fbpx

Häpeätahrasta tähdeksi

11.11.2019 | KIRJOITUKSET

Oulun ystävyyskaupunki Matera on toinen vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupungeista Bulgarian Plovdivin ohella. Tutustuimme lokakuussa Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan liiton edustajien kanssa tähän omaperäiseen eteläitalialaiseen kaupunkiin. Matera on maailman kolmanneksi vanhin kaupunki, jossa on ollut asutusta yhtäjaksoisesti 10 000 vuoden ajan.

Matera oli sotien jälkeen köyhä kaupunki, jossa asukkaat kärsivät kollektiivisesta häpeän tunteesta. Luolakaupungissa ei ollut vesivessoja eikä juoksevaa vettä. Perheenäidit paistoivat leivät yhteisuuneissa, joihin liittyvinä matkamuistoina voi ostaa aikaisemmin arkisina käyttökaluina olleita leipäleimoja: oman leipänsä erotti uunista otettaessa leiman ansiosta.  Sassin vanha kaupunki muuttui 1950-luvulla aavekaupungiksi, kun sen asukkaat evakuoitiin vaarallisiksi käyneistä luola-asunnoista uusiin, mukavuuksilla varustettuihin lähiöihin kaupungin ulkopuolelle.

Käänne parempaan Materan historiassa tapahtui 1993, kun Unesco nimesi sen maailmanperintökohteeksi. Kiinnostus kaupungin kunnostamiseen heräsi, entisille asukkaille tarjottiin mahdollisuutta lunastaa vanhat kotinsa, mutta harvalla oli siihen varaa. Osa luolista kunnostettiin hotelleiksi ja ravintoloiksi. Tänä päivänä Matera on suosittu matkailukohde, jossa historian läsnäolon tuntee joka askeleella.

Italian kulttuuripääkaupunkikisassa oli mukana 21 kaupunkia. Matera löi muut kilpailijat selkeällä konseptillaan, joka perustui kaupungin erityispiirteisiin ja rakensi kulttuuriohjelmaa yhdessä asukkaiden kanssa. Kulttuuriohjelman sisältö on laaja, perinneruokaohjeiden tallennuksesta yhteisölliseen valoteokseen ja nykytaiteeseen.

Matera koki viidessä vuodessa saman minkä Venetsia viidessäkymmenessä. Matkailu kasvoi 400 % – enemmän kuin missään muualla Italiassa vastaavassa ajassa. Kaikki eivät olleet valmiita tähän, mutta nyt kasvusta ja sen tuomista työpaikoista halutaan pitää kiinni. Elinvoimaa rakennetaan myös uudelle pohjalle, digitaalisuuden tarjoamiin tulevaisuuden ratkaisuihin.

Muutoskykyisyys eli resilienssi on Oulua ja Materaa yhdistävä ominaisuus. Sitkeydellä on selätetty eteen osuneet äkilliset muutokset. Kulttuuripääkaupunki luo mahdollisuuksia kehittää kulttuurimatkailua ja antaa asukkaille uutta ylpeyden aihetta kotiseudustaan.

Piia Rantala-Korhonen
Oulu2026-hankejohtaja
11.11.2019

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles