fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Sanna Korpi

5.1.2022 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

kuvassa laulaja Sanna Korpi

Viikon kulttuuripersoonamme on oulaistelaislähtöinen laulaja Sanna Korpi. Sanna Korpi on keväällä 2020 valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta laulupedagogiksi opettajanaan Soile Isokoski. Samana keväänä hän valmistui Oulun yliopistosta musiikkikasvatuksen maisteriksi sekä luokanopettajaksi. Oulaistelainen sopraano on aloittanut laulupolkunsa Oulaisten Nuorisokuoron riveissä v. 2008. Tällä hetkellä hän opiskelee klassisen laulutaiteen maisteriksi toista vuotta Eesti Muusika ja Teatriakadeemiassa Tallinnassa. Korpi on ollut erilaisissa kuoro-, ooppera- ja musiikkiprojekteissa etenkin täällä Pohjois-Pohjanmaan alueella. Oulussa 2017 hän lauloi oopperassa Villijoutsenet Leo-prinssin roolin ja myöhemmin samana vuonna Abrahamin pidoissa Iida-neidin roolia sekä ensemble-osuuksia (Liminka 2017 & Helsinki 2018). Korpi on esiintynyt pääroolissa tanssiteoksessa Rauha – lottatytön tarina palavasta maasta vuodesta 2018 lähtien. Heinäkuussa 2021 hän osallistui Savonlinnassa pidettyyn Timo Mustakallio -laulukilpailuun ja ottaa seuraavaksi osaa tuleviin Lappeenrannan laulukilpailuihin.

 

Oulu, yhdessä 32:n muun pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki! Miltä nyt tuntuu, Sanna?  

Onhan se aivan mahtavaa! Toivon, että se mahdollistaa meille musiikin- ja taiteentekijöille erilaisia mahdollisuuksia harjoittaa ammattiamme uudella tavalla sekä tuoda osaamistamme enemmän paikallisten tietoisuuteen. Kun palaan takaisin Suomeen, haluaisin olla osana edistämässä Oulun ja Oulun seudun kulttuuritoimintaa.

 

Mitä sinulle kuuluu? Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?  

Tällä hetkellä minulle kuuluu hyvää. Olen saanut levättyä joulun ajan ja nähnyt lomalla perhettäni ja läheisiäni täällä Oulun seudulla. Toiveeni tulevalle kevätlukukaudelle on, että jaksaisin opiskella ja valmistua Tallinnan taideyliopistosta. Toivon myös, että pääsisimme viimein eteenpäin näistä korona-ajoista, jotta varsinkin kulttuuriala voisi alkaa taas kukoistamaan.

 

Vapaa-ajalla tykkään yleensä tehdä käsitöitä, neuloa ja ommella vaatteita sekä liikkua monipuolisesti ja ulkoilla. Etenkin sauvakävely ja sisäpyöräilytunnit ovat olleet mielekkäitä liikkumismuotoja viimeaikoina, mutta haluaisin tehdä vaellusretkiä nykyistä enemmän. Tallinnassa olen myös käynyt oopperassa ja baletissa. Tulevana keväänä haluaisin taas käydä kulttuuritapahtumissa myös Suomessa.

 

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle? 

Taiteen tehtävä on herättää tunteita ja tuoda jostain ilmiöstä esiin uusia ulottuvuuksia. Kulttuuri-ilmastonmuutos -teema antaa mahdollisuuksia tarkastella elämää ja ihmisyyttä erilaisista näkökulmista. Tämän teeman synnyttämä taide saattaisi lähentää ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, ja ehkäpä se toisi ihmisiä takaisin elämän perusarvojen äärelle, pois hektisyydestä ja kulutuskulttuurista.

 

Millaisena näet Oulun tällä hetkellä? 

Koronasulusta johtuen on hieman vaikea sanoa, miten kulttuurisesti näen Oulun tällä hetkellä, mutta mielestäni kulttuuripääkaupunki2026 titteli on todella tärkeä asia Oulun ja sen lähikuntien tulevaisuudelle. Oulun seudulta tulee todella taitavia taiteentekijöitä, jotka ansaitsevat mahdollisuuden nousta esiin ja ihmisten tietoisuuteen.

 

Miltä Oulussa näyttää ja tuntuu vuonna 2026?  Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen? 

Uskon, että titteli vaikuttaa monipuolisesti Pohjois-Suomen tulevaan kulttuuritarjontaan. Tulevaisuudessa olisi hyvä nähdä ja kuulla laaja-alaista osaamista erilaisilta kulttuuritekijöiltä.

Kuva: Arttu Haimi

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter