fbpx

Puurotalkkuna on Pohjois-Pohjanmaalainen perinneherkku

 

Arctic Food Lab -verkoston jäsenen Pietolan tilan Pietolan Puurotalkkuna on todellinen suomalaisen ruokakulttuurin aarre. Siikajoen Karinkannalla sijaitsevan tilan tunnettuun tuotteeseen on moni varmasti törmännyt kaupan hyllyillä jo pitkän aikaa.

“Puurotalkkuna on Pohjois-Pohjanmaan oma perinneruoka ja täältä lähtöisin” kertoo  Marika Pietola.

Tällä hetkellä Pietola vastaa tilalla talkkunan tuotannosta. Hän hyppäsi mukaan vuonna 2011 tavattuaan maatalon sen hetkisen isännän ja nykyisen puolisonsa. Pietolan tilan päätoimiala on naudan kasvatus ja puurotalkkuna sivubisnestä. Sitä on kuitenkin valmistettu jo 60-luvulta asti Pietolan puolison isovanhempien toimesta, jo parikymmentä vuotta ennen Pietolan tilan perustamista.

Erityisen tästä puurotalkkunasta tekee se, että sitä valmistetaan vieläkin samoilla työmenetelmillä kuin 60-luvulla. Ohranjyvät keitetään muuripadassa ja sen jälkeen paahdetaan uunissa, osa kuoresta irrotetaan kuorimakoneella ja sen jälkeen ohranjyvät jauhetaan.

“Kaikki tehdään käsityömenetelmin perinteitä kunnioittaen”, Pietola selittää.

 

Monikäyttöinen raaka-aine

Pietolan Puurotalkkunaa on saatavilla kaupoissa Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuun seuduilla, sekä joissakin Uudenmaan isoimmissa marketeissa. Se sisältää pelkkää ohraa, toisin kuin etelässä valmistettavat puurotalkkunat, joissa saattaa lisäksi olla myös esimerkiksi kauraa, ruista, herneitä tai papuja.

Perinteisesti puurotalkkuna keitetään nimensä mukaisesti puuroksi ja Pietolan mukaan puuro täytyy ehdottomasti nauttia voisilmän kera. Käyttötarkoituksia on kuitenkin lisäksi monia.

“Korppujauhojen sijaan lihapulliin, lettutaikinaan, rieskataikinaan, lihan tai kalan leivitykseen…”, Pietola luettelee.

Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee mustikka-talkkunahyveen, myöskin tunnetun perinneherkun. Siinä talkkunaa sekoitetaan mustikoihin ja reseptistä liittyen kermaan tai vaikkapa jogurttiin.

 

Se ainoa oikea

Pietolan tila on perustettu vuonna 1982. Siitä asti Pietolan Puurotalkkunaa on tuotettu kauppojen hyllyille, juuri sillä 60-luvulla kehitetyllä perhereseptillä. Pietolan mukaan monelle asiakkaalle tämä on juuri “se ainoa oikea puurotalkkuna”, eikä suotta, sillä monet asiakkaat ovat voineet syödä tätä samaa talkkunaa jo vuosikymmenten ajan. Kauppojen lisäksi he postittavat tuotteita suoraan asiakkaille. Hyvää palautetta tulee niin sosiaaliseen mediaan kuin puhelimitsekin.

Ruoantuottajana Pietilä kokee lähiruoan olevan luonnollisesti lähellä hänen sydäntään. Hän kehuu Arctic Food Lab -verkostoa hyväksi asiaksi, jonka kautta ihmiset voivat löytää mielenkiintoisia uusia tuotteita ja yrityksiä.

 


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Pohjoisen tuoreita juureksia pohjoisen ihmisille

Yrittäjä Veli Hyttinen tuntee juuresten viljelyn salat.
Kuva: Camilla Haaga

 

Arctic Food Lab-verkosto kasvaa kasvamistaan, kun verkostoon liittyy paikallisia juureksia jalostava Vegeelia Oy. Yrityksen toiminta käynnistettiin kolme vuotta sitten, kun valmisruokavalmistaja Feelia Oy kertoi yrittäjä Veli Hyttiselle tarvitsevansa toimintaansa tuoreita ja paikallisia juureksia. Pienestä hiilijalanjäljestä, tilojen lisäansiomahdollisuuksista ja paikallisuudesta kiteytyi Vegeelian ydinidea, jonka pohjalta Hyttinen polkaisi yritystoimintansa käyntiin Siikalatvan Kestilässä syksyllä 2019.

“Käynnistimme tuotantolaitoksen, jossa aloimme kuorimaan juureksia. Viime syksystä lähtien olemme myös kuutioineet kuorittuja juureksia, jonka lisäksi olemme toimittaneet jonkin verran tuotteita lähialueen kauppoihin” yrittäjä kertoo.

Vegeelian Arctic Food Lab-tuotteena ovat lähialueen juurekset sisältäen oranssia ja keltaista porkkanaa, kyssäkaalia, lanttua, palsternakkaa ja sipulia. Vegeelia toimittaa tulevaisuudessa tuotteitaan muun muassa suurtalouskeittiöille, kouluille ja jalostuslaitoksille.

“Tuotantopotentiaalia on paljon nyt, kun olemme oppineet juuresten viljelyn salat ja olemme turvanneet raaka-aineen saatavuuden. Meillä on suuri kasvuhalukkuus ja pyrimme koko ajan löytämään uusia markkinoita tuotteillemme” viljelijä kuvailee.

Hyttinen kertoo saaneensa lähialueen ihmisiltä positiivista palautetta puhtaasta lähiruuasta. Hän toivoo Arctic Food Lab-leiman viestivän asiakkaille juuresten olevan ennen kaikkea pohjoista ruokaa pohjoisen ihmisille.

 

Oodi puhtaalle lähiruualle

Kuva: Camilla Haaga

Pudasjärveltä lähtöisin oleva yrittäjä kertoo oman tilan ostamisen olleen luonnollinen valinta, sillä Hyttisen juuret juontavat lapsuuden maisemiin kotitilalle, jossa pidettiin lypsykarjaa vuoteen 2009 saakka. Viljelijä osti vaimonsa kanssa tilan Tavastkengältä vuonna 2004 ja aloitti emolehmäkarjan kasvattamisen. Tällä hetkellä tilalta löytyy emolehmiä noin 80 kappaletta.

“Innostuin juuresten viljelystä, kun pääsin Vihannesviljelyn maamieshankkeeseen vetäjäksi. Olin jo aikaisemmin ollut kiinnostunut testaamaan uutta tuotantosuuntaa, mutta hanke sysäisi toiminnan liikkeelle oikein olan takaa. Hankkeen myötä on ollut mahdollista tarjota muillekin viljelijöille juuresten viljelykokeilua sekä auttaa viljelyn ja kasvinsuojelun suunnittelussa, kylvötöissä ja juuresten nostossa” agrologi kertoo.

Haasteellinen työ saa yrittäjän innostumaan, eikä hän kavahda pitää kaikkia naruja omissa käsissään. Osaavan työvoiman löytäminen tuottaa aika ajoin haasteita, mutta muilta osin Hyttinen kertoo säästyneensä suuremmilta kommelluksilta.

”Tämä työ on osittain kausiluontoista, joten osaavan työvoiman löytäminen on välillä haasteellista. Ulkopuolista asiantuntija-apua tulee hyödynnettyä aivan liian vähän ja siinä täytyisi ehdottomasti kehittyä” viljelijä toteaa.

Tulevaisuuden ruokakulttuurissa yrittäjä toivoo näkevänsä muutosta paikallisempaan suuntaan. Hyttinen painottaa lähiruuan ja puhtaiden raaka-aineiden merkitystä vastuullisessa ruuantuotannossa.

“Suomen kokoisessa maassa suuri osa on lähiruokaa mutta toivoisin, että ruoka olisi myös lähellä tuotettua – se olisi mielestäni tärkeää. Ympäristön antamia mahdollisuuksia tulisi hyödyntää monipuolisemmin ja toivoisin näkeväni tulevaisuudessa uudenlaisia innovaatioita ruuan ympärillä” yrittäjä summaa.


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Maukasta lähiruokaa ja yhteisön auttamista

Juureksia koreissa

 

Arctic Food Lab -verkostoon kuuluva Ravintola Pömilä on Tyrnävällä sijaitseva, lounas- ja kahvilapalveluita sekä pitopalvelua tarjoava ravintola. Pömilää johtaa ravintolapäällikkö ja toimitusjohtaja Marika Keränen.

Pömilän ydintoimintaa ovat kotiruokalounas sekä kahvila, jotka pyörivät arkipäivisin. Keränen kertoo asiakaskunnasta suurimman osan olevan ulkopaikkakuntalaisia, jotka työskentelevät Tyrnävällä. Noin kolmasosa on paikallisia. Keräsen mielestä tärkeää on kuitenkin se, että ihan kaikki ovat Pömilään tervetulleita.

“Haluan Pömilän olevan sellainen paikka, missä minulla on kiva olla ja jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi.”

Viikonloput ja illat Pömilässä tehdään pitopalvelua. Tiloissa järjestetään monenlaisia yksityistapahtumia “kissanristiäisistä ihan oikeisiin ristiäisiin” ja suurempiin tapahtumiin matkustetaan sinne, mihin asiakas haluaa.

 

Paikallisuus lähellä sydäntä

Lähiruoka korostuu Pömilän toiminnassa vahvasti. Pömilän omalla, puolen hehtaarin kokoisella viljelyalueella kasvavat kaikki perusvihannekset ja -yrtit, sekä paljon muuta munakoisosta paprikaan. Talvikaudella kaikki ravintolassa käytettävät sipulit, punasipulit, perunat sekä viljatuotteet tulevat Tyrnävältä.

“Lähiruoka on aina ollut lähellä sydäntäni. Innostuin jo lapsena viljelystä ja omavaraisuudesta”, Keränen kertoo.

Viljelyn lisäksi Keränen kalastaa ja sienestää ahkerasti. Pömilässä on välillä lähiruokapäiviä, jossa voi olla tarjolla vaikkapa kalaruokia kymmenen kilometrin säteellä kalastetuista kaloista. Sieniä Keränen kertoo poimivansa kauden aikana jopa 800 kiloa. Sieniruoat ovatkin yksi Pömilän rakastetuimmista ruokalajeista.

“Kaikki, mikä kasvaa täällä pohjoisessa on minulle tärkeää ja lähellä omaa makutottumustani. Haluan jakaa sitä myös muualta tuleville, että hekin pääsevät kokemaan miltä maistuu vaikkapa valoisina öinä kasvanut nauris.”

Ruokalistalta löytyy myös oululaisia perinneruokia, kuten rössypottua. Ja jos ei löydy, asiakkaat kyllä kyselevät niiden perään.

“Sellaiset ihmiset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet täällä kaipaavat niitä perinneruokia.”

 

Pömilässä pömistään

Ravintola Pömilä toimii Keräsen mukaan pienessä huushollissa, joka on rakennettu jo 1920-luvulla. Tyrnävä on ollut aikanaan vilkas maaseutukeskus ja Pömilä on alunperin rakennettu odottelupaikaksi. Esimerkiksi Kainuusta saapuneet tukkimiehet joutuivat odottelemaan pitkän tovin, kun tukkeja sahattiin laudoiksi. Tämä aika vietettiin Pömilässä, josta ravintola on saanut nimensäkin.

“Ukot tulivat tänne istumaan ja puhua pömisemään”, Keränen selittää.

Rakennus uudistettiin 2000-luvulla alkuperäistä kunnioittaen. Viljelylaatikot kuvastavat entisaikojen lautatapuleita ja hevospuomit voi vieläkin löytää ravintola pihalta. Vanhoissa valokuvissa Pömilän pihalla seisoo jopa 100 hevosta omistajiaan odotellen.

 

Auttamisen halu vie eteenpäin

Keränen päätyi Pömilän omistajaksi elämän suuntaa muuttaneen tulipalon kautta. Hän otti lomaa edellisestä työpaikastaan, vietti sen Pömilässä ja sille tielle hän on jäänyt. Hän on Pömilän ainoa vakituinen työntekijä, mutta ravintola tarjoaa paikkoja työssäoppijoille, ammattikoulujen harjoittelijoille sekä kehitysvammaisille sekä oppimis- ja käytöshäiriöisille.

Keräsen mukaan koko Pömilän toimintaa ohjaa auttamisen halu. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta, sillä vuonna 2018 hänelle myönnettiin Kunnallisalan kehittämissäätiön Arjen turvaaja -palkinto. Palkinnon jakamispäivänä ravintola oli hyvällä omallatunnolla kiinni.

“Se oli yksi elämäni hienoimmista hetkistä.”

Pömilässä tehdään paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, esimerkiksi korona-aikana Pömilä tarjosi mittavaa ruoka-apua lähialueiden perheille. Tyrnävällä on Keräsen mukaan isoja perheitä ja paljon yksinhuoltajia, joilta monilta korona-aika vei työt alta.

Apua on annettu myös sellaisille perheille, jotka ovat kohdanneet perheenjäsenen menetyksen. Keränen on tehnyt ruoat surevalle perheelle raaka-aineista, jotka on hankittu yksityisiltä henkilöiltä tai järjestöiltä saaduilla rahalahjoituksilla. Yhteisöllisyys ja muiden auttaminen tekee Keräsen mukaan työstä tekemisen arvoista.

“Elantoni minä saan suurilta osin pitopalvelutoiminnasta, mutta elämän sisältö tulee Pömilästä ja siitä ihanan isosta perheestä, jonka olen täällä kolmentoista vuoden aikana saanut.”

 

Ravintola Pömilän Facebook-sivu


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Makumatka kulttuuripääkaupunkiin 2026!


Aika
: pe 9.6.2023 klo 14–17 (lähitoteutus, striimi), iltaohjelma klo 17–20 (vain lähitoteutus)
Paikka: Oulu

 

 

Ruoka-alan yritysten mahdollisuudet Oulun kulttuuripääkaupungissa 2026 – tietoa, sparrausta, kokemuksellisuutta ja verkostoitumista!
 
 

Kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 tuo Ouluun laajan ja monipuolisen kävijäkunnan eri puolilta maailmaa. Kulttuuripääkaupunkivuosi avaa mahdollisuuden elintarvikealan yrityksille tavoittaa uusia asiakkaita ja laajentaa markkinoitaan.

 
 

Makumatka kulttuuripääkaupunkiin 2026 -tapahtuma tarjoaa Pohjois-Pohjanmaalla toimiville elintarvikealan mikro- ja pk-yrityksille mm.

 

• Esimerkkejä aiemmista kulttuuripääkaupungeista – mitä muissa kaupungeissa on tehty?

• Vinkkejä tuotteiden kehittämiseen ulkomaalaisille matkailijoille
• Rahoitusmahdollisuuksista yrityksille
• Kohtaamispaikan alueelliselle yhteistyölle

• Lisäksi yrityksille tarjotaan työkaluja ja sparrausta, millaisilla askeleilla edetä palvelu- ja tuotekehityksessä kohti kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

 

Tapahtuma järjestetään Oulussa tunnelmallisessa Villa Hannalassa pe 9.6. klo 13.30–17. Tapahtuma jatkuu elämyksellisellä Arctic Evening -iltatilaisuudella klo 17–20.
 
 

Tapahtuma on kaikille osallistujille maksuton.

 

 
Ohjelma klo 14–17 (lähitoteutus, joka striimataan)
 
 
 
  • (Ilmoittautuminen ja verkostoitumiskahvit klo 13.30 alkaen)
  • Mitä mahdollisuuksia Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuosi tarjoaa ruoka-alan yrityksille? Mallia maailmalta – esimerkkejä aiemmista kulttuuripääkaupungeista, Oulu 2026​
  • Ilmastoviisaat elintarvikkeet – vinkkejä tuotteiden kehittämiseen ulkomaisille matkailijoille, Jukka-Pekka Inkinen, KIKE-hanke, Fennopromo Oy ​​
  • Yritystukien mahdollisuudet, Tuula Kokko, yritysasiantuntija, Maa- ja kotitalousnaiset​
  • Alueellinen yhteistyö vahvuutena! ​​
  • Mahdollisuuksista toimintaa ja tuloksia ruoka-alan yrityksille -sparraustyöpaja, Anne Sorvari, kehittämispäällikkö, Oamk
 
 

Arctic Evening -iltaohjelma klo 17–20 (lähitoteutus, ei striimata)

 
 

• Arctic Evening – Pohjoisen matkailutuotteen pilotointia yhdessä kokemuksellisella ja maistuvalla otteella

 

lltatilaisuudessa tutustutaan villiyrtteihin eri aistien kautta ja pohditaan yhdessä mahdollista matkailutuotetta villiyrttien ympärille. Illan aikana luvassa verkostoitumista, ajatustenvaihtoa ja teemaan sopivaa iltapalaa. ​

 

Ilmoittaudu mukaan lähiosallistujaksi pe 2.6. mennessä. Ilmoittautuminen etäosallistujaksi jatkuu to 8.6. asti.

Tervetuloa ottamaan ensiaskeleet kohti kulttuuripääkaupunkivuotta 2026!

 
 
 
 
 
Voikukat
 
 

 

Villiyrttikarkelot

 

Aika: la 10.6.2023 klo 10–16

Paikka: Åströminpuisto, Mannenkatu 1, Oulu

 

 

Villiyrttikarkelot on koko perheen tapahtuma, jossa esitellään luontoalan mahdollisuuksia – luonnon villejä tuotteita ja palveluja villissä luonnossa.

 
 

Villiyrttikarkeloissa voit mm. osallistua villiyrttikävelylle, maistella ja kokea luontoa sekä kuulla asiantuntijaesityksiä ja paikallista musiikkia.

 
 

Pohjois-Pohjanmaan luontoalan yrittäjien myyntipisteistä voi ostaa luonnontuotteista jalostettuja elintarvikkeita ja kosmetiikkaa sekä tutustua luontopalveluyrityksien moninaisiin palveluihin.

 
 

Haluatko näytteilleasettajaksi Villiyrttikarkeloille? Ilmoittaudu nyt!

 
 

Tapahtumassa luontoalan yrittäjät saavat esitellä ja myydä tuotteitaan ja palveluitaan. Valmistautuminen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen ruokatapahtumissa on startannut ja sinulla on myös mahdollista saada tuotteesi mukaan Arctic Tasting! -pisteelle. Tulet saamaan kootun palautteen ja kehittämisvinkit tuotteestasi sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä tapahtumakävijöiltä.

 

 
 
 

Tapahtuman järjestää Pohjois-Pohjanmaan Luontoaalanyrittäjät ry yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa.
Arctic Food Lab / Puustia!-hanke on mukan tapahtuman järjestylyissä.
Puustia!-hankkeella rakennetaan perustaa Pohjois-Pohjanmaan kansainväliselle ruoka- ja kulttuurimatkailulle sekä ruoka-alan kansainvälistymiselle. Se lisää myös asukkaiden arvostusta oman alueen gastronomiaa ja raaka-aineita kohtaan ja voi parantaa ruoka-alan vetovoimaa nuorten ammatinvalintavaiheessa.

 
 
 

Arctic Food Lab goes Villiyrttikarkelot

VILLIYRTTIKARKELOT

Lauantaina 10.6.2023 klo 10-16

Paikka: Åströmin puisto, Mannentie 1, 90100 Oulu

 

Villiyrttikarkelot on kesäinen tapahtuma keskellä viihtyisää Åströmin puistoa tuoden esille luonnontuotteita, makuja ja elämyksiä. Kesäkuu on villiyrttien kulta-aikaa.

Tapahtumasta löydät luonnontuotteista valmistettuja ruoka- ja kosmetiikkatuotteita sekä käsitöitä. Lisäksi voit nauttia ihanista luontoelämyksistä – esimerkiksi villiyrttikävelyistä, live-musiikista sekä luonnontuotteisiin liittyvistä kiinnostavista puheenvuoroista.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 ja Arctic Food Lab on osa kulttuuriohjelmaa, joka tuo esiin Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulun ja pohjoisen Suomen taivaan alla kasvaneiden raaka-aineiden ja arktisissa oloissa syntyneen ruokaperinteen ainutlaatuisuutta. Haluamme tarjota paikallisille ja kansainvälisille vieraille Arctic Food Lab – elämyksiä, joita ei voi kokea missään muualla.

Arctic Tasting! Valmistautuminen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen ruokatapahtumissa on startannut ja Arctic Food Lab on mukana Villiyrttikarkeloissa Arctic Tasting! luonnontuotteiden maistelu- ja testauspisteellä.

Tule mukaan maistelemaan pohjoisen luonnon antimia, arvioimaan tuotteita ja pakkauksia. Jättämällä palautetta ja kehittämisvinkkejä yrityksille, osallistut Arctic Food Lab – pohjoisen maku- ja elämyspaketin arvontaan!

Tapahtuma on avoin kaikille ja sopii perheille!

Tapahtuman järjestää Pohjois-Pohjanmaan luontoalan yrittäjät ry yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa.
Puustia!-hanke on mukana tapahtuman järjestelyissä. Puustia!-hankkeella rakennetaan perustaa Pohjois-Pohjanmaan kansainväliselle ruoka- ja kulttuurimatkailulle sekä ruoka-alan kansainvälistymiselle. Se lisää myös asukkaiden arvostusta oman alueen gastronomiaa ja raaka-aineita kohtaan ja voi parantaa ruoka-alan vetovoimaa nuorten ammatinvalintavaiheessa.

Arctic Tasting! on Puustia! Euroopan kulttuuripääkaupunki tehostaa pk-yritysten kansainvälistymistä – hankkeen kokonaisuus. Kansainvälistymisen edistämistä rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Euroopan aluekehitysrahasto.

 

OHJELMA

10.00 Tervetuloa Villiyrttikarkeloihin, PoPolu ry/Päivi Kaukua

10.10 Maja-yhtyeen musiikkiesitys

10.30 Villiyrttikävely, Maa- ja kotitalousnaiset/Mervi Tiermas

11.00 Puheenvuoro Jussi Kurkela

11.30 Metsämielimaistiainen, Aitoluoto/ Laura Rahikkala

12.00 Maja-yhtyeen musiikkiesitys

12.20 Yritysesittely

12.30 Wild herb walk, Maa-ja kotitalousnaiset/Mervi Tiermas

13.00 Something in English ( kansainvälisyyspuheenvuoro, kokkausnäytös??)

13.30 Luovaa tanssia luonnon helmassa, Aitoluoto/Laura Rahikkala

14.00 Maja-yhtyeen musiikkiesitys

14.20 Yritysesittely

14.30 Villiyrttikävely, Maa- ja kotitalousnaiset/ Mervi Tiermas

15.00 Yritysesittely

15.10 Maja-yhtyeen musiikkiesitys

Ohjelmamuutokset mahdollisia.

Tapahtuman järjestää Pohjois-Pohjanmaan Luontoalan yrittäjät ry yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa:
LUoPPo-hanke / Metsäkeskus
Maistuvaa meiltä ja muualta-hanke/ Oulun maa-ja kotitalousnaiset
Arctic Food Lab / Oulun kulttuurisäätiö / Puustia!-hanke
Ravintola Tuba

Ilmoittaudu mukaan näytteilleasettajaksi tai myyjäksi tästä linkistä. 

Lisätiedot Villiyrttikarkeloista:
Päivi Kaukua, paivi@yrttiaitta.fi, p. 045 130 2015
Pohjois-Pohjanmaan Luontoalan yrittäjät ry

Arctic Food Lab -tiimi
arcticfoodlab@oulu2026.eu
p. 040 0163 987 / 040 503 0125

Paikkamaksu: Yhdistyksen jäsen 30 € / Ei-jäsen 45 €