fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Petri Kuusela

10.8.2022 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Muusikko Petri Kuusela

Petri Kuuselalle musiikki on itseilmaisukeino.

Tämän viikon kulttuuripersoonamme on oululainen kitaristi, musiikkituottaja, lauluntekijä ja pedagogi, Petri Kuusela. Petri kertoo saaneensa jo nuorena poikana edellytykset muodostaa musiikin kuuntelemiseen, soittamiseen -ja tekemiseen positiivinen ja eheyttävä suhde.

–Yläasteella kavereiden kanssa jammailu antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, kuinka yhdessä soittaminen ja vuorovaikuttaminen voi tuntua sanoja syvemmältä kommunikaatiolta.

Musiikista ammatin tekeminen ei ollut Petrille itseisarvo alussa, vaan hän päätyi lukion jälkeen hakemaan kohtalaisen impulsiivisesti Oulun konservatorioon opiskelemaan muusikon ammattitutkintoa, pääaineenaan kitara.

–Aloitin opiskelut pääosin itseoppineella taustalla ilman mitään kosketusta tai tietotaitoa musiikkialasta. Opiskeluaikana opin siis paljon keskeisiä vuorovaikutustaitoja luovalla alalla toimimiseen.

Petri kertoo samojen sosiaalisten herkkyyden mallien pätevän koko taide- ja kulttuurialalla vuorovaikuttamisessa. Konservatorion opintojen aikana musiikin soittamisesta ja harjoittelemisesta alkoi tulla Petrille kokopäivätyö ja tuona aikana hän sai paljon merkityksellisiä ystäviä ja kanssasoittajia.

–Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut siitä, miten äänitteitä tehdään ja kuinka yksittäinen soitin tai sen äänen väri voi vaikuttaa kappaleeseen ja sen välittämään tunteeseen.

Valmistuttuaan konservatoriosta vuonna 2014, Petri tapasi Tanja Torvikosken, jonka kanssa hän alkoi kirjoittamaan omaa musiikkia, ja he pian perustivat yhdessä yhtyeen nimeltä Lanai. Yhtyeen esikoisalbumi julkaistiin maaliskuussa 2019 ja tuon studioalbumin tekoprosessi toimi Petrille itseopiskelumuotoisena korkeakouluna musiikkituottajuuteen, sovittamiseen, säveltämiseen ja studioäänittäjyyteen.

–Albumin tekeminen alusta loppuun pääosin kahdestaan yhdisti myös paljon lankoja musiikin tekemiseen liittyvän, varsin kiehtovan myytin ympäriltä. Lanain ohella olen päässyt tekemään viime vuosina yhteistyötä monien hienojen artistien- ja musiikintekijöiden kanssa äänitteillä, kuten esimerkiksi: Stepa, Rob Moose, Tommi Kalenius, Peltokurki, Lauri Peisterä, Dimi Salo, Edu Kettunen, Eereka ja monia muita.

Nykyisin Petri nauttii musiikkituottajuuden, kitaristina toimimisen ja oman musiikin tekemisen välillä tasapainoilusta. Hän kokee, että vaihtelu pitää hänet liikkumassa eteenpäin ja, että eri osa-alueet ruokkivat inspiraatiota. Tyypillinen työpäivä Petrillä pitää sisällään joko studiosessioita, keikkoja, palavereita, biisinkirjoitusta tai jonkinlaista sekametelisopan kaikista edellämainituista.

Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?

Minulle kuuluu tosi hyvää, kiitos kysymästä. Vietin viime viikon Pohjois-Suomessa mökillä lomaillen, jonka jälkeen soitin viikonloppuna soolokeikan Iin Kahvila Wanha Haminassa täydelle tuvalle. Nyt menen vielä viikoksi Norjan erämaahan kalastamaan. Kesä on ollut soittokeikkojen ja äänitetöiden osalta todella tiivistä ja monipuolista aikaa, joten mieli on pysynyt virkeänä. Loppukesään mahtuu vielä keikkoja, yhtyesoiton opetusta Oulun Konservatoriolla sekä äänitetöitä. Syksyn aion pyhittää pääosin luovalle työlle.

Rakastan Suomen luontoa ja pyrin ottamaan mahdollisimman paljon vapaapäivistäni irti luonnossa liikkumalla tai kalastamalla – minulle se on paras tapa saada mittasuhteita arjen keskellä mielessä pyörivään palettiin. Usein vapaalla soitan myös omaksi ilokseni kitaraa ja tapaan ystäviä. Lisäksi joskus on kiehtovaa syventyä tutkimaan musiikin eri ilmiöitä, siihen kun ei aika työn ohessa tahdo riittää.

Minkälaista on toimia kulttuurin alalla Pohjois-Suomessa? Millaisena näet Oulu2026-alueen tällä hetkellä?

Oulu näyttäytyy minulle tällä hetkellä raikkaana kaupunkina taiteentekijyyden, kulttuurin tarjonnan sekä kysynnän puolesta. Koronavuosien vaikutusta esittäviin taiteisiin on nähtävissä vielä paljon, mutta on ollut ilo huomata, että ainakin viimeisen viiden vuoden aikana Oulusta on noussut omaleimaisia kansainvälisen tason tekijöitä, jotka osaavat ja uskaltavat hyödyntää suomalaisuutta ja kulttuurillista perimäänsä artistina. Kaupungissa on (ja on tulossa lisää) sopivasti kilpailua myös liveklubien sekä laadukkaiden festivaalien osalta ja ehkä osin kulttuuripääkaupunki-hankkeen myötä myös pienempien tapahtumien ja järjestäjien luovat ideat ovat saaneet kannatusta ja tukea.

Mielestäni voi ajatella Oulussa olevan meneillään uusi aalto taiteentekijyydessä, jossa sekä musiikin, että muidenkin luovien alojen taiteilijat näkevät oululaisuuden arvona uudessa valossa niin historiallisesti, kuin maantieteellisestikin ja käyttävät sitä hyödykseen. Alueena Oulu on upea ja toivon, että jatkossa kykenemme ylläpitämään sekä suuntaamaan resursseja lisää oululaisen taiteen vientiin sekä yhteistyöhön ulkomaiden kanssa. Valtakunnallisesti toivoisin Oulun seudun näyttäytyvän vielä merkittävämpänä ja tasavertaisena alueena taiteen osalta esimerkiksi apurahoja myöntävien tahojen keskuudessa.

Miltä Oulu2026-alueella näyttää ja tuntuu vuonna 2026? Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?

2026 Oulussa tekijöiden keskuudessa vallitsee vapaa, toisiaan inspiroiva ja kannustava ilmapiiri, jossa korkeakulttuuri ja alakulttuurit voivat kukoistaa rinnakkain. Tätä edellyttää myös se, että järjestävät tahot ja kaupunki ymmärtävät investoida monimuotoisuuteen, ottavat riskejä ja tekevät tilaa sekä ruohonjuuritason kulttuuritoiminnalle, että myös suuren kokoluokan kulttuuritapahtumiin. Oulussa on myös nousevaa kulttuuriin keskittynyttä yrittäjyyttä, jonka uskon nostavan kulttuurituotannon tasoa ja lisäävän diversiteettiä vuoteen 2026 mennessä.

Kulttuuripääkaupunkitittelin myötä uskon, että pohjoisen Suomen arvoa rikkaana ja inspiroivana ympäristönä voidaan tehdä vielä näkyvämmäksi kansainvälisestikin. Kulttuuripääkaupunkihankkeen suuret linjat eivät välttämättä näy hetkessä, mutta suunta on oikea.

Mitä musiikki sinulle itsellesi merkitsee?

Minulle musiikki on itseilmaisukeino sekä tutkimusmatka, jossa myös muiden työ ja taide on loputon inspiraation lähde ja muistutus siitä, kuinka täydellisiä me kaikki ollaan omina itsenämme.

Miten Oulu voisi parantaa kulttuurin tuottajien tai käyttäjien asemaa?

Tarjoamalla rahoitusta, näkyvyyttä ja resursseja hankkeille, toimijoille ja tapahtumatuotantoon alkaen ruohonjuuritasolta aina paikallisen taiteen kansainvälistymisen tukemiseen saakka. Tämä voisi pitää sisällään myös eri taiteenalojen workshoppien, mestarikurssien ja kansainvälisten yhteisproduktioiden järjestämisen, joka tarjoaisi paikallisille taiteilijoille mahdollisuuksia verkostoitua ja jakaa osaamistaan. Laadukkaita ja kohtuuhintaisia harjoitus -ja työtiloja ei myöskään ole Oulussa liikaa, joten niiden resursoimisesta olisi varmasti hyötyä sekä tekijöille, että tuottajille.

Petrin Instagram

Aiemmat kulttuuripersoonat

Kuva:  Jutta Juvonen

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles