fbpx

Arctic Food Cornereissa otetaan mallia maailmalta marras-joulukuussa

Tervetuloa marraskuun Arctic Food Cornereihin!

 

16.11.2023 Ugly vegetables? – Uudenlainen ajattelutapa ruokahävikkiin

Aika: klo 14-16:00Paikka: Teams

Cornerissa saamme kuulla Kööpenhaminassa asuvan Petra Kaukuan kertovan, mistä Eat Grim -yritys on saanut alkunsa ja mistä matka “rumien vihanneksien” pariin on juontanut juurensa. Ajatus Eat Grimin taustalla on keskittyä globaaliin ongelmaan ruokahävikin estämiseksi uudella tavalla – nimittäin hyödyntämällä myös vihanneksia, jotka eivät sellaisenaan kelpaa kaupan hyllylle.

Lisäksi saamme tutustua ihastuttavaan Ylikiimingissä sijaitsevaan Jokitilaan, kun yrittäjä Armi Jokitila kertoo yrityksestään. Jokitila keskittyy puhtaaseen sekä luonnolliseen avomaankasvisten viljelyyn.

 

23.11.2023 Teemana vienti: Case yritykset Etelä-Suomesta

Aika: klo 14-16:00Paikka: Teams

Tämänkertaisessa Arctic Food Cornerissa vieraaksemme linjoille saapuu kaksi vientiyritystä Etelä-Suomesta.

Jymy-jäätelötuotteistaan tunnettu Suomisen Maito, on vuonna 2014 perustettu yritys, joka toimii Aurassa.Viennin osalta Suomisen Maito myy tuotteitaan Saksassa n.1000 kaupassa, viidessä tukussa ja kuudessa ketjussa vuodesta 2019 lähtien. Yrityksen toimitusjohtaja Horst Neumann kertoo tilaisuudessa muun muassa kuinka ostajakontakteja löydetään vientimaasta, sekä miten pakkausten design ja viranomaisvalidointi hoidetaan kohdemaassa.

Toinen case yrityksemme on Vampulalainen yritys Finnish Plant. Yrittäjäpariskunta Matti ja Tuuli Kotaja valmistavat ja myyvät ruusunmarjahilloa ja tiesivät jo yritystä perustaessa, ettei heidän kohdeyleisönsä ole Suomessa. Heidän strategiansa on ollut alusta asti ajatus siitä kuinka pienikin yritys voi lähteä vientiin. Matti sanookin heidän markkina-alueensa olevan koko maailma!

 

30.11.2023 Pienpanimotuotteilla maailmalle

Aika: klo 14-16:00Paikka: Teams

Salama Brewing on high end tuotteisiin keskittyvä panimo Espoosta. Yritys on toiminut vuodesta 2018 ja aloittivat kansainvälistymisen jo kesällä 2019. Tällä hetkellä tuotevalikoimasta löytyy jo yli 200 erilaista tuotetta. Yrityksen perustaja Christian Holmlund on työskennellyt aikaisemmin liikkeenjohdon konsulttina erikoistuen pk-yrityksien kansainvälistymiseen. Tilaisuudessa kuullemme markkinoinnin ja brändin merkityksestä, joten paljon mielenkiintoista asiaa luvassa.

Tilaisuudet pidetään etänä, joten hyppää linjoille siellä, missä itsellesi mukavimmalta tuntuu!

Voit ilmoittautua kaikkiin tilaisuuksiin oheisen linkin kautta: https://www.lyyti.fi/reg/arcticfoodcornerit

 

Teams-linkki tapahtumaan lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä.

Ps. Lisääthän kalenteriisi myös Paketointipajan 5.12.2023 kello 9-12:00.

 

 

 


 

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, ja Makuseikkailu on osa Arctic Food Lab:in ja Oulu2026-kulttuuriohjelman kokonaisuutta. Arctic Food Lab esittelee mitä pohjoisen Suomen ruokakulttuuri on ja näyttää miten puhtaita arktisen alueen raaka-aineita voidaan jalostaa korkealaatuisella, paikallisella osaamisella.

Makuseikkailuun osallistuvat yritykset valmistavat maisteluannoksensa pääosin lähialueella tuotetuista raaka-aineista, mikä takaa annosten puhtauden ja paikallisuuden. Tapahtuma järjestetään kerran vuodessa ja sen tavoitteena on kasvaa ja kansainvälistyä kohti kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Paketointipaja 5.12.2023 – Kuinka suunnitella houkutteleva tuotepakkaus?

Erilaisia pakkauksia Kööpenhaminan kauppahallissa.

