Viikon kulttuuripersoonamme on Heidi Kesti, joka on ammatiltaan kuvataiteilija, lavastaja ja puvustaja. Heidi Kesti valmistui kuvanveistäjäksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta, Kankaanpäästä vuonna 2005. Hän on siitä lähtien toiminut vapaana taiteilijana, pitänyt yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ja tehnyt monenlaisia eri taiteenlajeja yhdistäviä produktioita työryhmissä. Kuvataiteilijan työn lisäksi hän on suunnitellut ja toteuttanut lavastuksia viimeiset kymmenen vuotta muun muassa Flow Productionsille, joka on oululainen esittävän taiteen ja tanssin tuotantoryhmä. Tämän lisäksi Heidi myös tekee näyttelysuunnittelua- ja rakennusta mm. Valveen Sanataidekoulun produktioissa.
Heidi tekee paljon ja monenlaista ja ajatteleekin olevansa kulttuurin sekatyöläinen. Kuvataiteilijaopintoihin hän hakeutui tarkoituksellisesti, koska se oli ainoa ammatti, joka häntä kiinnosti. “Lukioaikana yhteishaussa opinto-ohjaaja yritti pakottaa minua Fiskarsille suunnittelijaksi mutta mielsin sen siistiksi sisätyöksi ja ajattelin että sellainen ei sovi minulle. Menin Liminkaan taidekouluun ja siitä eteenpäin Kankaanpäähän kuvanveisto-opintoihin. Lavastustaiteen pariin päädyin vahingossa, kun ajattelin että voihan sitäkin kokeilla.” Heidi kertoo tiestään taiteilijaksi.
Heidi Kesti – Keltainen päähine. Kuva: Tiina Wallin
Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?
Juuri nyt aika tuntuu kulkevan nopeasti. Pääosin se menee töissä monenlaisten projektien parissa. Tämä viikko on hujahtanut konkreettisesti apurahahakemusten kirjoittamisen sekä Valveen Sanataidekoulun Sanataide – Aarrearkku – prototyypin parissa, sekä tulevien produktioiden suunnittelupalavereissa. Helmikuun alussa saimme valokuvaaja Tiina Wallinin kanssa pitkäaikaisen yhteisprojektimme päätökseen, ja sen lopputulema, Viimeiset keisarilliset – näyttely, on parasta aikaa esillä Valve Galleriassa Kulttuuritalo Valveella. Töitä on riittänyt pandemia – aikanakin, se tuntuu onnekkaalta. Vapaa – aikani olen tällä viikolla käyttänyt siemenpussien rapistelemiseen ja Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelon innostuneeseen pläräämiseen. Aloitin myös uudelleen tauolla olleen harrastukseni, ilma-temppujoogan, ja havaitsin että jos on nelikymppinen ja pitää puoli vuotta taukoa, saa pungerruksen aloittaa nollasta.
Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?
Kulttuuri – ilmastonmuutosta pohtiessani mieleen tulee esimerkiksi toive, että kulttuurialalta ei enää leikattaisi – taiteen kenttä tarvitsee tukea. Kulttuuriala työllistää suoraan vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia, ja rahallisesti se tuottaa huomattavasti enemmän kuin mitkä sen kulut yhteiskunnalle ovat. Tekisi mieli luetella kaikki kulttuurialan työt – jos niitä ei olisi olemassa, minkälainen yhteiskunta meillä olisi? Ajattelen kulttuuri – ilmastonmuutoksen lisäävän ymmärrystä ja yhteistyötä etenkin taide- ja kulttuurikasvatuksen kautta – tästä hieno esimerkki on Taidetestaajat – kulttuurikasvatusohjelma. Itse ilmastonmuutosta koitan hidastaa joka kevät istuttamalla kymmenen neliömetrin kokoisen pölyttäjäbaarin kotipihalleni. Tänä vuonna olen suunnitellut laajentavani perhosten, mehiläisten ja kimalaisten noutopöytää ainakin yhdellä uudella kukkapenkillä. Ja sitten, olen myös innokas kompostoija.
Minkälaista on toimia Pohjois-Suomessa? Millaisena näet Oulun tällä hetkellä?
Oulussa ja Pohjois- Suomessa on hyvä toimia. Näen Pohjois-Suomessa toimimisen yhdeksi isoksi eduksi sen, että työmahdollisuuksia on runsaasti. Täällä on monenlaista kulttuuria, jossa voi olla mukana tekijänä, kokijana ja kuluttajana. On paljon, mistä valita. Kunpa vain aika riittäisi kaiken kokemiseen ja näkemiseen; kun on monessa mukana tekijänä, aika on niin sanotusti kortilla – ja se tarkoittaa sitä, että jää paljon näkemättä.
Miltä Oulussa näyttää ja tuntuu vuonna 2026? Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?
Toivon että kulttuuripääkaupunkihankkeen myötä työmahdollisuudet lisääntyvät entisestään etenkin pienempien toimijoiden keskuudessa, ja tietysti myös niiden toimijoiden, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa oululaisen kulttuurin saralla. Toivon että tekijät saisivat äänensä kuuluviin ja rahoitusta työllensä. Toivon että kulttuuripääkapunkitittelin myötä tilanne paranisi pysyvästi, eikä vain hetkellisesti. Uskon että 2026 tulee olemaan hieno vuosi – kohtahan se nähdään!
Kuva: Heidi Kesti – Mountain of Despair
Artikkelin kansikuva: Jan Ahlstedt. Kuva on Tuho-osasto -teoksesta. Kuvassa on Heidi Kesti sekä Louna-Tuuli Luukka.
