 

“Kärkituotteemme on ehdottomasti meidän mahtava terassi upeissa maisemissa meren äärellä.”

 

Ravintolassa on tarjolla muun muassa omassa keittiössä tehtyä pannukakkua, lohikeittoa, herkullisia suolaisia piirakoita, omaan saaristolaisleipään tehtyjä lohileipiä ja muita ravintolapäällikön loihtimia herkkuja. Juomapuolella suositaan kotimaisia ja paikallisia tuottajia.

 

“Meidän ruoka ja henkilökunta ovat saaneet hyvää palautetta, olemme saaneet luotua sellaisen tervetuloa-ilmapiirin ystävällisellä ja huomioivalla asiakaspalvelulla ja oman käden tuotteilla. Ruokatarjonnassa näkyy se, että tehdään itse ja sydämellä.”

 

Kahvila Seelari

Vastuullisuus keskiössä

 

Vuoden 2023 kesä on ollut Eskolan mukaan ensimmäinen, kun toiminta on ollut kunnolla käynnissä. Siihen nähden hän on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin ihmiset ovat löytäneet paikalle. Vanhat asiakkaat, eli pursiseuran veteraanit, ovat kehuneet Go Arcticia alueen elävöittämisestä ja toiminnan elvyttämisestä. Yhteistyö pursiseuran kanssa on muutenkin ollut hedelmällistä.

 

“Go Arctic on verkostotoimija päätoimialallakin, jonka vuoksi yhteistyö on meille tärkeää. Yhteistyössä on voimaa.”

 

Yhteistyötä pyritään myös tekemään alueen ruokatuottajien kanssa. Vastuullisuus on yrittäjille ensisijaisen tärkeää ja se näkyy myös heidän saamissaan tunnustuksissa, Go Arctic on esimerkiksi ensimmäinen tapahtuma-alan yritys Oulun seudulla, jolla on vastuullisuussertifikaatti.

 

“Aina pyrimme näissä perustuotteissa miettimään niitä vaihtoehtoja, että miten saataisiin raaka-aineita mahdollisimman läheltä. Mahdollisuuksien mukaan haluamme suosia lähituottajia ja tehdä asioita vastuullisesti. Ne on meille sellaisia tärkeitä asioita.”

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Laadukasta lihaa ja kalaa ammattitaidolla höystettynä

 

Oulun Liha- ja kalakauppa on varmasti monelle oululaiselle tuttu paikka. Entisen Makkarakaupan tiloissa toimiva yritys kätkee sisäänsä mahdollisesti Oulun monipuolisimman tarjonnan liha- ja kalatuotteita. Ammattitaitoinen palvelu ja tuotteiden käsittely ovat toimitusjohtaja Petteri Pyhtilän mukaan yrityksen peruspilareita.

 

“Meillä on täällä laadukkaita ja hyvin käsiteltyjä tuotteita, sekä sellainen henkilökunta, joka tietää mitä he myyvät.”

 

Erityisesti hyvä palvelu onkin kerännyt palautetta asiakkailta. Pyhtilä kehuukin, että aina asiakkaan tullessa kauppaan sisään, myyjä tietää mistä puhuu. Lihan ja kalan erityisasiantuntijoiden lisäksi henkilökuntaan kuuluu useampi ravintolakokki, jotka osaavat neuvoa asiakkaita myös reseptien saralla.

 

Liha- ja kalakaupan lihavalikoimaan kuuluvat tuorelihat, joka päivä jauhettu jauheliha, takuumureat ja raakakypsät pihvit sekä harvinaisemmat ruhonosat, joita asiakkaat voivat halutessaan tilata. Lisäksi tarjonnasta löytyy lihajalosteita, kuten itse tehtyjä raakamakkaroita, runsas valikoima kalaa ja kalajalosteita. Myynnissä on myös satokauden kasviksia sekä säilykkeitä läheltä ja kauempaakin.

 

Tänä vuonna kaupan tiloihin on avattu remontin myötä myös oma grilli, jossa tehdään muun muassa hampurilaisia ja pitaleipiä sekä jokapäiväinen kalakeitto, jonka voi nauttia kaupassa sijaitsevassa pienessä ruokalassa. Uusia tuotteita kehitellään jatkuvasti henkilökunnan toimesta.

 

Harkittu tuotevalikoima

 

Liha- ja kalakaupasta tekee ainutlaatuisen se, että he ostavat eläinten ruhoja suoraan tiloilta ja käsittelevät ne omissa tiloissaan. Tällä tavoin liha tulee heille ilman välikäsiä, eikä sitä leikata ja pakata jossain muualla. Myös kalat ostetaan kalastajilta kokonaisina.

 

“Pyrkimyksenä on se, että kaikki tulisi mahdollisimman läheltä.”

 

Ekologisuus on Pyhtilän mukaan myös hyvin tärkeässä roolissa. Lihan suhteen hän valikoi sellaisia tuottajia, jotka kasvattavat eläimiä luontoarvoja ajatellen. Hän suosii esimerkiksi naudan ja lampaan suhteen luonnonlaitumilla ja niityillä kasvatettuja eläimiä. Kalojen suhteen hän on myös tarkka ja suosii lähialueiden kalastajien tuotteita.

 

“Kun asiakkaat kysyvät vinkkejä, niin suosittelemme vaikkapa ahventa, haukea, säynävää tai muita alueen lähikaloja. Sama lihan suhteen, pyrimme suosittelemaan laiduntavia eläimiä ja esittelemme sitä eroa, koska kaikki eivät edes tiedä näistä eroista.”

 

Aivan kaikkia Liha- ja kalakaupan tuotteista ei löydy edes Suomen rajojen sisäpuolelta. Pyhtilän mukaan monenlaiset tekijät vaikuttavat tuotevalikoiman valintaan. Säilykkeitä tulee esimerkiksi Baltian ja Balkanin maista, joissa säilöminen on iso osa ruokakulttuuria ja valikoimakin täten laajempi. Samankaltaisia tuotteita ovat ilmakuivattu kinkku ja salamit. Suomalaisessa ilmastossa näiden ilmakuivaaminen on mahdotonta. Vaikka kinkku tuleekin kauempaa Euroopasta, kokee Pyhtilän sen kuitenkin olevan energiatehokas tuote, koska se säilyy pitkään myös huoneenlämmössä eikä tarvitse välttämättä kylmäsäilytystä.

 

Tarkasti harkittu tuotevalikoima, ekologisuuden huomiointi, tuotteiden laatu ja tuoreus, sekä niiden ammattitaitoinen käsittely ovat keränneet paljon kiitosta asiakkailta.

 

“Ihmiset tykkäävät siitä ajatuksesta, että lihaakin voi syödä hyvällä omallatunnolla.”

 

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987