 

Tervetuloa joulukuiseen paketointipajaan!

Paikka: De Gamlas Hem, Kirkkokatu 54, 90120 Oulu

Aika: 5.12.2023 kello 8:30-12:00

 

8:30-9:00
Kahvit tarjolla sekä osallistujien tuotteisiin tutustumista

9:00-10:00
Virpi Vainio, Höyry
Brändin ja pakkauksen merkitys markkinoinnissa

10:00-10:40
Miten pakkaussuunnittelu täytyy huomioida kansainvälisessä ympäristössä?

11:00-12:00
Tutustumme ja kehitämme yhdessä toistemme tuotepakkauksia.

 

Paketointipajassa syvennymme pakkauksien merkitykseen markkinointivälineenä.

Aloitamme aamun Mainostoimisto Höyryn Virpi Vainion puheenvuorolla, kuinka suunnitella houkutteleva tuotepakkaus. Pakkaussuunnittelu on lähellä Virpin sydäntä ja hän jakaa meille ammattilaisen vinkit millainen pakkaus erottuu muiden joukosta.

Puheenvuoron jälkeen kurkistamme kuinka eri pakkaukset toimivat kansainvälisessä kontekstissa. Kansainvälinen ympäristö voi olla omassa kotimaassa, jossa yleisö on suurimmaksi osaksi muunmaalaisia, mutta myös kohdemaa Suomen rajojen ulkopuolella. Pakkausmieltymyksillä on myös suuria kulttuurillisia eroja, joten tämä on hyvä huomioida pakkauksia suunnitellessa tiettyyn ympäristöön.

Lopuksi pääsemme esittelemään omia tuotteitamme pienissä ryhmissä / pareittain ja pohdimme miten pakkauksia voisi mahdollisesti kehittää.

 

Tuo siis mukanasi omia tuotteitasi sekä avointa mieltä!

 

Myyjähaku Maalaisjoulutorille 9.-16.12.2023

 

 

Olemme mukana Maalaisjoulutorilla Zeppelinissä 9.-16.12.2023 Arctic Food Lab näkyvyydellä. Meille on varattuna kolmen pöydän kulmapaikka. Varaathan toivomasi myyntipäivät maksutta Arctic Food Lab – pisteeltä.
Maalaisjoulutori on järjestäjien puolesta koristeltu rustiikkisesti vanhoilla esineillä. Värimaailma hehkuu vihreän ja harmaan sävyissä, luoden aitoa maalaisjoulun tunnelmaa. Toiveena on, että myyjät ottavat vanhan ajan joulutunnelman huomioon tuotteiden esillepanossa sekä pukeutumisessaan.
Maalaisjoulutorin aukioloajat:
Ma-Pe 11-17, La 11-18 ja Su 12-17

 

Makumatka yli maakuntarajojen 8.11.2023

Tutustumismatka ruokamatkailun helmiin, tarinallistamisen taitoihin sekä ruokakokemusten tuotteistamiseen kansainvälisille matkailijoille

 

Heikkilän Pirtin kaunis kattaus houkuttelee matkailijoita.

 

Aika: Keskiviikkona 8.11.2023

Paikka: Utajärvi, Sotkamo

 

Oulu2026 alue on laaja ja alueellisen yhteistyön vahvistaminen on yksi tärkeistä tehtävistämme kohti kulttuuripääkaupunkivuotta. Tämän tiimoilta järjestämme Arctic Food Lab yrityksille tutustumismatkan ruokamatkailutekemiseen Sotkamossa.

Matkalla tutustumme ruoka-alan vientiyritykseen, vierailemme ruoka- ja matkailualan yrityksissä kuullen yritystarinoita, kokemuksia ruokamatkailun tuotteistamisesta sekä tarinallistamisen tärkeydestä ruokamatkailun markkinoinnissa. Kuulemme lähituottajien puheenvuoroja ja pääsemme myös itse osallistumaan kansainvälisille matkailijoille suunnattuun ruokamatkailutyöpajaan.

 

Yrittäjä, Lähde kanssamme vahvistamaan alueellista yhteistyötä ja tutustumaan ruokamatkailun helmiin maakuntarajan tuntumassa!

 

Matkan ohjelma:

Lähtö klo 8  
Oulun linja-autoasemalta

n. klo 9-10    
Kinnusen Mylly, Utajärvi
Tutustuminen yritykseen ja tuotteisiin

n. klo 11.30    
Haapalan panimoravintola, Sotkamo
Omakustanteinen lounas
Panimokierros, tutustuminen yritykseen ja tuotteisiin

n. klo 13        
Heikkilän Pirtti, Sotkamo
Tervetuloa ja kahvit, Heikkilän historia ja tulevaisuus
Kunnanjohtajan tervehdys ja kuntaesittely matkailun näkökulmasta
Kuulemme tarinallistamisesta ja ruokamatkailun tuotteistamisesta esimerkkien kautta

Case: Veikko Huovinen
Yli sinisten vaarojen – menu (Hamsterin päiväkirja)
Valon voimalla – menu (Puukansan tarina)
Huovisen Makumatka (Huovisen Erikoiset)

Maistellen kainuuta
Jatkamme Heikkilän Pirtillä tutustuen osallistavaan kainuulaiseen leipäpöytään. Pääsemme mukaan taikinaterapiaan leipätyöpajan muodossa, joka on suunniteltu kansainvälisille matkailijoille suunnatuksi                   tuotteeksi.

Leipäpöydän ääressä tuottajaesittelyssä Vuokatin viini.

17.15 -18
Sotkamo ja Vuokatti matkailijan silmin

Tutustumme Sotkamoon ja Vuokattiin bussilla matkailijan silmin Sotkamon matkailuoppaan johdolla

18.00
Kotiinlähtö

20.30
Paluu Oulun linja-autoasemalle

 

ILMOITTAUDU MUKAAN MAKUMATKALLE 

 

 

Lisätietoja:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä

Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella.

Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin.

Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Arctic Foodlab logo

Paketointipaja 5.12.2023

Erilaisia pakkauksia Kööpenhaminan kauppahallissa.

 

Miksi pakkauksilla on niin suuri merkitys elintarvikkeiden myynnissä? Perinteisesi pakkaus suojaa tuotetta pilaantumiselta ja on tuotteen kuljettamiselle välttämättömyys. Yhä useampi kuluttajista tekee ostopäätöksensä tuotteen houkuttelevan ulkonäön perusteella, minkä johdosta pakkaus nähdään yhtenä merkittävimpinä markkinointivälineenä.

Tule mukaan joulukuiseen paketointipajaan kuulemaan, mitä merkitystä on muun muassa pakkauksen värillä, fontilla, kuvilla ja tuoteselosteella tuotteen houkuttelevuuden kannalta. Paketointipajan aikana tutustumme toistemme tuotteisiin ja mietitään yhdessä millaisia ajatuksia ja mielikuvia ne herättävät sekä kuinka kehittää omaa tuotetta houkuttelevammaksi ja kaupanhyllyltä erottuvaksi kokonaisuudeksi.
Päivän ohjelma tarkentuu vielä, mutta voit jo ilmoittautua mukaan.

 

Ilmoittaudu mukaan

 

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä

Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella.

Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin.

Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Arctic Foodlab logo

Arctic Food Lab -ruokaverkoston tapaaminen 2.11.2023

 

 

Tervetuloa mukaan ruokamatkailu teemaiseen Arctic Food Lab -verkoston tapaamiseen!
Ilmoittaudu mukaan tästä pikaisesti, 25.10 mennessä, koska paikkoja on rajattu määrä!

 

Alustava ohjelma

12.00                  Tervetuloa / Pohjois-Pohjanmaan liitto

12.05                  EUSBSR Tourism PAC-hankkeen esittely / Anna-Maija Toivonen, Pohjois-Pohjanmaan liitto

12.15                  KV-hankkeen esittely (tarkemmat tiedot vahvistuvat pian)

12.30                  Työpaja: Näkemyksemme Suomen Ruokamatkailustrategian 2020-2028 päivitykseen.  / Ruokamatkailun projektipäälliköt Sini Garam ja Kristiina Adamsson, Haaga-Helia amk, Hungry for Finlan

  •  Miten Pohjois-Pohjanmaan tulee näkyä kansallisessa ruokamatkailustrategiassa 2020-2028?
  • Pohjois-Pohjanmaasta yksi kansallisista ruokamatkailun ydinalueryhmistä?
  •  Mitkä ovat alueemme vahvuudet, unelmat, toimenpiteet ja painopisteet?

 

Kahvit työpaja lomassa

15.00                  Yrityspuheenvuorot

  • Juha Kolehmainen / General Manager / Scandic Oulu City & Scandic Oulu Station
  • Hiljaisen kansan niittykahvila / Yrittäjä Ritva Huttunen

15.40                  Verkostoitumista

16.00                  Tilaisuus päättyy

 

 

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä

Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella.

Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin.

Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Arctic Foodlab logo